Mainos

Milloin haudan lepoon? Huhtiniemen vainajat viruneet oikeuslääketieteen laitoksella jo viisi vuotta

Lappeenrannassa tehdyt Huhtiniemen kaivaukset saatiin päätökseen vuonna 2007. Tutkimusten aikana ylös kaivetut yli kymmenen vainajaa ovat edelleen oikeuslääketieteen laitoksella.

Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitos sekä kulttuurien tutkimuksen laitos alkoivat tehdä kaivauksia Lappeenrannan Huhtiniemessä vuoden 2006 lokakuussa.

– Lappeenrannassa huhuttiin sitkeästi, että paikalla olisi toiminut salainen sotilastuomioistuin, joka langetti kuolemantuomioita perääntymisvaiheen aikana vuonna 1944. Kun aluetta alettiin kaavoittaa uudelleen, tuli tärkeäksi selvittää, onko asia todella näin, oikeushammaslääkäri Helena Ranta selittää.

Maata tutkattaessa maakerroksien järjestyksessä näkyi epäsäännöllisyyttä. Alueet tarkistettiin kaivauksin.

– Tutkakuvien suurimmalta "häiriöalueelta" löytyi lopulta unohdettu kalmisto, joka paljastui ortodoksiseksi hautausmaaksi, Ranta sanoo.

Ensimmäisinä löydetyt vainajat kaivettiin ylös

– Kun selvisi, että kyseessä oli todellakin hautausmaa, emme enää jatkaneet kaivauksia – lainsäädännössä on säädetty hautarauha.

– Toisaalta hauta-alueen alkupäästä ensimmäisinä löydetyt runsaat kymmenen vainajaa oli nostettava ylös. Muuten emme olisi pystyneet selvittämään, mitä paikalla oli tapahtunut, Ranta selittää.

Esinelöytöjen perusteella hautausmaa ajoitettiin 1850-luvulle. Vaikka vainajien luut olivat jo pitkälti tuhoutuneet, talteen saatiin myös kokonaisia luurankoja. Hampaat olivat kaikilla jäljellä.

– Vainajat olivat ilmeisesti Krimin sodan aikaisen tilapäisen sotilassairaalan potilaita. Menehtymisen syynä olivat luultavasti infektiotaudit.

– Myöhemmin kävi ilmi, että alueella oli esiintynyt myös koleraa, jota ei voida selvittää luustomateriaalista. Väkivallasta vainajissa ei ollut mitään merkkejä.

Kaupungin ja seurakunnan tehtävä päätös

Mitä vainajille tehtiin tutkimusten jälkeen?

– He ovat edelleen oikeuslääketieteen laitoksella, Ranta sanoo.

Ranta pitää selvänä, että vainajat täytyy uudelleenhaudata.

– Sitä ennen Lappeenrannan kaupungin ja ortodoksisen seurakunnan pitää kuitenkin tehdä päätöksiä: haudataanko tutkitut vainajat entisille sijoilleen, vai siirretäänkö kalmistoon vielä jääneet vainajatkin uuteen hautapaikkaan? Entä minkälainen muistomerkki paikalle mahdollisesti rakennetaan?

– Koska tämä asia ei kuulu oikeuslääketieteen laitokselle, emme voi ottaa siihen kantaa, Ranta sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös: Uutinen aiheesta

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.