Näin elät terveellisemmin vähemmällä rahalla!

Ihmiset muuttavat HealthDay.com-sivuston mukaan elintapojaan taloudellisesti hankalina aikoina säästämällä ja kuluja vähentämällä. Mutta voiko terveyden suhteen tinkiä? Alan ammattilaisten mukaan fiksusti elämällä hyvin syöminen ja tarpeeksi liikkuminen on mahdollista pienelläkin rahalla.

Terveydenhuolto

– Terveydenhuollon suhteen säästäminen on mahdollista, mutta säännöllisten tarkistusten väliin jättäminen ei ole suotavaa, sanoo tohtori Thomas J. Weida, sivuston haastattelema lääketieteen professori.

Tohtori Weida on erikoistunut perhe- ja yhteisölääketieteeseen ja sanoo säännöllisten tarkastusten tulevan halvemmaksi kuin pienen vaivan mahdollinen vakavoituminen. Weida vertaakin ihmisterveyttä vuotavaan putkeen; vuoto ei lopu itsestään vaan hoitamattomana kasvaa koko ajan suuremmaksi.

– Esimerkiksi lääkemerkin vaihto vastaavaan, halvempaan lääkkeeseen, sekä nuhan ja flunssan hoitaminen kotona lääkärin sijaan ovat pitkällä aikavälillä suuria säästöjä.

Weidan mielestä helpoissa tapauksissa myös pelkkä puhelinsoitto lääkärille riittää. Jos vaiva ei ole vakava, osaa lääkäri todennäköisesti antaa kotihoito-ohjeet puhelimitse.

Ruokavalio

Myös ruokaan liittyvät vähennykset ovat mahdollisia.

– Terveellinen ruoka ei tarkoita kallista ruokaa, voit silti pysyä budjetissasi! sanoo Bethany Thayer, amerikkalaisen dieettiyhdistyksen puheenjohtaja.

– Se edellyttää vain hieman suunnitelmallisuutta ja todella vähän ylimääräistä vaivaa.

Thayerin vinkkejä ovat muun muassa ruuan valmistaminen itse. Valmispakatut einekset kun ovat yleensä niitä kalleimpia, ja niissä on huomattavan paljon esimerkiksi suolaa ja lisäaineita. Vanha sanonta, jonka mukaan nälkäisenä ei kannata mennä ruokakauppaan pitää Thayerin mielestä myös paikkaansa. Lisäksi hän suosittelee ostoslistaa mielitekojen välttämiseksi.

– Osta vain sen verran kuin ajattelet kuluttavasi! Jos ostat paljon tavaraa vain halvan hinnan takia, muttet käytäkään kaikkea, huomaat pian ettet ole oikeastaan säästänyt yhtään, Thayer valistaa.

Thayer suosittelee myös muun muassa papujen ostamista. Ne ovat halpoja ja sisältävät paljon tärkeitä ravintoaineita.

Liikunta

HealthDay.com:in mukaan et tarvitse ylihinnoiteltua kuntosalikorttia pysyäksesi hyvässä kunnossa ja terveenä. Verkkosivusto haastatteli Michael Escoa, Auburnin yliopiston fysioterapeuttia.

– Ihmisten täytyy ymmärtää, että perusterveys saavutetaan vain liikkumalla, hän toteaa.

– Terveyden kannalta mikä tahansa pienikin liike on hyvästä, ei sen takia tarvitse maksaa kalliita salimaksuja.

Escon mukaan askelmittarin käyttäminen auttaisi ihmisiä näkemään kuinka paljon he päivän aikana liikkuvat. Tutkimusten mukaan jo pelkkä askelmittarin käyttö saa ihmisen liikkumaan parikin kilometriä enemmän kuin ilman mittaria, sillä askelten määrän halutaan olevan paljon.

– Todella halpa vaihtoehto, jolla sykkeen saa nopeasti nousemaan, on hyppynaru, Esco sanoo.

– Pelkästään hyppimällä saatat saada saman treenin, jonka saisit kuntosalillakin.

Hieman suurempi, hyvä investointi olisi Escon mielestä kuntopyörä. Ulos kun ei välttämättä tule lähdettyä kovinkaan helposti sotkemaan, varsinkin jos on huono sää. Kuntopyörän saa esiin silloin kun sitä tarvitsee, ja kuntoilun voi tehdä oman kodin rauhassa.

Esco suosittelee myös jumppapallon ostamista, sekä oman painon käyttämistä vastuksena joka päivä.

Lue myös:

    Uusimmat