Mainos

Luontaistuotteiden mainonta Suomessa liian lepsua – Kaikki pakkausmerkinnät muutettava

Suomessa ei saa myydä luontaistuotteita nykyisin mainoslausein enää marraskuun alusta lähtien. Apteekkari Onerva Pekkosen mielestä ihmisten terveyden holhoaminen on mennyt liian pitkälle.

Luontaistuotteita valvoo ja ohjeistaa koko Euroopan alueella Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA.

– EFSAn toukokuussa julkaiseman listan perusteella kaikkien Suomessa käytettävien ravintolisien eli luontaistuotteiden pakkausmerkinnät ja esitteet täytyy muuttaa marraskuun loppuun mennessä. Mainonnassa ja markkinoinnissa ei saa enää mainita kuin asioita, joita on tutkittu pitkällä aikavälillä. Vaikutuksien pitää olla hyvin dokumentoituja ja terveysväitteiden EFSAn myöntämiä, Onerva Pekkonen sanoo.

Tämä vaikuttaa esimerkiksi Suomessa 10 vuotta sitten elintarvikkeeksi vapautetun D-vitamiinin kauppaamiseen.

– Uusimmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että ihminen tarvitsee D-vitamiinia pysyäkseen terveenä. Se vaikuttaa aurinkohormonin tavoin ja ylläpitää esimerkiksi immuunivastetta. Näitä havaintoja ei saa esittää, koska EFSA ei ole hyväksynyt niitä.

Pekkonen pitää muutosta huonona.

– Ihmisten terveyttä suojellaan ehkä liiankin paljon. Ryypätä saa ja tupakkaa polttaa niin paljon kuin tykkää, mutta jos haluaa hoitaa terveyttään, siitä ei saakaan tietoa.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.