Mainos

Markku Uusipaavalniemi: Suomi voi olla kolmen vuoden päästä konkurssikypsä

Jo kaksi vuotta sitten laman ennustanut Markku Uusipaavalniemi näkee mustia pilviä Suomen taloustilanteen yllä. Taantuma ei ole miehen mielestä taittumassa, vaan hän näkee talouden syöksyvän tulevaisuudessa vielä syvemmälle. Uusipaavalniemi huomauttaa, että vaikka maailmaan talous saataisiinkin käännettyä nousuun, ilman rajuja päätöksiä Suomi voi olla konkurssikypsä kolmen vuoden päästä.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi osasi ennustaa jo vuonna 2007, että Suomeen tulee lama. Mies tutki tuolloin luottokantojen määrää ja laatua. Hän kertoo, että luottokupla oli aivan ilmeinen niin Yhdysvalloissa, Suomessa ja euroalueella kuin muuallakin maailmassa.

– Velkavetoinen talouskasvu oli päästetty aivan liian pitkälle, jotta pehmeää laskua olisi ollut mahdollista saada aikaiseksi. Maailman talouden romahdus oli väistämätön globaalissa luottokuplassa.

Nyt Uusipaavalniemi ennustaa, että talous tulee syöksymään vielä huomattavasti syvemmälle. Suomessa luottokuplan puhkeamista on viivytetty muita pidempään ja siksi alamäestä tulee jyrkempi ja pidempi. Mies toteaa, että jos Euroopan unioni hajoaa, maat voivat itsenäisesti saada taloutensa piankin kuntoon.

– Muuten unionin maiden on yhdessä tuumin päätettävä lisätä ostovoimaa kansalaisille ja "painaa" rahaa valtioille velkaantumista vastaan, jotta täydelliseltä katastrofilta vältyttäisiin.

Talouden kääntäminen nousuun vaatii ankaria toimenpiteitä

Suomen talous ei Uusipaavalniemen mukaan tule pärjäämään avoimilla markkinoilla. Pääomien, energian ja työvoiman vapaan liikkuvuuden myötä Suomen talous on joutunut tuuliajolle, ja markkinoita lähelle siirtyvä teollisuus ei suurimmaksi osaksi tule palaamaan takaisin.

– Meillä riippakiveksi muodostuvat äärimmäisen kalliit yhteiskunnan kiinteät kulut, mukaan lukien eläkejärjestelmämme. Avoimessa taloudessa yritykset voivat kilpailuttaa maita, ja siten yrityksiä ei enää voida verottaa kuten vielä muutama vuosi sitten.

Uusipaavalniemen näkemyksen mukaan Suomen talouden tilanne on päästetty parinkymmenen vuoden aikana varsin hankalaksi, ja talouden kääntäminen nousuun vaatisi miehen mielestä ankaria toimenpiteitä.

– Pankkeja ei tule pelastaa valtion eli Suomen kansalaisten varoin, lisäksi tarvitaan protektionistinen suunnitelmatalous, joka ei liene mahdollinen niin kauan kuin EU on pystyssä ja Suomi eurossa mukana.

"Katainen on unessa"

Kun Uusipaavalniemi selvitti kaksi vuotta sitten talousennusteiden muodostumista, hän joutui toteamaan, ettei Suomessa mikään taho yrittänyt laskea muiden maiden tilannetta. Suomessa luotetaan miehen mukaan sokkona ulkomaan kollegoiden arvioihin.

– Varoitukseni globaalista luottokuplasta valuivat hukkaan, ja nyt taivastellaan, kuinka meille on tullut ulkoapäin lama, johon olemme osattomia.

Uusipaavalniemi huomauttaa, että vaikka maailmaan talous saataisiinkin käännettyä nousuun, niin ilman rajuja päätöksiä Suomi voi olla konkurssikypsä kolmen vuoden päästä. Oikeaan osuneiden talousnäkemystensä myötä Uusipaavalniemi on huomattu eduskunnassa eri valossa.

– Toki monet ovat noteeranneet sen, että asia, jota olen kuumeisesti yrittänyt ajaa jo parin vuoden ajan, on nyt pinnalla ja myös edennyt sillä tavalla kuin olen varoitellut. Valitettavan moni tosin tuntuu jostain syystä olevan samassa unessa kuin valtionvarainministeri Katainen, joka kuvittelee kolmen vuoden päästä heräävänsä ja taantuman olevan takana.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.