Mainos

Sario lähetyksessä: Myyjä vastaa tuotteesta pidempään kuin takuuajan

Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario kertoi Studio55.fi-lähetyksessä kuluttajan oikeuksista.

Tuula Sario muistutti ohjelmassa, että lain mukaan tuotteen täytyy olla kunnossa ja ensiluokkainen, ellei sitä ole ostettu sekundalaatuisena, ja toimia tietyn ajan.

Kauppojen myöntämällä kahden vuoden takuulla ei siis ole käytännössä mitään merkitystä, sillä jo laki takaa ostajalle turvan. Kaupat voivat sen sijaan vapaaehtoisesti myöntää sen lisäksi omia takuitaan.

Tuula Sario kuitenkin varoittelee lankeamasta esimerkiksi elektroniikkakaupoissa myytäviin "ylimääräisiin takuisiin".

– Se on vain rahanmetsästyskusaus, jolla yritetään saada asiakas maksamaan tuotteesta enemmän. Esimerkiksi television tulisi kestää kauemmin kuin vuoden tai kaksi, Sario muistutti lähetyksessä.

– Myyjällä on joka tapauksessa tuotteesta vastuu, joten miksi maksaa ylimääräistä siitä, että myyjä noudattaa lakia?

Myyjä vastaa myös huollosta

Jos laite rikkoutuu, kun takuuaika on jo mennyt umpeen, mutta laitteen tulisi kaiken järjen mukaan kestää pidempään, kannattaa ottaa yhteyttä kuluttajariitalautakuntaan, jos kauppa ei suostu yhteistyöhön.

– Esimerkiksi pölynimurin pitäisi kestää kolme neljä vuotta ainakin. Jos se hajoaa vuoden päästä, se on ollut susi jo syntyessään, Sario sanoi.

Hänen mukaansa emme voi yksinkertaisesti tyytyä siihen, että tuote nykyään kestäisi vain vuoden tai kaksi.

Monesti liikkeet myös patistavat asiakkaita viemään itse laitteitaan muualle huoltoon. Se on kuitenkin täysin myyjän tehtävä, ja asiakkaalle ei tulisi koitua tavaran virheestä kustannuksia. Jopa mahdolliset matka- ja asennuskulut kuuluisi korvata asiakkaalle.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Tuula Sariola kehottaa pitämään mielessä kuluttajan oikeuksista.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.