Minun joulumuistoni: Tyttäremme menehtyi joulupäivän koittaessa

Eilan ja Raimon joulu ei ole ollut entisensä sen jälkeen, kun perheen tytär menehtyi joulupäivän aamuna parantumattoman sairauden myötä. Eila kertoo 24 vuotta myöhemmin elämänsä kipeimmästä asiasta.

Eilan ja Raimon perheessä joulunaika nostaa tunteet pintaan. Tänä vuonna tulee 24 vuotta siitä, kun perheen esikoistytär menehtyi sairaalan vuoteella odottaessaan elinsiirtoa.

Joulua Eila ja Raimo viettävät rauhassa omilla ehdoillaan.

− Käymme haudalla monta kertaa, mutta muualle emme halua lähteä. Joulupäivän vietämme kynttilän valossa, Eila sanoo hiljaa.

Energinen tyttö alkoi väsyä

Edesmennyt tytär Marja-Leena oli kuollessaan 23 vuotta. Ennen sairastumistaan hän oli kuten kuka tahansa ikäisensä nuori nainen: perusterve, urheilullinen ja elämänhaluinen. Mieluinen opiskelupaikkakin oli löytynyt.

Kesti kauan ennen kuin vanhemmat panivat merkille muutoksen energisessä tytössä.

− Hän alkoi väsyä, urheillessa piti usein pysähtyä ottamaan happea. Yksi aamu olimme kahvipöydässä, kun hän tuupertui eteemme, Eila kertaa.

Tästä käynnistyi tutkimusten sarja, joka näytti alkuun toivottomalta. Eila kokee, ettei heitä kuultu tyttären vanhempina riittävästi. Lähete sydänrasituskokeeseen irtosi vasta pitkällisen vaatimisen päätteeksi.

− Vein Marja-Leenan sairaalaan. Päivällä sieltä soitettiin työmaalle, että tule äkkiä. Marja-Leenan sydän oli pysähtynyt.

Elämää veitsenterällä

Sydämen pettäminen pisti tuulta purjeisiin. Marja-Leena sai tahdistimen, ja hänet lähetettiin yliopistolliseen sairaalaan perusteellisiin tutkimuksiin.

Diagnoosi varmistui vuosi oireiden alkamisesta. Marja-Leena poti sydämen vajaatoimintaa, ja lisäksi hänellä oli korkea keuhkoverenpaine.

− Asialle ei voitu tehdä mitään. Marja-Leena oli kuin lasikaapissa; hän ei kestänyt minkäänlaista rasitusta. Kokeilimme useita lääkkeitä, mutta mistään ei ollut apua.

Perhe ei voinut kuin palata kotiin ja jatkaa elämää veitsenterällä. Vanhempien huoli tyttärestä oli musertava. Pelkkä puhelimeen kiiruhtaminen oli hengenvaarallista.

− Pelkäsimme jättää Marja-Leenan töiden ajaksi yksin. Lopulta hänen poikakaverinsa jäi töistä pois ollakseen läsnä.

Elinsiirtojonoon

Vuonna 1987 Suomessa ei ollut tehty vielä yhtään sydän-keuhkosiirtoa. Meilahden sairaalassa valmiudet olivat viittä vaille olemassa.

Kun Marja-Leenan vointi alkoi heikentyä kohti syksyä, Eila ja Raimo olivat valmiit kuskaamaan tyttärensä vaikka maailman ääriin. Kuin taivaan lahjana lääkärit päättivät lopulta ottaa tytön elinsiirtojonoon.

Marja-Leena siirrettiin Meilahteen odotusajaksi. Eila jätti työnsä ja matkusti perässä.

− Hän ei saanut mennä liian huonoon kuntoon, muuten siirtoa ei olisi voitu tehdä. Alkuun tilanne näyttikin hyvältä, mutta pian vointi kääntyi taas pahempaan.

Koko perhe säilytti toivon viimeiseen asti. Jouluaaton lähestyessä Eilan mieleen hiipi kuitenkin hyytävä tunne, ettei kaikki päättyisi hyvin.

Joulupäivä, joka ei unohdu

Aattona lääkärit ja hoitajat kävivät toivottamassa perheelle hyvää joulua. Raimo ja Eila viettivät aattoillan tyttärensä luona. Marja-Leenan ymmärrys ja järki olivat sairaudesta huolimatta tallella.

Kello yhdeltätoista päivystävä lääkäri totesi vanhemmille, että heidän on aika poistua sairaalasta nukkumaan.

− Hän sanoi, että Marja-Leena on levoton siksi, että me olemme siellä. Mehän olimme hänen tuki ja turva! Lähteminen oli kauheaa ja jätti pahan mielen.

Kymmenen yli neljä joulupäivän aamuna Eila ja Raimo vastaanottivat puhelun, jota kukaan vanhempi ei haluisi saada. Tytär oli nukkunut pois.

Ikuisesti muistoissa

Tänä jouluna kuluttua Eila ja Raimo sytyttävät jälleen kynttilän Marja-Leenan haudalle. Suru ei poistu sydämestä, mutta elämä jatkuu.

− Mieheni jäi Marja-Leenan kuoleman jälkeen sairauseläkkeelle. Itse en pystynyt menemään vuoteen töihin. Onneksi meillä on tiivis perheyhteisö, joka on ollut läsnä surussa.

Perheen kaksi poikaa, Marja-Leenan pikkuveljet, ovat vanhemmille läheisiä. Tieto siitä, että tytär oli onnellinen, lohduttaa osaltaan.

− Marja-Leena eli suhteellisen normaalisti aina viimeiseen vuoteensa asti. Hän ei koskaan valittanut edes sairaana ollessaan, Eila lausuu lämpöä äänessään.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat