Mainos

Satu Silvon ravintolassa entistä enemmän asiakkaita

Näyttelijä Satu Silvon emännöimässä Silvoplee-ravintolassa laman vaikutukset ilmenevät päinvastoin kuin yleensä ravintola-alalla. Silvon mukaan asiakkaita on nyt enemmän kuin aikaisemmin.

Satu Silvon Silvoplee-ravintola on palvellut asiakkaitaan Helsingin Hakaniemessä vuodesta 1998 asti. Ravintolan ruokalistalta löytyy elävää ravintoa ja lämmintä kasvisruokaa. Lama ei ruoan menekkiin ole vaikuttanut.

− Lama ei ole vaikuttanut mitenkään. Pikemminkin päinvastoin, asiakkaita tuntuu nyt olevan aiempaa enemmän, Silvo kertoo.

Hänen mukaansa ihmiset ovat nyt entistä kiinnostuneempia omasta hyvinvoinnistaan ja haluavat syödä sellaista ravintoa, joka pitää heidät kunnossa.

− Ihmisten pitää joka tapauksessa syödä jotakin. Nyt he haluavat syödä terveellisesti, Silvo toteaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.