Mainos

Potilaan läheinen Ile Vainio: Hulluus voi olla myös rikkaus

Sanoittaja ja tuottaja Ilkka "Ile" Vainio on hoitanut useita vuosia skitsofreniaa sairastavaa läheistään. Murtunut käsi tai jalka on helppo hoitaa, mutta kun mieli murtuu, sitä on vaikeampi korjata, hän sanoo.

Ile Vainiolla on omaa kokemusta siitä, miltä tuntuu elää mieleltään sairaan ihmisen lähipiirissä. Hänen läheisensä sairastui jo 24 vuotta sitten.

– Retki on ollut vaikea, mutta antoisa, Vainio sanoo.

Läheisen sairaus on opettanut miehelle paljon vuosien aikana. Ystävien ja läheisten merkitys on tullut selvemmäksi.

– On hyvä, että mielenterveysongelmista puhutaan. Ne ovat kuitenkin yleisempiä kuin luullaan.

Mielenterveysongelmiin on tärkeää suhtautua oikein. Vainion mielestä on myös tärkeää kunnioittaa jokaista ihmistä. Pelko sen sijaan on turhaa.

– Jokaiselle ihmisellä on päässään oma maailma, jota pitää kunnioittaa. Toki jos ihmisellä on hätä, hänelle on saatava hoitoa. Ei näissä asioissa ole mitään pelättävää.

Hoito on hyvää, jos sitä saa

Sairastuneiden läheisille Vainio tahtoo toivottaa jaksamista. Vaikka välillä väsyttää, ei koskaan kannata antaa periksi.

– Jos läheinen sairastuu, kannattaa ottaa se matkana ja eräänlaisena rikkautena. Kaikki järjestyy kyllä. Ja hulluus voi olla myös rikkaus.

Vainion mielestä Suomessa on paljon huippuhoitajia, joita hän kertoo arvostavansa.

– Resurssit vain ovat liian pienet. Suomessa täytyy olla täysin sekaisin, jotta pääsee hoitoon. Pitäisi muistaa, että potilaissa on myös niin sanottuja väliinputoajia.

Vainio näyttelee uudessa mielenterveysongelmista kertovassa elokuvassa Prinsessa. Lisäksi hän on tuottanut elokuvan soundtrackin yhdessä Arto Halosen kanssa.

Studio55/Tuuli Lindgren

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.