"Oma napa tärkein" – Suomalaisten liikennekäyttäytymistä arvostellaan

Yhteispeliä – sitä tarvittaisiin suomalaisten mielestä liikenteessä enemmän. Studio55.fin kyselyyn vastanneet kertoivat huomanneensa tiellä liikkujissa yli-ihmisen asennetta, jääräpäisyyttä, itsekkyyttä sekä kiihkoilua. Eräs vastaajista kertoi olleensa itsekin tällainen kiirehtijä, mutta muuttuneensa yhden kanssa-autoilijan ystävällisen hymyn ansiosta.

Suomalaisten jääräpäisyys ärsyttää. "Minä ensin, sitten sinä jos mahdut" – opitaanko se jo äidinmaidosta vai mistä? Meidän asenteisiin pitäisi voida vaikuttaa liikennemyönteisemmäksi, niin kaikilla olisi helpompaa.

Välinpitämätön asenne muita tiellä liikkujia kohtaan.

Henkilöautoilijoiden haluttomuus yhteispeliin liikenteessä.

Joustamattomuus.

Ihmisillä tuntuu olevan kova kiire kuolemaan, kun autoillaan kuin päättömät kanat. Ajetaan kiinni toisessa autossa eikä välitetä turvaväleistä. Ohitetaan kovalla vauhdilla ja vilkut unohtuu. Ei piitata mistään. Kiire, kiire, kiire…

Toisten – eri-ikäisten, vammaisten,  lemmikkien jne – huomioiminen ja kunnioittaminen sekä liikenteessä että puistoväylillä ja jalankulkijoina tekisi ihmisten liikkumisen paljon miellyttävämmäksi. Hymy ja käden heilautus kiitokseksi ei maksa mitään!

Tahallinen kiusanteko, joka on selvästi lisääntynyt. Esimerkiksi kaistanvaihdon estäminen.

Aggressiivinen ajotyyli, säännöistä piittaamattomuus, yli-ihmisen asenne ratin takana.

Minua risoo jalankulkijana autoilijoissa se, että jalankulkijat ovat ylimääräistä liikenteessä. Kun sataa vettä, niin meitä ei tarvitse kunnioittaa lainkaan – ei kun suurimpaan lätäkköön ohittaessa.

Tuijotetaan liikennesääntöihin liiaksi, pidetään omista oikeuksista kiinni, oma napa on kaikkein tärkein.

Suomalaisten joustamattomuus liikenteessä on aivan uskomatonta. Tilaa ei voi toiselle antaa, jos itsellä on etuajo-oikeus, vaikka pieni hidastus ja toisen huomioiminen ei yhtään vaikuta perille tuloon vaan antaa hyvän mielen molemmille ja liikenne kulkee. Itsekkyys pois liikenteestä.

Ihmiset ovat liikenteessä aivan vääränlaisessa ja vaarallisessa mielentilassa, jolloin ei pysty keskittymään liikkumiseen ja havainnointiin eikä osaa ajatella/muistaa liikennesääntöjä.

Uskon, että monia, kuten minuakin, ärsyttää suomalaisessa autoilussa asenne muita liikenteessä olevia kohtaan. Myös kevyen liikenteen kohdalla pätee sama asia! Oman asenteen tarkastelu voisi muuttaa liikennettämme huomattavasti turvallisemmaksi. Asenteeseen kuuluu ennen kaikkea se, että varaa aina aikaa liikenteessä siirtymiseen hieman enemmän kuin se todellisesti vaatisi.

Kaikkein eniten ärsyttää ihmisten välinpitämättömyys muista. Sellainen MINÄ ITSE/MINÄ EKANA -asenne on pahin. Sitä ilmenee kaikilla muillakin elämänaloilla kuin vain liikenteessä.

Kuljettajat, jotka kuvittelevat olevansa Euroopan omistajia. Yleensä niillä on alla joku hieman erikoisempi automalli. Sitten ohitellaan ruuhkassa, puidaan nyrkkiä ja ollaan niin isoa että.

Autoilijoiden kiihkeähenkinen käytös ja liiallinen itsekkyys vaikuttavat ajotapaan. Sorrun tuohon itsekin, voin sen myöntää, mutta silti seurailen paljon liikennettä ja sitä, mitä ihmiset tekevät. Tulee semmoinen tunne, että käyttäytymiseni liikenteessä on vielä muihin verrattuna mietoa ja järkevää.

Kun oli tapahtunut moottoripyöräonnettomuus ja ensiapua oli jo eräs pariskunta antamassa, tein vähintä, mitä siinä voi vielä tehdä: varoitin muuta liikennettä, että hidastavat ajaessaan ohi. Siinä samalla tuli huomattua, kuinka välinpitämättömiä ja piittaamattomia jotkut autonkuljettajat ovat. Vaikka jo kaukaa varoittelin, että hidastaisivat vähän onnettomuuspaikan kohdalla ja ajaisivat rauhassa ohitse, eräskin auto teki lukkojarrutuksen vasta muutama kymmenen metriä ennen minun ohi ajamista. Hän ei joko havainnut tai piitannut varoitusmerkeistäni.

Nykymaailma on kovaa kyytiä menossa kohti suurta kaaosta, kun kukaan ei enää piittaa, vaan ajattelee omaa etuansa. Taikka eivät enää omista luontaista maalaisjärkeä, että jos jossain paikassa on jotain epäilyttävää ja joku varoittelemassa, niin ajavat muina miehinä ohitse tajuamatta tilanteen vakavuutta. Tuossakin tilanteessa olisi joku voinut jäädä alle, jos olisi joku ajanut kovaa kyytiä ohitseni, kun siellä oli kuitenkin muutamia ihmisiä tiellä.

Hyvääkin löytyy

Ajelin ja kohelsin hirveällä kiireellä joskus 90-luvulla (myöhässä) Savonlinnaan. Ohitin tosi pahassa paikassa auton ja kerkesin sen verran katsomaan sitä, että huomasin ratin takana istuvan vaalean naisen. Tulin sitten stressaantuneena Savonlinnaan ja jouduin pysähtymään keskustassa liikennevaloihin, ja kas kummaa –vierelleni ajoikin sama auto ja sama vaalea nainen, jonka ohitin väärässä paikkaa. Olin siinä nolona ja hävetti vieläkin se ohitus. Katsoin kuitenkin varovasti sivulle autoon, jossa näin iloisen ja positiivisen oloisen naisen. Hän katsoi minua, hymyili ja jatkoi matkaa.

Tämä muutaman sekunnin pysähdys kertoi, kuinka pienellä asialla/eleellä ihminen saa aikaan iloisen ja mukavan mielen pitkäksi aikaa. Olen yrittänyt toteuttaa samanlaista suhtautumista liikenteessä kuin tämä nainen ja huomannut sen hyvät vaikutukset ihmisiin. Terveisin 34 vuotta liikenteessä ammatikseen ajanut.

Minä asun Keski-Suomen Keuruulla ja onpa tuonut liiankin hyvän mielen autoilijoiden käytös minua jalankulkijaa kohtaan. Joskus harmittamiseen asti autoilijat antavat tietä suojatien kohdalla jalankulkijoille.

Tämä ns. pääkatu on sanoisinko puolen kilometrin mittainen, ja siinä on viisi tai kuusi suojatietä. Jokaisen suojatien kohdalla autot seisovat jo valmiina odottamassa kadun ylittäjää. Joskus kulutan aikaa aikalailla ja ajattelen, että antaa autojen mennä, mutta pakko mennä kun he odottavat vain sen jalankulkijan menoa. Vaikka heille viittoo, että mene hyvä täti tai setä tai nuorempikin, niin ei auta mentävä on.

On oikein kuuluisa pienkaupunki siitä, että jalankulkijat ovat kuninkaita. Ajovaloja ei ole kaduilla, siis punainen, keltainen, vihreä, ne ovat autoilijoiden aivoissa. Sama se on joka puolella Keuruuta. Tästä jos mistä tulee hyvä mieli joka päivä meille kävelytekniikan harjoittelijoille. Seassa on rollaria, pyörätuolia ym, mutta se tavallinen kulkijakin näyttää olevan autoilijalle yhtä arvokas. Kas tässä kiitos Keuruun seudun autoilijoille, hatunnosto oikein seiväshyppääjien tasolle tai yhtä ylös, jos se jostain syystä on tänä vuonna ollut matalalla.

Juhannuksen aikaan oli helluntalaisten kesäkonferenssi täällä ja paljon vieraiden paikkakuntien autoja, eipä liikenne ollutkaan niin soljuvaa kun mitä se muutoin on. Siinä pikku akka tunsi itsensä todella pieneksi, ettei jäänyt märäksi läiskäksi suojatielle.

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat