Mainos

Näin elää suomalainen rikas liikemies

Sijoitustoiminnalla rikastunut yritysjohtaja kertoo, miten raha vaikuttaa hänen elämäänsä. Varakkuus helpottaa elämää, mutta raha tuo mukanaan myös lieveilmiöitä, kuten erilaisia hännystelijöitä.

Martti* perusti ensimmäisen yrityksensä jo 14-vuotiaana nuorena poikana. Koska nuorukainen oli vielä alaikäinen, toiminimi rekisteröitiin hänen äitinsä nimiin.

− Keräsin pulloja ja pesin niitä kaupan takahuoneessa. Tuolloin ei ollut vielä pullonpalautusautomaatteja. Tein hommia koulun jälkeen ja viikonloppuisin, Martti kertoo.

16-vuotiaana Martti palkkasi kuusi parasta ystäväänsä hommiin pullobisnekseensä. Pullonpalautusautomaattien yleistyttyä ystävykset alkoivat tehdä remontteja vanhusten koteihin.

Menestykseen omin opein

Samat kuusi kaveria ovat yhä tänä päivänä Martin palveluksessa. Martin päätoimiala on nykyään sijoitustoiminta, jonka avulla hän on saavuttanut hyvän taloudellisen toimeentulon.

Keski-ikäinen yritysjohtaja on menestynyt kovalla työllä, ilman alan kouluja.

− Olemme kaikki oppineet hommat työn kautta, ja kyllä töitä on tehtykin. Vastaan on tullut hankalia tilanteita, mutta niistä on selvitty. Viimeiset 10 vuotta on ollut taloudellisesti helpompaa.

− Olen luonteeltani peluri ja olen ottanut vuosien varrella isoja riskejä, mutta samalla olen aina pyrkinyt turvaamaan selustani, Martti sanoo.

Säästäväistä elämää

Martti ei koe, että hänen elämänsä olisi muuttunut rikastumisen myötä merkittävästi. Hän elää yhä verrattain vaatimattomasti.

− En ole elänyt koskaan luksuselämää, mitä moni ihmettelee. En ole ostanut kesähuviloita ja hienoja autoja tai käyttänyt rahaa niin sanottuihin huvituksiin. Ruoat ostan Siwasta ja lämmitän kotona mikrossa. Herkuttelupäivänä saatan käydä Stockmannin herkussa, Martti kuvaa.

Varakkaan miehen vapaa-aika kuluu urheillessa sekä elokuvien ja kulttuurin parissa.

− Asumisen suhteen elän kenties hieman keskivertoihmistä paremmin. Jos haluan uuden kellon tai vaatteen, sitä ei tarvitse paljoa miettiä. Toki se tuo mukavuutta elämään, Martti pohtii.

Naiset tyrkyttävät itseään

Martti on saanut kokea myös varakkuuden kääntöpuolen. Omiin läheisiin ystäviin voi luottaa; heidän seurassaan on helppo olla eikä tarvitse näytellä mitään. Raha vetää kuitenkin puoleensa myös monenlaisia siipeilijöitä.

− Ravintoloissa pahimpia ovat nuoret naiset. He lähestyvät varsin suorasukaisesti. Olen saanut myös treffipyyntöjä kirjeitse sekä naisilta että heidän äideiltään. Tätä on tapahtunut kuulemani mukaan muillekin.

− Minua pyydetään päivittäin mukaan myös mitä ihmeellisimpiin bisneksiin sekä erilaisiin keräyksiin ja lahjoituksiin, Martti jatkaa.

Alkuun yhteydenotot tuntuivat mielenkiintoisilta, mutta sitten ne alkoivat kyllästyttää. Nykyinen tyttöystävä ei tiennyt tapaamishetkellä mitään Martin taustoista.

− En vienyt häntä neljän ensimmäisen kuukauden aikana lainkaan kotiini. Halusin katsoa rauhassa, onko hän kiinnostunut minusta oikeasti.

Nöyryys ja ahkeruus palkitsevat

Martille työ on tärkeä osa elämää. Hän saapuu aamulla ensimmäisenä toimistolle ja lähtee sieltä viimeisenä.

− Rahaakin tärkeämpää on työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden luottamus. Jos sen menettää, sitä ei saa takaisin.

Luottamus on säilynyt niinäkin aikoina, kun yrityksellä ei ollut hetkeen varaa maksaa työntekijöille palkkoja. Martin alaisten vaihtuvuus on ollut tähän mennessä tasan nolla.

− Menestys vaatii nöyryyttä ja ahkeraa työntekoa. Tärkeintä on muistaa pitää jalat maassa sekä hyvinä että huonoina aikoina, Martti painottaa.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.