Talvisodan tarkka-ampujasta tuli sankari – liioiteltiinko ”Valkoista kuolemaa”?

Vuonna 1905 syntynyt ja vuonna 2002 kuollut Simo Häyhä lienee kuuluisin suomalainen tarkka-ampuja. Metsästysreissuilla, suojeluskunnassa, ampumakilpailuissa ja tarkka-ampujakoulutuksessa aseiden käsittelyyn tottunut Häyhä meni talvisotaan 34-vuotiaana.

– Tarkka-ampujalta vaaditaan kylmähermoisuutta ja kykyä suhtautua tunteettomasti tappamiseen. He ovat sodassa poikkeuksellisia siinä, että he todellakin tappavat ihmisiä tietoisesti. Useimmat ihmiset eivät tällaiseen oikein kykene vaan ampuvat summittaisesti tietämättä, osuvatko mihinkään, yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Helsingin yliopistosta sanoo.

Häyhä palveli talvisodassa tarkka-ampujana Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:ssä noin kolmen kuukauden ajan. Vaatimattomaksi kuvaillun miehen kerrotaan viihtyneen omissa oloissaan.

– Tarkka-ampujat ovat yleensä jossain määrin erakkoja, sillä heidän on kestettävä se, että muut sotilaat todennäköisesti katsovat heitä karsaasti. Tappajista ylipäätään ei pidetä ja tarkka-ampujista ei etenkään siksi, että heidän läsnäolonsa saa vastapuolen kostamaan ammuskelun. Siinä ovat muut vaarassa tarkka-ampujan itsensä usein jo poistuttua paikalta, Marjomaa sanoo.

Häyhä tosin saavutti nopeasti ihaillun maineen ja sai vastapuolelta lempinimen ”Valkoinen kuolema”. Pystykorva-kiväärillään ilman kiikaritähtäintä ampuneen miehen kerrotaan piilotelleen sijaintiaan puna-armeijalta jäädyttämällä lunta vedellä sekä pitämällä lunta suussa – näin lumi ei pöllähtänyt ympärille laukaisun yhteydessä eikä ilmaan päässyt hengityksestä vesihöyryä. Sotahistoriaan erikoistunut kirjailija Robert Brantberg on väittänyt Häyhän ampuneen jopa 542 neuvostosotilasta.

Marjomaa epäilee luvun paikkansapitävyyttä.

– Tarkka-ampujat eivät ole yleensä itse vaivautuneet laskemaan tappojaan ennen kuin ovat tulleet kuuluisiksi. Silloin on jo liian myöhäistä antaa tarkkoja lukuja, ja paineet liioitteluun ovat kovat. Lisäksi maailmalla yleisesti hyväksytty tapon määritelmä on, että kohteen pää tai muu ruumiinosa katoaa näkyvistä. Mistään ei voi oikeasti tietää, kuoliko uhri, sillä eihän sinne vastapuolelle voi kysymäänkään mennä, Marjomaa sanoo.

Lehtijuttu leipoi sankarin?

Mihin Häyhän maine sitten perustuu?

– Talvisodan alussa Häyhä herätti huomiota kylmäverisenä sotilaana. Kun ruotsalainen lehtimies haastatteli häntä vuodenvaihteen 1939–1940 tienoilla, Häyhä kertoi ampuneensa ainakin satakunta vihollista kiväärillä ja toisen mokoman konepistoolilla. Uskoisin, että ulkomaisen lehtimiehen imarteleva haastattelu kihosi hattuun ja tuli kehaistua vähän liikaakin, Marjomaa sanoo.

– Lehtijutun jälkeen Häyhästä tuli sankari. Koska sota oli vasta puolessa välissä, ihailijat ehkä innostuivat myöhemmin tuplaamaan tuon haastattelun aikana annetut luvut. Joka tapauksessa luku 542 on aivan tuulesta temmattu. Tietääkseni Häyhä itse suhtautui sodan jälkeen väitettyihin lukuihin nolon oloisena eikä niitä koskaan vahvistanut.

Sotaa oli vielä jäljellä, kun Häyhä maaliskuun kuudentena päivänä vuonna 1940 haavoittui vakavasti vihollisen ampumasta räjähtävästä luodista. Hänen kasvojensa alaosa silpoutui ja leukaluu murtui. Tajuihinsa Häyhä palasi 13. maaliskuuta, jolloin rauha julistettiin.

Häyhälle myönnettiin myöhemmin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit sekä 3. ja 4. luokan vapaudenristit. Hän jatkoi elämäänsä maanviljelijänä ja kuoli 96-vuotiaana sotaveteraanien hoitokodissa.

– Suomen talvisota sai paljon kansainvälistä mainetta pienen talonpoikaisen kansan taisteluna jättimäistä imperiumia vastaan. Pienviljelijänä Häyhä sopi tähän kuvaan erinomaisesti. Hänestä tuli jonkinlainen talvisodan myyttinen sankari, ja siten maine levisi maailmalle, Marjomaa selittää.

Lähteet: Simohayha.fi, Iltalehti, Yle, Wikipedia, Risto Marjomaa

Kuva: Kuvakaappaus Youtube