Mainos

Tekeekö raha ihmisen onnelliseksi?

Viime vuonna ilmestynyt teos Kone Oyj:n edesmenneestä keulahahmosta Pekka Herlinistä laukaisi jälleen keskustelun siitä, tuoko raha ihmiselle onnen. Onnellisuusteemaan perehtynyt psykologian professori Markku Ojanen tunnistaa rahan merkityksen ihmisten haaveissa. Raha tulisi ennen kaikkea ymmärtää välineenä, ei elämän päämääränä.

Raha lukeutuu monen ihmisen tärkeimpiin haaveisiin. Useimmiten sitä ei ole tarpeeksi.

− Jos ihminen kokee jääneensä selvästi vähemmälle osalle kuin muut, on luonnollista, että hän haluaa saavuttaa saman, Ojanen sanoo.

Tutkimukset viittaavat siihen, että mikäli matalaan tuloluokkaan lukeutuvan ihmisen elintaso nousee, se lisää myös onnellisuutta. Ojanen ei ylipäätään kammoksu ajatusta rahan onnellisuutta kasvattavasta vaikutuksesta.

− Ei voi julistaa suorilta käsin, että raha ei tee ihmistä onnelliseksi. Edellä mainitussa tapauksessa raha antaa suhteellisesti köyhälle ihmiselle konkreettisen mahdollisuuden parantaa elämää.

Kun tulotaso nousee kohtuulliseksi tai sitä korkeammaksi, rahan merkitys pienenee.

− Rikkaiden kohdalla varakkuus ei sen enempää lisää kuin vähennäkään ihmisen onnea.

Lottovoitto lämmittää hetken

Kukapa ei olisi haaveillut äkkirikastumisesta lottovoiton muodossa? Ojanen tunnistaa asetelman, mutta toppuuttelee toiveikkaita.

− Lottovoittaja on muutaman viikon onnensa kukkuloilla. Ihminen on kuitenkin äärimmäisen sopeutuvainen. Onnellisuus nousee lopulta mitä luultavimmin vain aavistuksen verran, Ojanen sanoo.

Erityisen riskialtis yhdistelmä on raha ja menestys. Ilmiö näkyy myös Suomessa.

− Ollaan hetki huipulla, tienataan suuria summia ja sitten tullaan rytinällä alas. Tällainen on ihmiselle vaikeaa kestää.

Käytä rahaa hyvään

Raha on pahimmillaan vaarallinen välikappale. Ojanen korostaa, että raha pitäisi ymmärtää välineenä, ei elämän päämääränä.

− Raha ei ole omiaan edistämään ihmisten hyväntahtoisuutta. Bisnesmaailma on erityisen kylmä ympäristö.

Toki moni osaa myös käyttää rahaa hyvin. Rahalla voi tehdä paljon mukavia asioita sekä itselleen että toisille.

− Rahaa voi antaa mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi keräyksiin. On myös syytä muistaa, ettei rahaa saa loppupeleissä mukaansa täältä poistuessa, Ojanen korostaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.