Mainos

"Pelasin yhden vuorokauden aikana 17 000 vanhaa markkaa"

Arto Patama syyti peliautomaatteihin kolikoita 27 vuoden ajan. Vuonna 1991 addiktio saavutti pohjan. Arto kertoo, miten hän lopulta katkaisi pelikierteen.

Pelaaminen näyttäytyy jo Arton varhaisissa muistoissa. Hän oli 5-vuotias pikkupoika seuratessaan, kun isä pelasi pokeria pirttipöydän äärellä. Arto ruikutti, että lähdetään kotiin. Isä antoi pojalle markan ja pyysi tätä odottamaan vielä hetken, sillä peli oli voitolla.

− Kenties päähäni jäi alitajuisesti tykyttämään, että pelaamalla voi voittaa. Ajatus jäi itämään, Arto pohtii.

7-vuotiaana Arto kokeili ensimmäistä kertaa pajatsoa. Peruskoulun ajan Arto työnsi pajatsoon satunnaiset kolikot, jotka sattui vanhemmiltaan saamaan. Tilanne pysyi hallinnassa.

Armeija-aikaa lähestyttäessä ongelma alkoi paisua.

− Siirryin pajatsosta pokeriin, yksikätisiin ja hedelmäpeleihin. Pelaaminen alkoi olla jokapäiväistä, kun olin töissä ja sain omaa rahaa.

Vuodet peliaddiktina

Arto on pohtinut jälkeenpäin, miksi juuri hän ajautui addiktiksi, jonka elämää pelaaminen hallitsi useita vuosia.

− Väitän, ettei pelaaminen ole opittu tapa, vaan kaikki riippuvuudet seuraavat geeneissä. Toiset ovat herkempiä addiktion syntymiseen, Arto toteaa painokkaasti.

Iso osa Arton aikuisiästä on kulunut peliautomaattia takoessa. Arto muistaa yhä elävästi tunteen, jonka pauloihin pelaaja ajautuu.

− Ei siinä ajattele mitään. Peli vie kaiken huomion. Mekaaninen kone on ainoa henkilö, jolle pelaaja juttelee. Konetta taputellaan, sitä pyydetään antamaan vielä yksi voitto, Arto kuvaa.

Arto kävi töissä vain ansaitakseen rahaa pelaamiseen. Vaikka rahat olivat jatkuvasti lopussa, hän ei koskaan ajatellut, että pelaaminen olisi ongelma.

− Sitä ei kukaan ongelmapelaaja myönnä. Ainoastaan silloin, kun olin lähtenyt persaukisena koneen äärestä, ajattelin etten pelaa enää. Seuraavana päivänä meno jatkui.

Käännekohta

Vuoden 1991 heinäkuussa Arto peliaddiktio saavutti huippunsa. Hän teki kahta työtä ja nosti molemmat palkat perjantaina. Lauantaihin mennessä kaikki oli mennyt.

− Pelasin yhden vuorokauden aikana 17 000 vanhaa markkaa. Minulla ei ollut varaa edes ostaa vesilasia.

Tässä kohtaa Arton vaimon malja täyttyi. Arto sai tasan kaksi vaihtoehtoa.

− Tyttäremme oli tuolloin 3 vuotta. Vaimo sanoi, että jos haluan nähdä tytön kasvavan, minun on haettava apua ja lopetettava pelaaminen. Muuten saan lähteä.

Arto hyppäsi autoon ja lähti kolmeksi päiväksi kiertämään Suomea. Ajaessa oli aikaa miettiä asioita.

Kotiin palattuaan hän otti yhteyttä Turun A-klinikalle ja pääsi itse johtajan pakeille.

− Johtaja kuunteli kolme päivää, kun kerroin taustastani. Lopulta hän sanoi, että ei ole totta. Sain neuvoksi mennä heti A-klinikalle, jahka muutamme Joensuuhun.

Kun perhe vaihtoi asuinpaikkaa Itä-Suomeen, avuksi tuli omahoitaja. Arto keskusteli kolmen kuukauden ajan pelaamisen haitoista. Hoitaja pääasiallisesti kuunteli.

− A-klinikalla ei tuohon aikaan juuri tiedetty peliaddiktiosta. Hoitaja kuitenkin ymmärsi, mitä addiktio ylipäätään tarkoittaa. Hän totesi, että olen vahva, kun osaan tuoda asian hyvin julki, Arto sanoo.

"En voi pelata enää yhtään"

Arto ei ole koskenut pelikoneisiin sitten vuoden 1991. Hän on sen sijaan vetänyt viimeisten 17 vuoden ajan tukiryhmiä muille vastaavasta ongelmasta kärsiville.

− Ajattelin, että mitä enemmän kuuntelen toisia, sitä paremmin muistan, mitä olen itse käynyt läpi. 17 vuoden aikana olen saanut ympärilleni turvallisen piirin, josta on syntynyt pikkuhiljaa täydellinen varmuus siitä, että tämä on ohi, Arto toteaa.

Arto on käynyt myös jo 13 vuoden ajan jututtamassa 7−9-luokkalaisia pelaamisen vaaroista.

− Tämä on addiktio, joka ei häviä koskaan. En voi pelata enää yhtään, Arto painottaa.

Studio/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.