Mikko joutui 40-vuotiaana eläkkeelle vastoin tahtoaan

Mikko* joutui jäämään hoitovirheen vuoksi nelikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle. Päätöstä edelsi neljä leikkausta, tuskainen toipuminen ja raskas paperisota toimeentulosta.

Mikon koettelemus juontaa juurensa aikaan, jolloin kolmikymppinen mies työskenteli menestyvässä puuseppäyrityksessä. Lama-ajan korvilla 1990-luvun taitteessa yritys ajautui monen muun firman tavoin taloudellisiin vaikeuksiin.

− Meitä ryhdyttiin lomauttamaan jatkuvasti. Töitä oli pari viikkoa, sitten kuukausi taukoa ja taas hetken töitä, Mikko kuvaa.

Samaan aikaan Mikko kärsi selkävaivoista, jotka olivat rasite myös muilla suvun miehillä. Pysähdys odotti kulman takana.

Kesämökillä puita kantaessa jokin otti yks kaks selästä kiinni. Mies kaatui niiltä sijoiltaan lattialle.

− Lääkäri sanoi, että kyse on niin suuresta välilevypullistumasta, että se on leikattava nopeasti. Kahden päivän kuluttua olin operoitavana.

Kohtalokas hoitovirhe

Kun Mikko havahtui heräämössä, ensireaktio oli järkytys.

− Tilanne oli pahempi kuin ennen leikkausta. En tuntenut edes omia jalkojani, mies muistaa.

Viikon päästä Mikko päätyi yöllä hätäleikkaukseen. Jälkeenpäin kävi ilmi, että röntgenlääkäri oli ensimmäistä leikkausta varten tehnyt virhearvion, luultavasti jopa katsonut kuvia ylösalaisin.

− Tällä kertaa pääsin leikkauksen jälkeen sentään jaloilleni. Olo koheni jumppaamalla, mutta silti tunsin, ettei selkä kyllä kunnossa ole.

Sairaalajakson loppumetreillä Mikko sai allekirjoitettavakseen lapun, jossa lääkäri myönsi ensimmäisessä leikkauksessa tehdyn virheen. Korvaus ei paljoa lämmittänyt.

− Sain silloista rahaa 7000 markkaa, Mikko hymähtää.

Meni muutama vuosi, kun painajainen uusiutui. Mikko painoi autoa ajaessaan jarrua, ja jokin naksahti selässä.

Kahden päivän kuluttua hän makasi jälleen leikkauspöydällä. Nelos-vitosvälin nikama oli liikkunut paikaltaan pois.

− Kolmas leikkaus meni kuten edellinen. Lääkäri kirjoitti lomakkeeseen tuomion: pysyvästi työkyvytön, piste.

Paperisodan kourissa

Hoitavan lääkärin B-lausuntojen turvin Mikolle myönnettiin jatkuvia, 3−6 kuukauden sairauslomia. Paperisodalle ei näkynyt loppua. Tiukentuneen talouden kourissa Mikko joutui turvautumaan mielialalääkkeisiin.

Mikko tiesi, ettei vanhaan ammattiin ollut paluuta. Töihin hän kuitenkin yhä halusi. Kiinnostusta oli esimerkiksi kieltenopiskeluun.

− Menin Kelaan ammatinvalinnanohjaajan puheille. Hän ehdotti puutarhakoulua. Minulle, joka en kyennyt kävelemään 200 metriä pidempään! Lopulta sekä vakuutusyhtiö että Kela sanoivat, että opiskelu on liian kallista.

Pohdinnat keskeytyivät, kun selkä naksahti neljännen kerran. Tällä kertaa Mikolle suoritettiin selän kahden nikaman jäykistysleikkaus, jossa nikamien väliin asennettiin titaanipultit. Mies oli jo seuraavana päivänä pystyssä.

100 % invalidi

Mikko ihmettelee yhä tänä päivänä sitä, miten vakuutusyhtiön yleislääketieteen edustaja voi kävellä kerta toisensa jälkeen potilaan leikanneen kirurgin B-lausunnon yli.

Lausunnosta huolimatta Mikko joutui taistelemaan kymmenen vuotta ennen kuin hänelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke.

− Olen myöhemmin kuullut eräältä lakimieheltä, että päätöksiä pitkitetään, jotta eläke laskisi mahdollisimman alas.

Lopulta Mikko pääsi Ortoniin tutkittavaksi työkykynsä suhteen. Joulun aatonaattona vuonna 1999 posti toi lapun, jossa Mikolle myönnettiin jatkuva työkyvyttömyyseläke alkaen 1.1.2000.

Mikko oli tuolloin nelikymppinen, mies parhaassa iässä.

− Minut merkittiin 100-prosenttisesti invalidiksi, vaikka olin mielestäni melko hyvässä kunnossa, Mikko kuvaa päätöksen ristiriitaisuutta.

Päällimmäisin tunne oli silti helpotus; vihdoin toimeentulo oli turvattu. Vuotta myöhemmin Mikko vaimoineen karisti Suomen pölyt jaloistaan ja muutti Espanjaan.

− Päätös oli sikäli hyvä, että asia ratkesi lopulta, ja saan edes pienen toimeentulon jatkuvasti. En ole katkera mistään. Katson silti, että etten päässyt, vaan jouduin eläkkeelle, nyt 56-vuotias mies toteaa.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat