Pekka Haavisto sote-kiireestä: Erittäin kiusallista

Vieraana Pekka Haavisto 25:14

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Pekka Haavisto kritisoi sote-uudistuksen puskemista kiireellä eteenpäin.

– Asia on eduskunnan käsissä, hallitus ei oikeastaan sille voi mitään tehdä. Aika on loppunut kesken jo kauan sitten. Kysymys on siitä, pystytäänkö näin iso rakenneuudistus nyt ihan viimeisinä päivinä ja tunteina viemään läpi niin, että tiedetään, mistä päätetään.

Pekka Haaviston mukaan laskennalliset mallit ovat tällä hetkellä käsittelyssä ja hän uskoo laskukoneiden käyvän kuumina.

Haavisto kritisoi myös sote-uudistuksesta kansanedustajille annettuja tietoja.

– Itse mieluummin olisin nähnyt rauhallisen, perusteellisen valmistelun, hyvin tehdyt laskelmat ja myöskin varmat tiedot kansanedustajille siitä, mitä (he) ovat päättämässä.

– Tietysti tämä tuntuu erittäin kiusalliselta poliittisista päättäjistä, että tätä tehdään näin viime hetkellä, näin kiireessä. Jonkinlainen momentum nyt selvästi on, kun kaikki puolueet ovat tässä työssä mukana.

Haaviston mukaan on vielä epävarmaa, onnistutaanko sote-uudistukseen saamaan ratkaisua ennen vaaleja. Jos rakenneuudistusta ei saada aikaan, siirtyy asia uuden hallituksen pohdittavaksi.

– Se on jollain tavalla ratkaistava. Silloin se on valitettavasti uuden hallituksen ensimmäisiä tehtäviä, jos sitä ei nyt tällä porukalla, joka sitä nyt miettii, pystytä ratkaisemaan.

Miten Haavisto kommentoi kysymystä vihreiden jatkosta hallituksessa? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat