Mainos

Nyt tulevat kesälampaat – Oma määkijä mökille?

Miltä kuulostaisi muutama lammas kesämökillä ruohoa niittämässä ja seuraa pitämässä? Monen suomalaisen mielestä niin hyvältä, että määkijöitä on jo hankittu pihoille. Lammaseläinlääkäri kertoo, miten se onnistuu.

– Yksityisten ihmisten kiinnostus lampaiden hankkimiseen kesien ajaksi kasvaa koko ajan. Perinteisesti lampaita on vuokrannut eniten Metsähallitus, joka tarvitsee laiduntavia eläimiä esimerkiksi saarille maisemanhoitoa varten, lammaseläinlääkäri Johanna Rautiainen sanoo.

Maiseman siistiminen on yleensä tavallisten ihmistenkin toiveissa.

– Omien tai perikunnan metsämaiden kasvusto saattaa tarvita kurissapitoa. Toisaalta usein yksinkertaisesti myös tykätään seurata eläimiä tai halutaan niitä vaikka lapsia viihdyttämään. Joitain lampaita lähtee kesämökeillekin.

Kesälampaita saa vuokrattua tai ostettua lampureilta eli lammaskatraan kasvattajilta. ProAgrian ylläpitämällä Laidunpankki.fi-sivustolla voi sekä ilmoittaa vapaista lampaista ja laitumista että etsiä niitä.

– Lampurit vuokraavat lampaita paitsi tulojen takia, myös siksi, että lampaan pitää laiduntavana eläimenä päästä toteuttamaan luontaisia tarpeitaan. Ylimääräiset laidunmaat ovat hyvä lisä monelle lammastilalle.

Lampaat auttavat myös ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta.

– Erilaiset kasvit ja eliöt vaativat erilaisia kasvupaikkoja eivätkä kaikki viihdy ryteiköissä. Esimerkiksi osa perhosista ei pysty elämään tuuheassa kasvustossa. Kasvustoa syödessään lampaat vievät maasta ravinteita niin, että alueella alkavat viihtyä mäkitervakon ja kellokasvien kaltaiset niittykasvit. Ne taas houkuttelevat paikalle vaikka niitä perhosia, Rautiainen selittää.

– Lampaat ovat myös hyviä harventamaan tiheitä vesakkoja jokien ja järvien rannoilla. Ne estävät Suomea puskittumasta.

Lammas tarvitsee lajitovereita

Valmistelut kesälampaita varten on aloitettava hyvissä ajoin.

– Lampaiden pitäisi olla laitumella mielellään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Keskikesällä laidunalueen kasvusto saattaa olla jo kasvanut niin pitkäksi, ettei lammas halua syödä sitä.

Koska lammas on laumaeläin, sitä ei saa pitää yksin ilman lajitovereita.

– Suosittelen hankkimaan vähintään kolme lammasta yhdessä, sillä ryhmänä niitä on helpompi käsitellä. Lammas laiduntaakin mielellään niin, että näkee koko ajan silmäkulmastaan vähintään kaksi muuta lajitoveria – sitä rauhoittaa huomata, ettei ole yksin.

– Kesälampaissa kannattaa suosia täysikasvuisia naaraita eli uuhia, sillä ne osaavat hoitaa maisemaa paremmin kuin nuoremmat lajitoverit. Usein ihmiset tosin haluavat nimenomaan karitsoja.

Jos lampaat pysyvät lampurin omistuksessa, eläimet kesäksi hoiviinsa ottavan maanomistajan ei tarvitse rekisteröityä lampaanpitäjäksi. Yksityiset ihmiset vuokraavat yleensä keskimäärin viisi lammasta, kaupungit ja Metsähallitus jopa satoja.

– Vuokrahinnat vaihtelevat hyvin paljon. Yhdestä lampaasta saatetaan periä noin 50–100 euroa kesässä. Joskus hinta määritellään myös sen perusteella, kuinka suurta aluetta lampaiden on tarkoitus laiduntamalla hoitaa.

Puusto saattaa riittää sääsuojaksi

Eniten kesälampaiden pitäjä voi varautua maksamaan aidasta.

– Lampaat tarvitsevat hyvän aidan, josta kannattaa tehdä kerralla vuosia kestävä. Piikkilankaa ei saa käyttää. Lampureilla itsellään on esimerkiksi sähköaitoja, mutta kesälaitumilla aidat tehdään useimmiten kestävästä aitaverkosta.

Laitumenkin on oltava turvallinen.

– Juomavesi täytyy pitää puhtaana ja vaihtaa päivittäin. Jos lähistöllä on puhdasta ja raikasta luonnonvettä, lampaat voivat juoda sitä, mutta paikan on oltava turvallinen eikä jyrkässä rinteessä.

– Eläinsuojelulaissa määrätään, että lampailla pitää olla myös sääsuoja. Jos puusto tarjoaa riittävästi varjoa ja suojaa sateelta, käytännössä se riittää. Jos puita ei kuitenkaan ole riittävästi, lampaita varten on rakennettava katos, Rautiainen sanoo.

Jonkin verran rahaa kuluu myös lampaiden kuljettamiseen laitumelle sekä erinäisten kulujen maksamiseen lampurille.

– Koska joka ikisellä lampaalla on oma rekisteröintinumeronsa, josta tulee selvitä sen kulloinenkin majapaikka, lampurille koituu lauman siirtelystä jonkin verran paperitöitä. Lampuri myös yleensä hankkii lampaiden kesälaitumelle pitopaikkatunnuksen, ettei vuokraajan tarvitse tehdä sitä.

Älä hemmottele

Rautiainen sanoo, että monet hankkivat kesälampaita vailla aikaisempaa kokemusta.

– Lampureilta saa kyllä hyvät tiedot tueksi. Useimmiten aika lampaiden kanssa sujuu hyvin. Jos lammas alkaa vaikka ontua tai vaikuttaa nuutuneelta, on kuitenkin hyvä, että on joku, jolta kysyä neuvoa. Kannattaa myös tehdä etukäteen sopimus siltä varalta, että eläin menehtyy tai vahingoittuu. Useimmiten riski on lampaiden omistajalla eli lampurilla, mutta joskus vuokraajakin saattaa joutua korvaamaan kuolleen lampaan.

Lampaita on käytävä katsomassa vähintään kerran vuorokaudessa. Hemmottelu ei kuitenkaan kannata.

– Jos lampaille vaikka antaa joka kerta niitä katsomassa käydessään leipää, ne oppivat hyvin pian kerjäämään äänekkäästi: lampaan ei tarvitse kuin nähdä ihminen, kun se jo rupeaa huutamaan. Silloin kaikilta menevät hermot.

– Välillä voi toki tarjota omasta kädestä rapsutuksia tai heinätukkoa, mutta pääsääntöisesti lampaiden on etsittävä ruokansa itse.

Rohkeita ja ihmisrakkaita

Se, kuinka kauan kesälampaita voi pitää ennen niiden palauttamista lampurille, riippuu kesästä ja laidunalueesta.

– Jos kesä on hyvin kuiva, laidun voi loppua jo heinäkuussa. Mikäli laidunalue on iso ja välillä satelee, lampaat saattavat pärjätä jopa syyskuuhun asti. Joka tapauksessa elokuussa laitumen tuotto alkaa nopeasti vähentyä.

Kun ruoho vähenee, lampaiden käyttäytymistä ja syömistä on alettava pitää silmällä erityisen tarkasti.

– Jos lampaat alkavat huutaa tai syödä enemmän puun runkoja ja ylempiä lehtiä, ne ovat tyytymättömiä.

Onnellinen lammas osoittaa kiintymystään.

– Yleensä lampailla on aina luottohenkilöitä ja lampureilla luottolampaita. Luottolampaat ovat sellaisia, jotka tykkäävät ihmisistä ja hakeutuvat rapsutettaviksi. Tavallisesti tällaiset rohkeat ja ihmisrakkaat yksilöt valikoituvat myös yksityisille ihmisille kesälampaiksi.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Lehtikuva, Colourbox

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.