Näin suomalaiset tehtailevat vakuutuspetoksia

Tunnetko vakuutuspetturin? Vakuutuskorvausten kalastelu vilpillisin keinoin on yllättävän yleistä. Korvausten toivossa liioitellaan vahinkoja, sepustetaan tarinoita ja jopa aiheutetaan onnettomuuksia.

– Pitää korostaa, että ylivoimaisesti suurin osa vakuutusyhtiöiden asiakkaista on rehellisiä ihmisiä, jotka hoitavat asiansa hyvin. Valitettavasti on pieni osa, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia, Finanssialan keskusliiton Risto Karhunen kertoo.

Karhunen kertoo vuonna 2010 tehdystä haastattelututkimuksesta, jossa oli kysytty, tuntevatko vastaajat jonkun vakuutusyhtiötä huijanneen. Peräti 25 prosenttia tunnusti tuntevansa vakuutuspetturin.

Karhunen kertoo, että huijausten skaala on hyvin laaja.

– Se on silmälaseista kiinteistöihin ja muutamista kympeistä jopa kymmeneen miljoonaan, hän kuvailee.

Vakuutuspetoksia tehtailevat myös ammattirikolliset.

Vakuutusyhtiön piikkiin

– 5–10 prosentin vahinkoilmoituksista arvioidaan sisältävän jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Yleisin huijaus on, että liioitellaan vahingon määrää, Karhunen kertoo.

– Vakuutus on voitu ottaa vasta jälkeenpäin, tai sitä ei ole ollut, ja siksi vapaa-ajalla sattunutta tapausta yritetään naamioida työmatkalla sattuneeksi. Matkoilta varastetaan yllättävän paljon roinaa.

Myös ajoneuvojen kohdalla huijaaminen on yleistä.

– Kun ajoneuvolle, oli se sitten auto, moottoripyörä tai vaikka mönkijä, sattuu jotain, sille pitäisi saada ulkopuolinen maksaja.

Todella härskejäkin huijauksia on, kuten vaikkapa järjestettyjä tulipaloja. Traagisena ja kansainvälisestikin järkyttävänä esimerkkinä Karhunen mainitsee Tampereella kolmen ihmisen hengen vaatineen pizzerian tuhopolton.

– Kaikki tämä vain yli 100 000 euron vakuutuskorvauksen takia, Karhunen suree.

Vakuutusetsivät käräyttävät

Petoksista jäädään kuitenkin usein kiinni. Suomessakin huijareita jahtaa 31 vakuutusetsivää. Kokeneet vakuutuskäsittelijät haistavat helposti palaneen käryä, ja myös vahinkorekisteri käräyttää korvausten kalastelijoita.

Kaikkia kikkoja keinottelijoiden kiinnisaamiseksi Karhunen ei luonnollisesti kerro.

Henkilövahingoissa huijaukset eivät aina ole näin dramaattisia, mutta niistä voi koitua jopa miljoonien menetykset vakuutusyhtiölle. Esimerkiksi lääkäriä erehdyttämällä hankittu "työkyvyttömyys" voi johtaa vuosikausien perusteettomiin kuukausittaisiin korvausmaksuihin.

– Me muut vakuutuksenottajat sitten maksamme ne, kuten vaikkapa myymälävarkauksissakin, Karhunen muistuttaa.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat