Mainos

Pankkien palvelumaksut vertailussa – tiedätkö, mistä maksat?

Studio55.fi kysyi 11:ltä Suomessa toimivalta pankilta, minkälaisia palvelumaksuja ne veloittavat 12:sta eri palvelusta. Mitä maksaa esimerkiksi verkkopankin käyttäminen tai saldokysely automaatilla? Entä moniko kolikko pankkikonttorin tiskillä tyhjennettävästä säästöpossusta jää pankille?

Suurin yksittäinen palvelumaksu pyörii viiden euron molemmin puolin ja peritään konttorissa tilisiirtona tehtävästä maksusta. Kuukausittain automaattisesti veloitettavat asuntolainan maksuerät voivat köyhdyttää asiakkaan lompakkoa vuodessa yli 26 eurolla.

Vertailussa on huomioitava, että palvelumaksut vaihtelevat pankkien sisällä asiakkuuden tyypin ja etutason mukaan. Joidenkin palvelumaksujen kohdalla osa pankeista ilmoittaa maksun yhtä veloituskertaa, toiset yhtä kuukautta kohti.

Automaatilla toimiminen ja konttorissa maksaminen

Saldokysely automaatilla maksaa pankista riippuen nollasta yhteen euroa. Kysely on ilmainen Aktian, Nooa Säästöpankin, Helsingin OP:n ja Ålandsbankenin asiakkaille sillä ehdolla, että asiakas nostaa samalla rahaa. Ilman vaatimusta samaan aikaan tapahtuvasta nostosta asiakkailta veloittavat vähiten Danske Bank ja Oulun Osuuspankki 0,20 eurollaan.

Automaatilla tapahtuvan maksutapahtumakyselyn kulut vaihtelevat 0,40 eurosta yhteen euroon. Aktia ja Suupohjan Osuuspankki ilmoittavat veloittavansa rahat erikseen jokaiselta alkavalta kymmenen tapahtuman erältä.

Jos haluaa maksaa maksun konttorissa tilisiirtona, on varauduttava kolmen–kuuden euron palvelumaksuun.

Saldokysely automaatillaMaksutapahtumakysely automaatillaMaksu konttorissa tilisiirtona
Aktianoston yhteydessä 0 €, erilliskysely 0,75 €0,75 € jokaiselta alkavalta 10 tapahtuman erältä5 €
Danske Bank0,20 €0,50 €5 €
Handelsbanken*0,40 €0,40 €5 €tililtä, 7 € käteisenä
LähiTapiola Pankki1 €1 €5 € poikkeuspalveluna toimistolla euromaksuna Suomeen tai muualle yhtenäiselle euromaksualueelle
Nooa Säästöpankkinoston yhteydessä 0 €, erilliskysely 1 €1 €3 €
Nordea0,40 €1 €5 €
Oulun Osuuspankki**0,20 €1 €6 €
Helsingin OP**noston yhteydessä 0 €, erilliskysely 0,20 €1 €5 €
Suupohjan Osuuspankki0,50 €1 € jokaiselta alkavalta 10 tapahtuman erältä4 €
S-Pankki***0,50 €0,50 €Ei ole
Ålandsbankennoston yhteydessä 0 €, muuten 1 €1 €5 €tilisiirto, 7 € käteismaksuna

*Kokonaisasiakkaan hinnat saattavat poiketa hinnastoista. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.

**OP-bonusasiakkaiden palvelumaksuihin käytetään OP-bonuksia. Oulun Osuuspankissa OP-bonuksia kertyy, kun on maksanut 100 euron jäsenmaksun ja pankki- ja vakuutusasioinnin yhteenlaskettu volyymi on vähintään 5000 euroa kuukaudessa. Helsingin OP:ssa bonuksien kertymiseen riittää 5000 euron asiointi. Asioinnin suuruudesta riippuen palvelumaksut kuittaantuvat joko osittain tai kokonaan OP-bonuksilla. Jos Osuuspankin asiakkaalla on esimerkiksi 100 000 euron asuntolaina, OP-bonuksia kertyy vuodessa 250 euroa, jolloin palvelumaksut kuittaantuvat näillä OP-bonuksilla. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.

***S-Pankin hinnat ovat asiakasomistajille ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuville, joita on S-Pankin henkilöasiakkaista yli 99 prosenttia. Tämä koskee kaikkia 12:a vertailtua palvelumaksua.

Säästöpossun tyhjennys ja rahojen nostaminen pankissa

Säästöpossun tyhjentäminen rahojen laskemisineen on ehdoitta ilmaista viidessä pankissa. Oulun Osuuspankissa kolikoiden vastaanotto on ilmaista, jos asiakas tekee sen itse talletusautomaatilla – toimihenkilöpalvelu maksaa viisi euroa. Ålandsbankenissa kolikot otetaan lapsiasiakkailta vastaan veloituksetta. Danske Bank ja Ålandsbanken veloittavat kolikoiden vastaanotosta enemmän rahaa, jos kolikoita on yli sadan euron arvosta.

Rahan nostaminen pankissa omalta tililtä on ilmaista kaikissa kyselyyn vastanneissa pankeissa paitsi LähiTapiola Pankissa, jossa kyseistä palvelua ei ole.

Kolikoiden vastaanottoRahan nostaminen pankissa omalta tililtä
Aktia0 €0 €
Danske Bank0 €, 14 € tai 2,5% arvosta riippuen talletustavasta ja rahamäärästä*0 €
Handelsbanken0 € yksityishenkilöiltä, yrityksiltä rahanhuoltosopimuksen mukaisesti0 €
LähiTapiola PankkiEi oleEi ole. Asiakas voi nostaa rahaa pankkivekselillä, joka maksuton.
Nooa Säästöpankki0 €0 €
Nordea0 €0 €
Oulun Osuuspankki0 € henkilöasiakkaiden käyttöön tarkoitetulla talletusautomaatilla, toimihenkilöpalveluna 5 €0 €
Helsingin OP0 €, kun asiakas jättää rahat laskettaviksi. 5 € asiakkaan odottaessa.0 €
Suupohjan Osuuspankki0 €0 €
S-Pankki0 €0 €
Ålandsbanken0 € lapsiasiakkaiden säästölippaiden tyhjennys. 2 € lajiteltujen kolikoiden vastaanottamisesta rahamäärän ollessa enintään 100 €, jokaiselta seuraavalta alkaneelta 100 eurolta lisäksi 1 €.0 €

*Talletusautomaatilla Danske Bankin tilille 0 €, kun kolikoita on enintään 100 € arvosta. 100 € ylittävältä osalta 2,5 % arvosta. Henkilöpalveluna panona omalle tilille 0 €, kun kolikoita on enintään 100 € arvosta. Rahojen laskeminen laskentakeskuksessa/tilitys 14,00 €. Konttori toimittaa yli 100 € arvoisen kolikkolaskennan laskentakeskukseen tilitettäväksi asiakkaan tilille.

Maksupalvelutoimeksianto ja ilmoitus e-laskusta

Maksupalvelutoimeksianto tarkoittaa sitä, että pankki hoitaa maksut eräpäivänä asiakkaan tililtä. Tästä palvelusta veloitetaan eri pankeissa 50 sentistä kolmeen euroon. Halvinta on Ålandsbankenissa ja Nooa Säästöpankissa, kalleinta Suupohjan Osuuspankissa ja S-Pankissa.

Sähköpostin e-laskusta saa seitsemässä pankissa ilmaiseksi. Muissa se maksaa 0,10–0,40 euroa. Handelsbankenissa e-laskusta ei ole mahdollista saada sähköpostia.

Tekstiviestin e-laskusta saa 11:stä pankista kahdeksassa. Ilmaista se on ainoastaan Danske Bankissa, muualla palvelumaksu vaihtelee 0,10–0,40 euron välillä.

MaksupalvelutoimeksiantoSähköposti e-laskustaTekstiviesti e-laskusta
Aktia1,50 €/kpl0,30 €0,30 €
Danske Bank1,30–1,50 € laskun maksu maksukuoressa/lasku0 €0 €
Handelsbanken3 €/kplEi ole0,30 €
Lähitapiola PankkiEi ole0 € (saapumisilmoitus)Ei ole
Nooa Säästöpankki1 €/kpl0,40 €0,40 €
Nordea2 € normaalihinta, avainasiakkaille 1,25 €0 €0,20 €
Oulun Osuuspankki1,75 €/kpl0 €0,40 €
Helsingin OP1,50 €0 €0,40 €
Suupohjan Osuuspankki2,50 €/kpl0,10 €0,10 €
S-Pankki2,50 €0 €Ei ole
Ålandsbanken0,50 €/kerta toistuvaissuorituksena, 4 € kertatoimeksianto0 €Ei ole

 

Verkkopankki ja asuntolaina

Verkkopankin kuukausikäyttö on ilmaista Danske Bankissa ja S-Pankissa sekä asiakkuuden tyypistä ja etutasosta riippuen Handelsbankenilla, LähiTapiola Pankissa, Nordeassa ja Ålandsbankenilla. Erilaisiin asiakaspaketteihin sisältyy verkkopankin lisäksi jokin maksukortti.

Asuntolainan maksueristä veloitetaan rahaa kahden euron molemmin puolin.

Verkkopankki/kkAsuntolainan maksuerän automaattinen veloitus

Aktia

2 €*1,70 €/kk
Danske Bank0 €2,50 €/veloitus
Handelsbanken0 € kokonaisasiakkaalle, 8 € yksittäispalveluna2 €/kk
LähiTapiola Pankki0–6 € asiakkaan etutasosta riippuen**2,25 €/veloitus
Nooa Säästöpankki2 €***2 €/kk
Nordea3 € normaalihinta, avainasiakkaille 0 €2,30 €/veloitus
Oulun Osuuspankki2,70 €2,40 €/veloitus
Helsingin OP2,70 €****2,20 €/kk
Suupohjan Osuuspankki1,50 € pankin jäsenille, 3 € muille1,90 €/kk
S-Pankki0 €Ei ole
Ålandsbanken2,50 €, paitsi Premium-, Private Banking- ja Generation Å-asiakkaille 0 €2,40 €/veloitus, paitsi Premium- ja Private Banking- asiakkaille 1,90 €/veloitus

*Verkkopankki sisältyy seuraaviin asiakaspaketteihin: Premium-asiakas 0 €/kk (sis. Visa Premium Gold-kortin), Etu-asiakas 4 euroa (sis. Visa-maksukortin) tai 6,50 euroa (sis. Visa Gold-kortin).

**Mikäli asiakkaan Säästötilin tai Määräaikaisen tuottotilin keskisaldo on yli 1000 €/kk, asiakas saa 100 % alennuksen verkkopalvelumaksusta, jolloin verkkopalvelu on maksuton (0 €).

***AATE-asiakkaalle maksuton.

****Päivittäisasioinnin palvelukokonaisuus (yhdistelmäkortti ja verkkopankki) maksaa yhteensä 2,95 €/kk, mikäli on bonusasiakas, tiliotteeksi on valittu verkkotiliote ja säännölliset tulot tulevat Helsingin OP Pankkiin.

Kulutusluotot

Kulutusluottojen maksuerien automaattiset veloitukset ovat ilmaisia vain Ålandsbankenissa. Seuraavaksi edullisin hinta löytyy Suupohjan Osuuspankista, 1,90 euroa kuukaudessa.

Vakuudellisen kulutusluoton maksuerän automaattinen veloitus

Vakuudettoman kulutusluoton

maksuerän automaattinen veloitus

Aktia3 €/kk*3 €/kk*
Danske Bank3,50 €/lasku3,50 €/lasku
Handelsbanken2 €/kk1,50 €/MasterCard-tilinhoitopalkkio
LähiTapiola Pankki2,25 €/veloitus2,25 €/veloitus
Nooa Säästöpankki2 €/kk2 €/kk
Nordea2,30 €/veloitus4,50 €/veloitus
Oulun Osuuspankki2,40 €/veloitus4 € e-laskuna, 5 € paperilaskuna/suoramaksuna
Helsingin OP2,20 €/kk3,50 €/OP Visa-kortin laskutuspalkkio
Suupohjan Osuuspankki1,90 €/kk1,90 €/kk
S-PankkiEi oleEi ole
Ålandsbanken0 €0 €

*1,70 €, jos laina on nostettu ennen 1.12.2010.

Kuva: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.