Mainos

Mielisairauden määrittely on muuttuva

Hulluuden määritelmä on muuttunut kautta aikain. Ihmisiä on leimattu hulluiksi vuoroin seksuaalisista ja vuoroin uskonnollisista syistä. Asiantuntija kertoo, miten hulluuteen nykyään suhtaudutaan ja onko mielisairauden määrittelemiseen entistä parempia välineitä.

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori ja Hulluuden historia -kirjan kirjoittaja Petteri Pietikäinen kertoo, että hulluus on kautta historian ollut läheisessä yhteydessä aikansa kulttuuriin. Monet historian saatossa hulluuden merkkeinä pidetyt oireet ovat nykyään normaalia käytöstä emmekä tiedä, olisiko nykypäivän mielenterveysongelmia tunnistettu aikojen saatossa.

Kun hulluus on kautta historian ollut niin läheisessä yhteydessä aikansa kulttuuriin herää kysymys: ovatko nykyistenkin mielenterveysongelmien määrittelyt ja hoitokeinot vain kulttuurimme tuotteita?

– Tokihan nykyinenkin mielisairaanhoito kuvaa aikaamme, mutta voisi sanoa, että kyllä lääketieteellistyminen viimeisen parinsadan vuoden ajan on ollut eduksi mielisairaille. Heidät nähdään sairaina ihmisinä ja ajatellaan, että he voivat parantua kuten muutkin sairaat, Pietikäinen toteaa.

Pietikäinen varoittaa kuitenkaan tuudittautumasta siihen mielikuvaan, että asiat olisivat mielisairailla hyvin. Hänestä mielisairaiden asema on nyt parempi kuin vaikkapa keskiaikaisessa maailmassa, mutta se ei tarkoita, että tilanne olisi hyvä. Yltiömedikaalisesta luokittelevasta asenteesta ja kapeista terveyden normeista voi olla jopa haittaa.

– Poikkeavan käytöksen patologisointi ei ole kadonnut minnekään. En halua syyllistää lääkäreitä, jotka antavat ADHD-diagnoosin, mutta niin tekemällä tavallista villimmät lapset kategorisoidaan sairaaksi. En tiedä, onko se aina perusteltua, pohtii Pietikäinen.

Käyttäytymisen muutos yksi merkki

Se, miten hulluus määritellään, on siis edelleen hulluuden tutkimuksen ja hoidon kehityttyä sopimusvarainen asia. Ei ole pystytty kehittämään mitään mittaria, joka mittaisi ihmisen "hulluuden asteen".

– Ennen kaikkea määrittely on sitä, että ihminen, jolla on asiantuntijavalta, päättää havainnoimalla potilaan puheista ja käytöksestä, täyttävätkö ne hulluuden kriteerit. Kovasti yritetään etsiä hulluuden biomarkkereita aivoissa, mutta toistaiseksi näyttää, ettei varmaa tietoa ole juuri lainkaan.

Mielisairauden diagnoosissa ainoa varma asia on käyttäytymisen muutos: jos ihminen on muuttunut, lähiyhteisö kyllä huomaa sen.

– Ihminen, joka on aiemmin ollut hyvin sosiaalinen, alkaakin elää omassa maailmassaan, Pietikäinen täsmentää.

Kaikki ei kuitenkaan ole täysin kiinni muutoksesta tai kulttuurisista ominaisuuksista. Osa hulluuden syistä voi Pietikäisen mukaan olla löydettävissä ihmisen kehityksestä savannilta sivilisaatioon. Fobiat ovat voineet auttaa ihmistä selviämään, ja tapamme vaipua synkkyyteen ja ahdistukseen voi johtua siitä, että aivot ovat kouliutuneet etsimään uhkia.

– On ymmärrettävää evoluution näkökulmasta, että on varuillaan esimerkiksi aukeiden paikkojen suhteen. Ihminen on aukealla alttiimpi saaliseläimille. Tietynlainen ahdistus voi olla evoluution näkökulmasta hyödyllistä, kun se ei ole liiallista. Varuillaan olevat ihmiset ovat selvinneet paremmin – kunhan eivät ole olleet liian varuillaan.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.