"Naiset syrjivät työelämässä toisia fiksuja naisia"

Ritva Siipi taistelee sitkeästi sen edestä, että naisten määrä lisääntyisi pörssiyritysten hallitusten johtotasolla. Tilanne on parantunut takavuosilta, mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Naiset puukottavat yhtä lailla toisiaan selkään.

Ritva Siipi kiinnostui sijoittamisesta 1970-luvun alkupuolella. Samalla hän tutustui lukuisten yritysten toimintaan.

Tarkkasilmäinen sijoittaja pani merkille, että naiset loistivat poissaolollaan yritysten johtotasolla.

− Huomasin kokouksissa käydessäni, että monissa asioissa olisi tarvittu enemmän naisia. Naisnäkökulma on todella tärkeä. Kyllä me naiset ja miehet olemme kuitenkin loppupeleissä vähän erilaisia, Siipi toteaa.

Häntä kummastutti esimerkiksi se, ettei kotitaloustarvikkeita valmistavan Fiskarsin johtoportaassa ollut yhtään naista.

Siipi päätti tarttua toimeen. Hän otti kohteekseen erityisesti pörssiyritysten hallitukset. Alussa naisten asemasta yritysmaailmassa ei ollut helppoa puhua.

− Vielä kymmenen vuotta sitten naisia ei ollut yritysten johtokunnissa juuri lainkaan. Naiset tippuivat pois "herrahissistä" viimeistään välikerroksissa.

Varallisuus avaa ovia

Siipi on tyytyväinen siitä, että tilanne on vuosien mittaan hieman parantunut. Naisia on jo jonkin verran pörssiyritysten keskijohdossa. Huipputaso on silti yhä miehistä kenttää.

− Ne harvat naiset, jotka ovat huipulle yltäneet, ovat saavuttaneet asemansa varallisuutensa, eivät tieto-taitonsa vuoksi, Siipi harmittelee.

Pörssiyritysten johtotason miesten mielestä pätevän naisen löytäminen kyseisiin tehtäviin ei yksinkertaisesti ole helppoa.

− Tässä kohtaa minä muistutan aina, että koulutus on kaikilla sama. Kun etsii tarpeeksi, sopivat ihmiset kyllä löytyvät.

Pörssiyrityksissä, joissa valtiolla on määräävin osuus, naisten määrä johtotasolla saattaa kohota jo 50 prosenttiin.

− Yksikin nainen huipulla edustaa parannusta tilanteeseen, kun kerran alussa on lähdetty nollasta.

Naiset kampittavat toisiaan

Miehet eivät ole yksiselitteinen syy siihen, että naiset eivät kohoa liike-elämässä huipulle. Naiset vaikeuttavat itse asemaansa sillä, että samaa sukupuolta olevan selkään puukottaminen on yleistä.

− Tämä kohdistuu usein fiksuun naiseen. Lenita Airisto on tästä hyvä julkinen esimerkki, Siipi päivittelee.

Toki kampittamista tapahtuu myös miesten toimesta.

− Miehet saattavat alkaa toimia varsin lapsellisella tavalla, jos he huomaavat, että nainen osaa jonkun asian heitä paremmin. Tätä tosin tapahtuu vähemmän alemmalla tasolla.

Sitkeästä työstään huolimatta Siipi ei haluaisi leimautua pelkäksi naisasioiden edustajaksi.

− Olen puuttunut vuosien varrella myös moniin muihin yhtiöiden asioihin, terävä eläkeläinen sanoo.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat