Sosiologi: Naisista tulee lähitulevaisuudessa miehiä rikkaampia

Naiset omistavat kymmenen vuoden kuluessa miehiä enemmän yksityistä varallisuutta Suomessa. Sosiologin mukaan kehitys on vääjäämätön ja sillä on seurauksia.

Leila Simonen pureutuu teemaan vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan Naiset ja raha. Naisten vaurastuminen yksityisomaisuuden turvin noudattaa selkeää kaavaa.

− Naiset elävät miehiä pidempään. Usein mies on vielä aviopuolisoaan vanhempi. 80 ikävuotta lähenevät naiset kuuluvat ikäpolveen, joiden avioliitoissa ei erota, Simonen sanoo.

Kun nainen jää pitkän avioliiton päätteeksi leskeksi, hän perii sekä miehensä että välillisesti tämän vanhemmat.

− Valtava muutos on jo tapahtunut Yhdysvalloissa. Historian suurin varainsiirto on synnyttänyt ison joukon rikkaita leskiä. Muutos on matkalla myös kohti Eurooppaa.

"Rahaa ei osata hallita"

Ikääntyvien naisten yhtäkkinen vaurastuminen tuo mukanaan ongelmia. Suurten ikäluokkien naiset ovat perinteisesti jättäneet isojen raha-asioiden hoitamisen miesten kontolle.

Yhtäkkiä he saavat haltuunsa suuria summia rahaa, kenties myös sijoitusasunnon tai pörssisalkun, joiden hoitamisesta he eivät tiedä mitään.

− Käytännön toimet rahan suhteen eivät ole hallussa. Varallisuuden arvoa on myös vaikea käsittää henkisellä tasolla, Simonen kertoo.

Tällainen leski on valitettavan helppo uhri huijareille. Niin rehelliset kuin hyötyä hakevat varainhoitopalvelut lähestyvät kynnet ojossa naisia, jotka ovat uuden tilanteen edessä täysin pihalla ja siis asiantuntijan varassa.

− Iso rakenteellinen muutos on jo tapahtumassa; suurten ikäluokkien miehiä menehtyy kovaan tahtiin. Yhteiskunta ei ole tähän kuitenkaan reagoinut.

Varallisuuden muutos tulee yllätyksenä myös miehille. 50 vuotta sitten mies toimi perheen pääelättäjänä. Raha oli tapa hallinnoida perhettä; raha oli valtaa.

− Miehet ovat muutoksesta varuillaan. Naiset ovat jo nyt miehiä koulutetumpia ja kulttuurisesti varsin sivistyneitä. Kun naisella on rahaa ja hän myös osaa käyttää sitä, hän ei enää tarvitse miestä. Itsenäinen ja varakas nainen pärjää omillaan, Simonen kuvaa miesten pelkoja.

Opi hallitsemaan elämääsi!

Naiset ovat vahventuneet kaikilla elämän osa-alueilla paitsi rahan suhteen. Simonen haluaa herätellä pariskuntia keskustelemaan raha-asioistaan ajoissa.

− Naisen pitää selkeyttää suhdettaan rahaan. Tarvetta on myös käytännön tason neuvonnalle rahan suhteen.

Simonen on itse vetänyt viiden vuoden ajan sijoitus- ja rahanhallintakursseja. Moni nainen on saapunut paikalle vasta pakon sanelemana, avioeron, sairastumisen tai työpaikan menetyksen sattuessa.

− Ennakointi oman elämän hallintaan on olennaista, Simonen painottaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat