Mainos

Suosittu suomalaiskirjailija: Tällaisia virheitä uuteen kirjaani jäi

Lastenkirjoistaan ja sarjakuvistaan tunnettu Mauri Kunnas kertoo, minkälaisia virheitä hänen syksyllä ilmestyneeseen Piitles-kirjaansa jäi.

Mauri Kunnasta harmittaa, jos hänen kirjoihinsa jää virheitä.

– Lastenkirjoihin niitä ei niiden luonteen vuoksi juuri jää, mutta tuoreeseen Piitles-kirjaan kyllä, Kunnas sanoo.

Kunnas pyysi itse Beatles-faneja käymään kirjaa läpi ja etsimään virheitä sen tultua painosta.

– Suurin virhe, joka itseäni harmitti, sijaitsi aivan teoksen lopussa. Olin kirjoittanut, että Beatlesin ensimmäinen levy ilmestyi samaan aikaan kuin Kuubassa käytiin ohjuskriisiä, jonka osallisina olivat Brežnev, Kennedy ja Castro – oikeastihan mukana olivat Hruštšov, Kennedy ja Castro. Virhe korjattiin kiireesti toiseen painokseen.

Erään rumpalin yhtyeen nimi oli myös väärin.

– Tavallinen lukija sitä ei tietenkään huomaa, eikä näköjään moni Beatles-faneistakaan. Itseäni tällaiset virheet ihmetyttävät – muistan oikein kaivaneeni kirjan esiin ja tarkistaneeni bändin nimen. Olin sitten vain katsonut sen väärin, Kunnas sanoo.

– Nyt Piitlesistä on tulossa jo kolmas painos. Uskoisin, että siihen virheet ovat jo suurin piirtein korjattu.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.