”Päivystyksessä ikääntyneet joutuvat odottamaan kohtuuttoman kauan” – Lappeenranta haluaa tuoda potilasemännät takaisin

Lappeenrannan kaupungin vanhusneuvosto on tehnyt aloitteen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirille potilasemännän palkkaamiseksi Keskussairaalan päivystykseen.

Päivystyksessä useat, erityisesti ikääntyneet, joutuvat odottamaan vuoroaan kohtuuttoman kauan ilman minkäänlaista huolenpitoa.

Vanhusneuvoston aloitteessa vedotaan tarinoihin, joissa esimerkiksi muistisairaat vanhukset tai diabetespotilaat ovat jääneet ilman perushuomiota, kuten vesilasia, jotain syötävää tai vessakäynnin avustusta.

Tärkeää etenkin ikääntyneiden kohdalla olisi myös kotiuttamiseen liittyvien asioiden huomiointi.

Päivystykseen tai ensiapuun tullaan, kun on akuutti hätä. Tuolloin etenkin ikääntyneiden kohdalla hyvää palvelua olisi hoitaa nämä elämään kuuluvat perusasiat.

Vanhusneuvosto toteaa aloitteessaan tiedostavansa pienentyneet resurssit lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan osalta, kuten myös inhimillisen kiireen.

– Tämän vuoksi teimme aloitteen potilasemännän palkkaamiseksi huolehtimaan päivystyksen kiireen jalkoihin unohtuneita potilaita, ikääntyneiden lisäksi toki myös muita huolenpitoa kaipaavia potilaita, kertoo vanhusneuvoston puheenjohtaja Jaakko Tuomi.

– Tämä on ikään kuin paluuta entiseen, sillä aikaisemmin, eikä kuitenkaan nyt niin kovin monta vuosikymmentä sitten, sairaaloissa toimi potilasemäntiä, Tuomi jatkaa.

Lähde: Lappeenrannan kaupunki

Lue myös:

    Uusimmat