Maaret irtisanottiin 30 vuoden jälkeen – löysi kaksi uutta ammattia

Maaret Kukkula oli ollut töissä kirjanpitäjänä 30 vuotta, kun hänet irtisanottiin. Kahden uuden ammatin jälkeen työnteko loppui tapaturmaan. Nyt Maaret pyörittää harrastuksena itse perustamaansa järjestöä, Dolce Italia ry:tä.

Maaret Kukkulan puhelin soi töissä vuoden 2002 lokakuussa. Esimies pyysi häntä neuvotteluhuoneeseen.

– Sanoin välittömästi lähimmille työkavereille, että se on nyt sitten minun menoa, Maaret kertoo.

Yritys, joka vielä edellisenä vuonna maksoi työntekijöille bonuksia, oli alkanut haparoida. Yt-neuvotteluja oli käyty pitkin syksyä.

– Se oli karmeaa aikaa. Tietoa omasta kohtalosta odoteltiin pitkään.

Ja niin neuvotteluhuoneessa lyötiin lopulta myös Maaretin eteen paperi ja kynä.

– Lähtöpaperihan se oli. Aloin itkemään, ja olin hirveän vihainen. Kun olin rustannut allekirjoitukseni, menin omalle paikalleni, keräsin kamppeet pöydältä ja lähdin, Maaret sanoo.

Paperien pyörittelystä ihmisten pariin

Yo-merkonomiksi valmistunut Maaret oli tehnyt irtisanomisen aikaan kirjanpitäjän töitä lähes 30 vuotta. Niistä viimeinen puolikas oli kulunut firmassa, joka nyt potki hänet ulos.

– Työ sopi minulle, koska olen aina ollut pilkunpyörittäjä. Pikkuhiljaa oli kuitenkin alkanut tuntua siltä, että paperien pyörittelyä on liikaa. Kaipasin työhön, jossa saisi enemmän henkilökohtaista kontaktia ihmisiin. Kun irtisanominen sitten tapahtui, päätin: nyt tämä muuttuu.

Sattumalta pari kuukautta töiden loppumisen jälkeen Maaretiin otti yhteyttä tuttu rouva, joka piti kirpputoria läheisessä kauppakeskuksessa.

– Olin aina sanonut hänelle, että jos joskus lopetat tämän touhun, niin soita minulle.

Kului toiset pari kuukautta, ja Maaret oli avannut kirpputorin uudestaan.

– Totta kai kaupan pyörittäminen pelotti. Riskiä vähensi kuitenkin se, että kyseessä oli vuokrahuoneisto. Minun ei tarvinnut sijoittaa rahaa mihinkään, sillä edellinen rouva jätti sinne myös kaikki kalusteet.

Maaret seisoi tiskin takana joka viikko tiistaista sunnuntaihin, mutta kauppa ei käynyt. Kahden kuukauden päästä hän laittoi lapun luukulle.

Vanhukset kotiavustajan työn suola

Kirpputorin lopettamisen jälkeen Maaret pääsi vuorotöihin vaatekauppaan.

– Viihdyin siellä, mutta omistajalla oli todella tyrkyttävä myyntityyli. Heti olisi pitänyt hyökätä kimppuun, kun joku astui sisään. Suksemme menivät ristiin, ja kun vakituiseksi tarkoitettu työsuhde muuttuikin määräaikaiseksi, päätin lähteä.

Maaret oli pitkään työttömänä. Lopulta hän pääsi veteraanisairaalan listoille kotiavustajaksi.

– Kävimme sotaveteraanien kodeissa ja autoimme heitä: hoidimme ostokset ja pankkiasiat, siivosimme ja teimme ruokaa. Vanhukset olivat aivan ihania. Omat isovanhempani kuolivat jo ollessani pieni, joten oli ihanaa kuulla tarinoita sota-ajasta.

Maaret aikoi jatkaa työssä ja opiskella lähihoitajaksi, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet.

– Kaaduin ja sääriluuni katkesi. Sen jälkeen työnteosta ei enää tullut mitään.

Pala Italiaa

Kohta on Maaritin kuudeskymmenes syntymäpäivä. Hän ei halua enää tehdä kirjanpitoa. Vanhustenhoito puolestaan olisi huonon jalan takia liian rankkaa.

– Jos en löydä mukavaa ja kevyttä konttorityötä, pysyn kotona. Hain eläkkeelle, mutta en ole siihen tarpeeksi sairas.

Aivan toimettomaksi Maaret ei silti jää. Hän perusti irtisanomisensa jälkeen Vantaalle Suomi-Italia-seuran, nykyisen Dolce Italia ry:n.

– Kävin 1970-luvun lopulla silloisen poikaystäväni kanssa asuntovaunumatkalla Italian Rivieralla. Rakastuin maahan ja menin työväenopistoon opiskelemaan italiaa.

Vuosikymmeniä myöhemmin heräsi ajatus yhdistyksen perustamisesta.

– Laitoin paikallislehteen ilmoituksen ja pyysin Italiasta kiinnostuneita tulemaan paikalle. Nykyään käymme yhdessä kokkauskursseilla ja syömässä italialaista ruokaa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat