Tarja, 49, tekee jatkuvasti neljää työtä yhtä aikaa!

Tarja Raiviolla on neljä ammattia, joita kaikkia hän harjoittaa samanaikaisesti. 49-vuotias tehonainen kertoo Studio55.fille vauhdikkaasta elämäntyylistään.

Nykyajan työelämästä kantautuu yhä enemmän ikäviä uutisia. Päivät venyvät, ylitöitä kertyy ja työntekoa pitäisi jaksaa pitkälti yli kuusikymppiseksi.

49-vuotiasta Tarja Raiviota edellä mainitut huolet eivät paina. Tarja tekee neljää työtä samanaikaisesti ja nauttii elämästään täysin palkein. Tehonaisen energia on tarttuvaa.

− En kylläkään usko, että elämäntyylini passaisi kaikille, Tarja huomauttaa.

Mutta miten ihminen päätyy kouluttautumaan peräti neljään ammattiin ja myös harjoittamaan kaikkia niitä? Annetaan Tarjan kertoa itse.

Musiikista ensimmäinen ura

Tarjan työhistoria ulottuu vuoteen 1979. Koulunsa vastikään päättänyt nuori nainen mietti, mitä seuraavaksi. Lukio ei houkuttanut, musiikki sitäkin enemmän. Musikaalisen perheen tytär hallitsi niin laulun, rummut kuin haitarin.

− Velipojalla oli tuolloin bändi, jossa hänen vaimonsa soitti rumpuja. He alkoivat odottaa esikoistaan ja tarvitsivat soittajan tuuraamaan.

Tarja hyppäsi remmiin ja jäi sille tielle. Yhtye keikkaili viidestä kuuteen iltaan viikossa pitkin Keski-Pohjanmaata. Tanssimusiikki oli 1980-luvulla arvossaan, ja tanssilattiat olivat aina täynnä.

1990-luvun taitteessa bändi vaihtui, kun Tarja lähti ystävänsä kanssa laivalle soittamaan. Kaksikko viihtyi laineiden vietävänä yhteen putkeen aina toukokuusta joulukuuhun.

− Vuonna 1992 sain lapsen. Silloin tuli ensimmäinen paussi bändihommista. Kun tytär hieman kasvoi, aloin kiertää keikoilla yksin, Tarja kertoo.

Sitkeydellä lähikauppaan töihin

1990-luvulla Tarja kävi keikkailun ohessa kauppaopiston, työskenteli vuoden verotoimiston virkailijana sekä pätkittäin muissakin toimistoissa.

Tarja tajusi nopeasti, ettei toimistotyö ollut häntä varten. Muusikon päässä muhi sen sijaan toinen, yllättäväkin haave: työ lihamestarina. Tarjaa oli aina kiinnostanut, miten liha pilkotaan ruhosta lähtien.

− Ryhdyin kiusaamaan paikallista K-kauppiasta niin kauan, että lopulta hän otti minut pystymetsästä töihin, Tarja kertoo nauraen.

Reipasotteinen nainen aloitti kauppiasuransa myyjänä. Keskon oman koulutuksen ja ruokamestarikurssin myötä Tarjasta kuoriutui lopulta asiantunteva lihamestari.

Saliharrastajasta ammattilaiseksi

Työt sekä lihamestarina että keikkailevana artistina vaativat hyvää fyysistä kuntoa. Tarja löysi kuntosalin kotikylänsä Pyhäjoen monitoimitalosta ja alkoi treenata. Saliharjoittelu oli mieleistä, mutta ohjauksen puute harmitti.

− Tein muutaman vuoden mitä sattuu, kunnes totesin, ettei tässä kehity. Yritin opiskella aihetta kirjoista. Ei siitä mitään tullut.

Kun Tarja kuuli vuonna 2008, että Oulussa järjestetään kuntosaliohjaajakursseja, hän ilmoittautui oitis mukaan. Vuodessa Tarja tahkoi kasaan kuntosali- ja ryhmäliikuntaohjaajan ja lopulta personal trainerin pätevyydet.

Sukeltaminen vei mennessään

Kuntosalin ohella myös toinen harrastus poiki vaivihkaa töitä. Vedenalainen maailma oli aina kiinnostanut Tarjaa.

− Hoksasin vahingossa, että kyseessä on homma, jota voi tehdä tavallinenkin ihminen. Kun Raahen uimahallissa järjestettiin peruskurssi, menin mukaan.

Tarja jäi sukeltamiseen kerrasta koukkuun ja suoritti ripeään tahtiin kaikki olemassa olevat kurssit. Sukeltajaliiton koulutus toi lopulta pätevyyden, jonka myötä Tarja on sittemmin toiminut myös kouluttajana. Työ Raahen mursut ry:ssä on vapaaehtoista.

− Hankimme seuralle jäseniä ja opetamme sukeltamisen alkeita. Parhaillaan menossa on peruskurssi. Maanantait ja torstait kuudesta eteenpäin vietän hallilla.

Sunnuntai on pyhitetty levolle

Tarjalla ei ole mainittavia vaikeuksia sovittaa yhteen neljää työtään. Päätyö on yhä K-Market Eväskontissa. Tiistaisin Tarjalla on kaupasta vapaapäivä, jolloin hän tekee personal trainerin hommia.

Viikonloppuisin Tarja tarttuu mikrofoniin muusikon ominaisuudessa. Hän toimii oululaisen viihderavintola Nightclub Tähden musiikkiemäntänä. Tehonaisen voi bongata myös karaoke-emäntänä, erityisesti kesäisin.

− Kauppa vie eniten aikaa, kaikki muu on todella hauskaa eikä tunnu työltä. Saan niistä virtaa päivään! Jos olisin ainoastaan kaupassa, olisin ihan masentunut, lihoisin satakiloiseksi, eikä minua kiinnostaisi mikään.

Kun Tarjan tytär oli pieni, hän pyysi äidiltään, että perhe pitäisi sunnuntain yhteisenä vapaapäivänä. Näin on sittemmin tehty.

− Sunnuntait on pyhitetty. Silloin kaikki ovat kotona. Köllöttelen, katson televisiota, syön suklaata ja käyn hartaasti saunassa, Tarja kuvaa rentoutumistaan.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Tarja kertoi tarinansa vuoden 2011 tammikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat