Pyöräily kuumentaa tunteet: "Jalankulkijan giljotiineja – kellon soitosta mulkoilua"

Pyöräily puhututti ihmisiä Studio55.fin liikennekyselyssä. Jalankulkijoita ärsyttää pyöräilijöiden kaahailu muista tiellä liikkujista välittämättä, pyöräilijät puolestaan valittavat joutuvansa sukkuloimaan ympäri teitä levittäytyvien lastenrattaiden ja koiranulkoiluttajien keskellä.

Pyörällä kulkevien säännöt ei ole kunnolla tiedossa kenelläkään. Useita vaaratilanteita tapahtuu jatkuvasti, kun esimerkiksi kuvitellaan, että pyörällä on etuoikeus ajattaessa suojatiellä.

Jalkakäytävillä pyörällä ajo, jolloin vanhukset ja lapset erityisesti ovat vaarassa.

Pyöräilijät, jotka ajelevat jalkakäytävillä, ovat ehdottomasti ärsyttävintä, mitä tiedän. Myöskään pyörätiellä takaa tullessa kelloa ei osata käyttää. Mielestäni minun ja koirani ei tarvitse kulkea missään ojanpohjalla, vaan meilläkin on oikeus kävellä kevyenliikenteen väylillä ja erityisesti jalkakäytävillä.

Nämä niin sanotut kilpapyöräilijät ottaa pattiin, jotka vetävät jopa neljä rinnakkain autotiellä eivätkä tee elettäkään, että voisivat päästää autoilijoita turvallisesti ohitse.

Niin sanottujen työmatkaurheilupyöräilijöiden tulee ymmärtää, että tavallisessa arkiliikenteessä ei voi toimia muita hitaampia huomioimatta.

Kevyen liikenteen väylällä liikkuvat hyperpyöräilijät, jotka mitään varoitusta antamatta hujauttavat 20 sentin päästä kuuttakymppiä ohi. Miksi eivät voi ajaa autojen seassa, kun pitää niin kovaa päästä?

Pyöräilijöille pitäisi jatkossa tarkentaa suojatiesääntöä, kun on näitä katkoviivalla ja ilman olevia suojatieviivoja – ne määrittelevät, voiko pyörällä ajaa siitä ylitse vai pitääkö taluttaa. Tämä on myös autoilijoille hyvää infoa, jotta tietää, pitääkö pyörää tietyissä risteyksissä varoa enemmän kuin toisissa.

Liian kovaa ja usein jalkakäytävillä ajavat pyöräilijät.

Kihisen kiukusta, kun joudun kymmeniä metrejä seuraamaan, mitä kukin pyöräilijä aikoo tehdä ja miten voin välttää sen, etten joudu pyörän yliajamaksi. Ajoreiteillä on tilanteita, joissa vain tuurilla välttyy joutumasta yliajon uhriksi.

Pyöräteiden rakentaminen bussipysäkkien etupuolelle (eli sille, mistä noustaan bussiin ja laskeudutaan bussista) on täysin järjen vastaista, ellei jopa rikollista: ovat suoraan sanoen jalankulkijan "giljotiineja"! Pyörätien tulisi kulkea pysäkin takaa, ja sillekin alueelle varoitukset jalankulkijoista, koska pyöräilijät eivät "osaa" käyttää itse järkeään huomioidakseen ja ennakoidakseen tulevan äkillisen tilanteen.

Se ärsyttää, kun jalkakäytävillä pyöräilijöihin ei saada mitään kuria. Kun poistun bussista, en aina muista että nokan edestä saattaa singahtaa kilpapyöräilijä – usein vielä hengenvaarallisesti ilman kypärää. Jalkakäytävälläkään kulkiessani en ole turvassa, vaan senttien päästä saattaa vilahtaa takaani pyörä vielä kelloa soittamatta, en ole häntä kuullut enkä nähnyt. Jos olisin ottanut pienenkin sivuaskelen tai horjahtanut, niin siinä olisimme maanneet molemmat maassa ehkä pahassakin jamassa. Kesällä pahin vitsaus, mutta on niitä pakkasen pyöräilijöitäkin, valitettavasti. Niin kylmää päivää ei tulekaan, ettei korvan juuresta saattaisi fillaroija singahtaa.

Pyöräilijääkin ärsyttää

Ajan työmatkaa yli 1500km joka kuukausi ja ei ole kovin montaa päivää, kun joku ei koita ajaa autolla minun yli pyörätien jatkeella (eli ylittäessäni tietä, jonka takana jatkuu pyörätie) kolmion takaa. Jopa STOP- merkki on turha monen autoilijan mielestä, kun vastassa on pyöräilijä. Röyhkeimmät ovat alkaneet huutaa minulle, että enkö osaa ajaa, kun itse koittavat ajaa minun päälle, vaikka ovat väistämisvelvollisia.

Joskus jalankulkijat kävelevät niin rinnatusten, ettei pyöräilijä pääse ohitse. Kellon kilkatus ärsyttää joitakin kävelijöitä niin, että he huutelevat kaikkea "kivaa" perään.

Pyöräteillä koko tien valtaavat kulkijat: koiran ulkoiluttajat, jotka antavat koiran pitkässä hihnassa poukkoilla mielensä mukaan ajatellen, että takaa tuleva pyöräilijä ei voi eikä hänen tarvitse varautua siihen, että piski syöksyy eteen juuri ohittaessa.

Kevyen liikenteen väylillä kävellään monta rinnakkain keskellä väylää tai sitten puhutaan kännykkään niin, että fleksistä on hihnaa ulkona monta metriä ja koira on jossain ojan pohjalla hihna kulkiessa yli tien. Toinen vaihtoehto on kaksi äitiä lastenvaunujen kanssa rinnakkain taluttaen vielä koiraa/koiria, ohita näitä sitten pyörän kanssa turvallisesti. Pyörän soittokellon käyttäminen aiheuttaa kauhean peljästyksen ja mulkoilun. Yleensäkin merkinantolaitteiden käyttö täällä Suomessa saa ihmiset raivoihin.

Kevyen liikenteen väylät, jotka on tarkoitettu yhteiskäytössä jalankulkijoille, rollaattorilla liikkuville, pyöräilijöille, lastenvaunuille, koirien taluttajille jne… Siellä kuljetaan kuin karja kevätlaitumella: kukin miten ja mitä puolta sattuu. Kyllä pyöräilijänä on mahdotonta liikkua. Miksi kaikkia ei koske edes oikeanpuoleinen kulkusääntö?

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat