Mainos

Lukijat paljastavat: Tämän takia haluaisin olla suomenruotsalainen

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi Studio55.fi-ohejlmassa keskusteltiin suomenruotsalaisesta kulttuurista. Tähän liittyen kysyimme leikkimielisesti lukijoiltamme, haluaisivatko he olla suomenruotsalaisia.

Vastauksia kertyi yli 660, ja vaikka noin 70 prosenttia vastaajista totesi olevansa tyytyväinen suomenkielisyyteensä, kolmannes lukijoista paljasti haluavansa olla ruotsinkielinen.

Toiveita suomenruotsalaisuudesta perusteltiin muun muassa korkeammalla eliniänodotteella, sosiaalisilla verkostoilla ja kielitaidolla, sekä mielikuvilla paremmasta yhteiskunnallisesta asemasta. Myös ennakkoluulot etuoikeuksista saivat monen haaveilemaan toisesta äidinkielestä.

Suomenruotsalaiset ovat kotoisin aika usein rannikolta ja omistavat siten myös arvokasta maata merenrannalta. Koska he asuvat meren rannalla, he syövät paljon terveellistä kalaa. Eliniänennuste on todennäköisesti parempi kuin meillä "tavallisilla" suomalaisilla. Korkeakouluihin on varattu kiintiöt ruotsinkielisille, mikä helpottaa kouluun pääsyä. Täällä rannikkoseudulla he saavat kaikki hyvät työpaikat, koska hallitsevat ruotsinkielen hyvin. Ja kummallista kyllä, he ovat usein vielä hienostuneemman näköisiäkin kuin me muut suomalaiset.

Luultavasti puhuisin kahta kotimaista kieltä, suvussani olisi yksi tai useampi kulttuuri-ihminen, osaisin laulaa juomalauluja ja diskuteerata. Syntymäkuntani olisi Etelä- tai Länsi-Suomessa.

Niillä näyttää aina olevan kivaa, eivätkä ne örise iltaisin kaduilla.

Tässä nyky-yhteiskunnassa voisin olla vaikka suomenruotsalainen, ja vielä umpiruotsinkielinen, ettei tarvitsisi kaikkea hullutusta ymmärtää.

Suomenruotsalaiset keskustelevat, ovat iloisia, elävät pitempään ja pitävät pohjoismaalaisia arvoja korkealla.

Jospa suomenruotsalaisena elo olisi kivempaa? Haittapuolena olisi tietysti suomenkielisten viha ja kateus.

Kyllä suomenruotsalaisilla on aivan erilainen ote elämään.

No tietysti olisi kiva olla pitkä, hoikka, terve, rikas....

Satun syntyperäni johdosta olemaan suomenruotsalainen, enkä ole huomannut siinä mitään ihmeellistä.

En haikaile olevani muuta kuin olen, mutta ei se nyt mitään haittaisikaan, jos sattuisin olemaan suomenruotsalainen. Det är bra så.

Ruotsissa kaikki paremmin?

Muutama vastaaja olisi suomenruotsalaistakin mieluummin yksiselitteisesti ruotsalainen.

En, koska olisin mieluummin ruotsinruotsalainen. Rakastan ruotsin kieltä ja osaankin sitä aika hyvin.

Arvostan ruotsalaisia, voisin liittyä Ruotsiin. Onhan Ruotsi kuningaskunta.

Studio55.fi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.