Mainos

Sukututkija innostuu muutoksesta – sekavat parisuhteet tuovat sutinaa tutkimukseen

Sukututkimus on kiinnostavaa jo sellaisenaan, mutta nykyaika tuo tutkimukseen uusia mielenkiintoisia piirteitä.

Lähihistoriassa kiinnostava ilmiö on se, että on yhä hankalampi kertoa, kuka kuuluu sukuun ja kuka ei. Avoliittoja ja erilaisia jälkeläisiä, joiden vanhemmat eivät ole naimisissa, on aika paljon, toteaa sukututkimusta harrastava professori Anto Leikola.

Asia on muuttunut 20 vuoden aikana skandaalimaisesta hyväksyttäväksi.

Nykyään se on melkein niin, että kun ihmisellä alkaa olla pitkälle varttunut perhe, vanhemmat alkavat miettiä, että kannattaako mennä naimisiin, naurahtaa Leikola.

Sivujuonteista tulee sukukirjan pääasioita

Avosuhteet aiheuttavat käytännön haasteen sukukirjan tekoon. Kuka otetaan kirjaan mukaan, kuka jätetään ulkopuolelle?

– Häät ja ihmisten eroamisethan ovat ihan päivättävissä, mutta kukaan ei pysty sanomaan, milloin avoliitto solmitaan ja milloin se päättyy. Loppuuko se silloin, kun toinen muuttaa pois? Ja miten se ylimalkaan pystytään saamaan selville?

– Sukututkimus on siis mennyt mielenkiintoisemmaksi, mutta monimutkaisemmaksi, Leikola kiteyttää.

– Ainahan on ollut susipareja ja vihkimättömiä vaimoja, ja nämä asiat on usein merkitty sivujuonteiksi. Ei ole mitään vakiintunutta käytäntöä, miten nämä asiat otettaisi huomioon.

Vaikka pariskuntien merkitsemisen kanssa on käytettävä harkintaa, lapset on otettava huomioon aina.

– Aina on myös niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole tiedossa. Sitä on ollut ennenkin, ja sitä pidettiin silloin paheksuttavana.

Suku on joskus salaisuus

Leikola ei ole kohdannut paheksuntaa sukuaan tutkiessaan. Hän kuitenkin tietää, etteivät kaikki toivo vanhojen asioiden penkomista, jos vaikka löytyisi jotain. Siitä on olemassa vanha vitsikin.

– Joku sanoi, että olet kuulemma antanut sukututkijan tutkia sukusi, kuinka paljon jouduit maksamaan? Ja toinen vastasi, että jouduin maksamaan 10 000 tutkimuksesta ja toisen 10 000, jotta hän pysyisi hiljaa, nauraa Leikola.

Yli 100 vuoden takaisia asioita saa tutkia vapaammin kuin tuoreempia sukuasioita.

– Onhan se eri asia tutkia elossa olevia henkilöitä. Kun menee yli 100 vuoden taakse, niin silloin ei enää tarvitse samalla tavalla miettiä ihmisten yksityisyyttä, tuumaa Leikola.

Sukunimiasia muuttaa sukukirjoja

Leikola ei ole liiemmin löytänyt yllättäviä tuttuja omaa sukuaan tutkiessaan. Naapurit eivät ole osoittautuneet kaukaissukulaisiksi.

– Suomalaiset ovat sukua toisilleen ihan riittävän kauas. Se on myöskin osoitettu, että länsisuomalaisilla ja itäsuomalaisilla on aika paljon eroja, eiväthän he ole joutuneet tekemisiin toistensa kanssa.

Sukunimiasia tulee myös muuttamaan sukukirjojen muotoa.

– Se, että nainen ottaa miehen sukunimen, on itse asiassa uusi käytäntö ja syntynyt vasta 1900-luvun alkupuolella. Ennen naiset, joilla oli sukunimi, pitivät sen omansa.

– Ajatus on ollut, että kun nainen menee naimisiin, hän ikään kuin astuu mukaan ja siirtyy miehen sukuun.

Itä-Suomessa on ollut sukunimiä hyvinkin pitkään. Länsi-Suomessa taas oli "joku jonkunpoika" ja "joku jonkuntytär".

Tällä hetkellä moni nainen pitää oman nimensä, joka on joko isältä tai äidiltä peritty.

– Luulen, että nimiasia muuttaa tutkimusta sikäli positiiviseen suuntaan, että kun sukua on katsottu isän isän isän ja poikien puolelta, tytöt ovat usein hävinneet tutkimuksesta. Nyt he jäävät oman sukunimensä kanssa elämään kirjoihin.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.