Mainos

Tällaista tuhoa ukkoset saavat aikaan

Jylisevät ukonilmat ja leiskuvat salamat voivat aiheuttaa uhkaavia tulipaloja, vaarallisia sähköiskuja ja suurta tuhoa pihapiirissä. Lue miten käy, kun salama iskee omalle kohdalle.

Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, ovatko he kärsineet ukkosen aiheuttamista vahingoista. Noin 22 prosenttia 294 vastanneesta kertoi ukkosen aiheuttaneen tuhoja, jotka vaihtelivat aina rikkoontuneista sähkölaitteista hengenvaarallisiin tilanteisiin saakka.

Olemme mieheni kanssa molemmat sananmukaisesti "ukkosenlyömiä". Mieheni istui 4-vuotiaana ukkosenilmalla seinänvierustalla sähkömittarin alapuolella, kun salama löi tuohon sähkömittariin. Hän meni shokkiin, ja hänen kädessään oleva maitolasi juuttui hänen käteensä niin, ettei sitä pystynyt irrottamaan kuin lääkäri. Myöhemmin huomattiin, että ilmanpaine oli puhkaissut hänen korvastaan tärykalvon, eikä mieheni enää koskaan tuon ukonilman jälkeen kuullut mitään toisella korvallaan.

Itse satuin oleilemaan ukkosenilmalla ulkona sähkölinjan sähköjohtojen alapuolella, kun salama löi sähköjohtoihin. Ilmanpaine lennätti minua monta metriä ilmassa niin, että päädyin lopulta ratapihalla seisovan junanvaunun alle. Myöhemmin ukkonen on koetellut meitä kyllä muutoinkin. Useamman kerran ukkonen on rikkonut meiltä radion, puhelimen, television ja siksi nykyisin aina heti kun jyrisee, me vedämme kaikki töpselit irti sähköverkosta.

Mimmu

 

Muutama vuosi sitten ukkonen jyrisi kaukana, emmekä vielä edes ehtineet ottaa töpseleitä irti, kun johonkin kauemmas linjaan iski. Meillä suli pihasta sähköpääkeskus ja sisällä räjähti. Seinä, pöytäliina ja verho syttyivät palamaan. Kaikilla läsnäolijoilla oli korvat lukossa... Onneksi olimme kotona ja saimme palon nopeasti sammumaan.

Nipa

 

Keväällä ukonilman alkaessa en ollut kotona, enkä voinut irroitella johtoja. Jännitepiikki rikkoi adsl-päätteen ja kannettavan verkkolaitteen sekä TV-n digipäätteen. Vakuutus onneksi korvasi osan vahingoista. Nyt otan johdot lähtiessä pois, kun muistan.

Kauriinakin

Aikoinaan lapsuudenkodissani 1950-luvulla iski salama yöllä sähkömittariin, joka oli seinällä. Äitini otti lattialta likasangon ja heitti sen heti kohti taulua. Isä huusi heti perään että älä tapa itseäsi. Kuin ihmeen kaupalla liekit mittarin ympärillä sammuivat ja äiti säilyi hengissä. Tämä kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa, pienessä ja pimeässä huoneessa. Olin silloin noin 10-vuotias.

Tämänjälkeen olen aina pelännyt ja kunnioittanut luonnonilmiöitä, eritoten ukonilmaa. Nykyisin varsinkin öisin en vaan saa kunnolla nukuttua ukonilman aikaan. Otan rivitalossa tietokoneen, television ym. laitteet verkosta pois, vaikka se ei enää liene niin tarpeellista kuin ennen. Onhan näissä varmaankin jo paremmat maadoitukset. En ymmärrä ihmisiä, jotka toivovat ukonilmaa.

Eläkeläinen 1949

Ukkonen rikkoi yhdellä kertaa autotallin oven, pihapuun, antennin, modeemin ja ilmalämpöpumpun ja heitteli tiiliä katolta. Onneksi kaiken sai korjattua. Tämän jälkeen jotenkin ärsytti kaupunkilaisten "Oi ihanaa kun tulee ukkonen" -hehkuttelut.

Luuli

Pallosalama iski kotiini ja hajotti sähköjohtoja. Pihalla se siirsi kumista kukka-allasta, paljasti kotikuusen juuret ja lennätti multapaakkuja saunan katolle. Onneksi mikään ei syttynyt palamaan.

Kissankello

 

Saan migreenin salaman välähdyksistä, sillä ne ärsyttävät silmiä ja sitä kautta aivoverisuonten seinämien hermosto rasittuu ja aiheuttaa pulsoivaa kipua. Oireiluun kuuluu myös oksettava olo! En pystyisi lähtemään nautiskelemaan salamoiden välkkeestä, vaan tyydyn mieluiten hiljaiseen ja hämärään.

Herkkäverisuoninen

Lapsuudessani sähkölinjan päässä olevaan kotiin ukkonen iski sähköpistokkeiden ja puhelinlinjojen kautta. Silloin pelotti, että koti palaa. Myöhemmin ukkosmyrskyn mukana tullut syöksyvirtaus trombi on tehnyt tuhoja nykyisen kotini pihamaalla ja vahingoittanut kotia.

Suska -76

 

Nurkalla oleva iso mänty meni pirstaleiksi, leikkimökin seinä repesi irti ja puhelin ja vastaaja särkyi. Lisäksi 50 vuotta taaksepäin salama poltti kyläkoulun jota silloin kävin, koulumatka piteni huomattavasti.

Mummo

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.