Näin omaishoidon tuki vaihtelee eri kunnissa – vertaa!

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkioiden suuruus voivat vaihdella kunnasta riippuen. Studio55.fi laati viisi kuvitteellista esimerkkitapausta ja pyysi muutamia kuntia arvioimaan, paljonko niissä maksettaisiin omaishoidon tukea. Vastauksia saatiin seitsemältä kunnalta. Niiden väliltä paljastui huomattaviakin eroja. 

Laaditut esimerkkitapaukset haluttiin pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Koska todellisuudessa kunnilla on päätöksiä tehdessään käytettävissä huomattavasti enemmän tapauskohtaista tietoa ja omaishoidon tuen suuruus riippuu hoidon sitovuudesta ja vaativuudesta, kuntien antamat vastaukset ovat suuntaa antavia arvioita. Tiedot on kerätty maaliskuussa 2014.

Osa kunnista halusi perustella vastauksiaan tarkemmin. Nämä perustelut näkyvät taulukoiden alla.

Vastauksia antoivat Helsinki, Joensuu (Joensuun kaupungin, Kontiolahden kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue), Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta, Oulu ja Turku.

Tapaus 1.

Yli 65-vuotias eläkeläispariskunta, Matti ja Maija. Pariskunnan hoidettava osapuoli, Matti, on sotainvalidi, joka on neliraajahalvaantunut ja sairastaa dementiaa. Maija hoitaa Mattia kotona ympäri vuorokauden.

Kuinka paljon Maijalle maksetaan omaishoidon tukea?

Tuki (euroa kuukaudessa)
Helsinki1586,14(1
Joensuu761,99(2
Jyväskylä762,98(3
Lahti761,99
Lappeenranta507,98–761,99(4
Oulu875,78
Turku722,16

1 Hoidon tarve on säännöllisesti ympärivuorokautista ja omaishoitaja vastaa hoidosta siten, että hoidettava saa muita kaupungin palveluja enintään 20 tuntia kuukaudessa. Neliraajahalvaantunut tarvitsee runsaasti hoitoa ja huolenpitoa päivittäisissä toiminnoissaan.

2 Matti tarvitsee jatkuvasti ja runsaasti apua päivittäisissä toiminnoissa ja ympärivuorokautista hoivaa. Hoitotyö edellyttää hoitajalta kokopäivätoimista työpanosta, eikä hoidettavaa voi jättää yksin.

3 Matti on täysin autettava päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissa (esim. peseytyminen, pukeutuminen, syöminen, wc-toiminnot, lääkehoidon toteutus) ja tarvitsee dementian vuoksi jatkuvaa valvontaa.

4 Riippuen toimintakyvystä ja siitä, kuinka pitkälle dementoiva sairaus on edennyt.

Tapaus 2.

Yli 65-vuotias eläkeläispariskunta, Siiri ja Seppo. Pariskunnan hoidettava osapuoli, Seppo, sairastaa dementiaa. Siiri hoitaa Seppoa kotona ympäri vuorokauden.

Kuinka paljon Siirille maksetaan omaishoidon tukea?

Tuki (euroa kuukaudessa)
Helsinki796,24 (1
Joensuu381,00–761,99(2
Jyväskylä381,00–762,98(3
Lahti381,00
Lappeenranta381,00–761,99(4
Oulu381,00–875,78(5
Turku722,16

1Muistisairaus on edennyt vähintään keskivaikeaksi ja hoidettava tarvitsee runsaasti hoitoa ja huolenpitoa jatkuvasti päivittäin sekä yöaikana. Omaishoitaja vastaa hoidosta välttämättömien kotihoitopalvelujen ja muiden palvelujen avulla.

2Alempi hoitopalkkio, jos hoidettava tarvitsee ympärivuorokautisesti lähes jatkuvaa hoitoa, huolenpitoa ja/tai valvontaa henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa, hoidettavan voi jättää yksin korkeintaan 1–2 tunniksi ja hoidettava muistisairaus on keskivaikea. Korkeampi hoitopalkkio, jos hoitotyö edellyttää hoitajalta kokopäiväistä työpanosta, hoidettavaa ei voi jättää yksin ja hoitotyö on erittäin raskasta: Seppo on jo vaikea-asteisesti muistamaton ja tarvitsee jatkuvasti ja runsaasti apua päivittäisissä toiminnoissa sekä ympärivuorokautista hoivaa (esimerkiksi käyttää vaippoja, omatoimisuustaitoja ei juuri ole, tarvitsee apua liikkumiseen, lääkkeet annettava suuhun, toisinaan syötettävä, hoidettava voi olla aggressiivinen).

3Riippuu siitä, kuinka paljon Seppo tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa päivittäistoimissaan ja miten sitovaa ja vaativaa hoitotyö on. Mikäli päivittäinen avuntarve kohdistuu ainoastaan asiointi- ja kodinhoitotehtäviin, ei omaishoidon tukea myönnetä.

4Riippuen siitä, kuinka pitkälle dementoiva sairaus on edennyt. MMSE-muistipisteet ratkaisevat tukiluokan.

5Korkeampi maksuluokka, mikäli asiakkaan hoito ja huolenpito edellyttää palvelutarpeen arvioinnin perusteella kokopäiväisen työpanoksen ja hoitovastuun ympäri vuorokauden. Alempi maksuluokka, mikäli asiakkaalla on runsaasti muita kunnan järjestämiä palveluita (päivätoiminnassa yli 5 h/4–5 krt vko tai päivätoiminta yli 5h/pv 1–3 krt/vko + kotipalvelu yli 20 h/kk, tai kotipalvelu yli 30 h/kk) tai hoito sitoo pääsääntöisesti hoitajan kokopäiväisesti.

Tapaus 3.

Työikäinen pariskunta, Liisa ja Lauri. Pariskunnan hoidettava osapuoli, Liisa, sairastaa pitkälle edennyttä, parantumatonta syöpää. Syöpä on terminaalivaiheessa, mutta jäljellä olevan elinajan pituudesta ei ole tietoa.

Pääseekö Liisa pariskunnan niin halutessa kotisaattohoitoon? Jos Liisa pääsee kotisaattohoitoon, kuinka paljon Laurille tällöin maksetaan omaishoidon tukea? Kuinka paljon saattohoito saattohoitokodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla maksaa kunnalle?

Pääseekö kotisaattohoitoon?Tuki (euroa kuukaudessa)Laitoshoidon hinta (euroa vuorokaudessa)
HelsinkiKyllä1586,14 €(1193 (kotisairaala), 314 (kaupungin sairaalassa akuutti hoito-osasto), 365 (Terhokoti)(2
JoensuuMahdollista Joensuun kaupungin alueella, ei Kontiolahdessa ja Outokummussa.761,99–1 427,30(3172
JyväskyläKyllä381,00–915,97(4270 (netto)
LahtiLahdessa ei ole kotisaattohoitoa. Kotisairaalan ja kotihoidon käyttö on mahdollista eikä vaikuta omaishoidon palkkioon.1142,92(5298
LappeenrantaKyllä507,98–990,59(6220 (netto)
OuluKyllä1 525,96(7263 (saattohoito-osastolla)
TurkuKyllä1444,40Ei tietoa julkaisuhetkellä.

1Tilanteesta riippuen, mutta yleensä näin. Runsaat muut palvelut voivat laskea palkkiota 13,5:llä tai 27 prosentilla.

2Vuoden 2012 hinnat, vuoden 2013 hintoja ei vielä vahvistettu.

3Alempi hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen mukainen hoitopalkkio maksetaan, jos Lauri jää työstään pois hoitamaan Liisaa eikä hän saa muuta korvausta (esim. vuorottelukorvausta) ansiotulon menetyksestä . Korkeampi palkkio maksetaan, jos Liisalle on järjestetty saattohoitopaikka terveyskeskukseen, mutta Lauri haluaakin ottaa hänet kotihoitoon, jolloin sairaalapaikka vapautuu.

4Riippuen siitä, kuinka paljon Liisa tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa päivittäistoimissaan ja miten sitovaa ja vaativaa hoitotyö on. Korkeinta tukea voidaan maksaa enintään kuuden kuukauden ajan, jos Liisan avuntarve vastaa vähintään 2. hoitoisuusluokkaa eli hän tarvitsee lähes jatkuvaa hoitoa ja avustamista useissa henkilökohtaisissa päivittäistoimissaan ja lyhytaikaisen omaishoidon tuen edellytykset täyttyvät myös Laurin osalta: omaishoitaja esimerkiksi jää työstään palkattomalle vapaalle (ei vuorotteluvapaalle) omaisensa äkillisen vaikean sairauden tai saattohoidon vuoksi ja hoidon tarve ja sitovuus vastaa vähintään 2. hoitoisuusluokkaa.Mikäli Liisan hoidon tarve jatkuu yli 6 kuukautta ja vastaa 3. hoitoisuusluokkaa (Liisa on täysin autettava päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissaan) ja myös Laurin osalta edellytykset täyttyvät, voidaan omaishoidon tukea maksaa edelleen 915,97 €/kk.

5Jos hoitaja on alle 65-vuotias, jää töistä pois eikä saa mitään muuta etua tai tukea.

6Korkein tuki (tukiluokka 3 korotettuna 30 prosentilla) edellyttää, että tukiluokan kriteerit täyttyvät ja Lauri jää työstä pois hoitamaan Liisaa raskaan siirtymävaiheen vuoksi.

7Edellyttäen, että hoitaja jää työstään palkattomalle vapaalle. Mikäli saattohoito toteutetaan kotona, niin omaishoidontuen lisäksi asiakas tarvitsee yleensä yksilöllisesti suunnitellun ja vahvan kotihoidon ja kotisairaanhoidon tuen, josta aiheutuu kustannuksia. Kotisaatto ei kunnan kustannusten kannalta ole merkittävästi laitoshoitoa edullisempaa (saattaa usein olla kalliimpaa), mutta hoidon järjestelyissä otetaan inhimilliset kysymykset erityisen painavina huomioon.

Tapaus 4.

Vanhempi ja täysi-ikäinen lapsi, Niina (äiti) ja Emmi (tytär). Hoidettava osapuoli, tytär Emmi, on loukkaantunut onnettomuudessa ja saanut aivovamman. Emmi on työkyvytön ja tarvitsee apua kotona arkisista askareista selviytymiseen.

Jos Niina jää pois töistä ryhtyäkseen lapsensa omaishoitajaksi, kuinka paljon Niinalle maksetaan omaishoidon tukea?

Tuki (euroa kuukaudessa)
Helsinki381,00–1586,14(1
JoensuuEi arviota.(2
Jyväskylä381,00–915,97(3
LahtiEi arviota(4
LappeenrantaKorkeintaan 381,00(5
Oulu381,00
Turku

381,00–853,49(6

1Ylintä maksuluokkaa maksetaan, jos Emmi tarvitsee hoitoa ympärivuorokautisesti runsaasti jatkuvasti tai lähes jatkuvasti ja vaihtoehtona voi olla laitospaikka tai paikka sairaalan pitkäaikaisosastolla. Runsaat muut käytettävät palvelut voivat laskea palkkiota. Mikäli Emmi voi olla muutamia tunteja ajoittain yksin kotona, voi vaihtoehto olla 796,24 €/kk. Mikäli Emmi voi olla osan päivästä yksin, mutta ei yleensä voi asua yksin ja Niina voisi olla halutessaan osapäivätöissä, voi tulla kyseeseen 3. maksuluokka 538,45 euroa kuukaudessa. Jos Emmi voi asua yksin ja olla suuren osan vuorokaudesta yksin, mutta tarvitsee apua päivittäisiin toimintoihin, voi tulla kyseeseen 4. maksuluokka 381 €/kk. Tilanteet vaihtelevat ja päätökset tehdään yksilöllisesti perheen kokonaistilanne huomioiden. Jotta voisi sanoa suoraan esimerkin pohjalta, mikä olisi omaishoidon tuen määrä, pitäisi olla tarkempaa tietoa perheen tilanteesta.

2Jos Emmin tarvitsema apu on pelkästään kodin askareita ja asioimista, ei siitä makseta omaishoidon tukea. Emmille neuvotaan hakemaan henkilökohtaista apua vammaispalvelulain perusteella.

3381,00 tai 508,65 tai 762,98 €/kk riippuen siitä, kuinka paljon Emmi tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa päivittäistoimissaan ja miten sitovaa ja vaativaa hoitotyö on. Mikäli päivittäinen avuntarve kohdistuu ainoastaan asiointi- ja kodinhoitotehtäviin (esimerkiksi ruuan sekä aamu- ja iltapalojen laittaminen, kauppa- ja apteekkiasioiden hoito, vaatehuolto, siivous), ei omaishoidon tukea myönnetä. Mikäli Emmin hoidon tarve vastaa 3. hoitoisuusluokkaa (täysin autettava päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissaan) ja myös Niinan osalta erityismaksuluokan edellytykset täyttyvät, voidaan omaishoidon tukea maksaa 915,97 €/kk.

4Aikuistuville nuorille pyritään ensisijaisesti löytämään oma itsenäistymispolku sopivan asumismuodon ja päivä/työtoiminnan avulla ja vanhemmille mahdollisuus jatkaa työelämässä. Tällöin omaishoidon tukea voidaan maksaa kotona asuville silloin, kun hoidollisuutta on paljon ja apua tarvitaan myös öisin. Vastavammautuneen sairaalajakson jälkeen ja kuntoutumisen ollessa kesken voi omaishoito olla myös asiakkaan kannalta paras ratkaisu.

5Riippuu täysin Emmin avun tarpeesta henkilökohtaisissa päivittäisissä toimissa. Jos avun tarve on lähinnä taloustöitä, asiointia ja kaupassa käyntiä, omaishoidon tuen kriteerit eivät täyty. Jos kriteerit täyttyvät ja Niina ja Emmi asuvat eri asunnoissa, omaishoidon tukiluokka voi olla korkeintaan 1 (381e/kk).

6Korkeinta palkkiota maksetaan, mikäli hoidettavalla on lyhytaikainen ja ympärivuorokautinen hoidon tai huolenpidon tarve, esim. leikkauksesta toipuminen (enintään noin 6 kk) ja hoitaja on hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana lyhytaikaisesti estynyt tekemästä omaa työtä. Mikäli katsotaan, että tilanne tulee olemaan pysyvä, niin palkkio on hoidon ja valvonnan tarpeen mukaan joko 381,00 €/kk tai 722,16 €/kk.

Tapaus 5.

Työikäinen lapsi ja iäkäs vanhempi, Tiina (tytär) ja Eetu (isä). Hoidettava osapuoli, 90-vuotias Eetu, ei enää iän mukanaan tuomien vaivojen myötä selviydy arjesta omatoimisesti. Toisella paikkakunnalla asuva Tiina matkustaa joka viikonloppu 200 kilometrin päähän isänsä luokse auttamaan tätä kodinhoidossa ja ruoanlaitossa ja varmistaa siten tämän pärjäämisen seuraavan viikon ajan. Viikolla Tiina on jatkuvasti yhteydessä isäänsä puhelimitse. Tätä pidetään etäomaishoitona.

Maksetaanko Tiinalle omaishoidon tukea? Kuinka paljon?

Tuki (euroa kuukaudessa)
Helsinki0
Joensuu0
Jyväskylä0
Lahti0
Lappeenranta0
Oulu0
Turku0

Juttu on julkaistu alun perin maaliskuussa 2014.

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat