Mainos

Lukijat jakavat rakkaustarinansa – "Ei tuollaista tapahdu edes elokuvissa"

Studio55.fi pyysi lukijoitaan kertomaan heidän suurista rakkauksistaan. Joku on löytänyt nuoruuden rakkauden uudelleen, joku mennyt naimisiin sydän toiselle miehelle menetettynä, joku pettynyt varatun kanssa, joku pyörtänyt periaatteensa unelmamiehen tanssilavalla tavatessaan… Eräs, joka ei uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, on puolestaan ollut nyt jo parikymmentä vuotta naimisissa salamarakkautensa kanssa.

Nuoruuden rakkaus löytyi uudelleen

Rakastuin nuorena tyttönä elämäni ihanimpaan poikaan. Kuitenkin kävi niin, että tuli mutkia matkaan ja rakkaus hiipui. Nyt 21 vuoden jälkeen olemme jälleen löytänyt toisemme. Rakkaus syttyi välittömästi viime syyskuussa kun tavattiin. Olimme molemmat luoneet profiilin nettisivustolle, josta rakkaimpani löysi minut puolivahingossa.

Nyt ollaan jälleen yhdessä, eikä mikään meitä enää erota. Ainoa ja oikea rakkaus tulee kun sen aika on, vielä nuorena meitä ei ollut tarkoitettu olemaan loppuelämää yhdessä, mutta nyt vuosien jälkeen huomasimme, että meidän kuuluu olla yhdessä, loppuelämämme! Elämme elämämme parasta aikaa!

Liitto hajosi, koska toinen jäi sydämeen

Muistan ikuisesti nuoruudenrakkauteni. Olimme alle kaksikymppisiä ja niin tulisen rakastuneita, että toisen nimen sanominenkin sai sydämen lyömään lujaa. Oi, miten häntä rakastinkaan. Vietimme aikaa yhdessä, kuljimme käsikkäin ja elämä tuntui ihanalta, mutta sitä onnea ei kauan kestänyt: äitini tuli väliimme ja erotti meidät. Hänen mielestään rakkauteni kohde ei ollut tarpeeksi hyvä minulle. Ilkeillä sanoilla hän sai pojan kaikkoamaan luotani, sillä poika ei jaksanut jatkuvaa pilkkaa äitini taholta. Voi, kuinka katkera äidille olin.

Aikaa kului ja menin naimisiin. Sain lapsia, mutta liitto ei kestänyt, kun en pystynyt täysillä rakastamaan miestäni, vaan tuo nuoruuden suuri rakkaus oli yhä sydämessä. Nykyään elän yksin ja toivon, että joskus kohdalle osuu mies, joka saa minut unohtamaan hänet, elämäni suurimman rakkauden – vai voiko sitä ikinä unohtaa?

Rakkaus ensisilmäyksellä kukoistaa edelleen

En uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta niin vaan kävi, että 1990 lokakuussa katseet sattumoisin merellä kohtasivat. Yli sadan kilometrin välimatkakaan ei lannistanut. Viiden kuukauden päästä muutin jo kultani luokse. Työt ja asunto löytyi kuin ihmeen kautta, ja häitä juhlimme jo seuraavana vuonna. Lapsiakin tuli. Siitäkin on kohta 20v. Rakkaus on ja kukoistaa edelleen.

Kohta jäämme kahden. Sitä tilannetta ei olekaan ollut koskaan aikaisemmin, vähän jännittääkin. Tuleekohan siitä taas jotain aivan erilaista tämän kaiken arjen pyörittämisen jälkeen... Joka päivä kuulen ja sanon, kuinka rakas voi toinen ihminen toiselle olla! Tuntuu mahtavalta pötköttää päikkäreitä toisen kainalossa ja värkätä ruokaa välillä hipaisten kuin salaa toisen käsivartta. Elämä on aika ihanaa, kun saa toista rakastaa! Muusta puhumattakaan...

Myöntyi kosintaan muistamatta nimeä

Olen kokenut suuren rakkauden, ja koen edelleen. Synkän tulevaisuuden nuoruus loppui kuuden vuoden takaiseen juhannusviikonloppuun, ja viikkoa myöhemmin uudelleen tavatessamme hän kosi. Vastasin myöntävästi muistamatta edes tämän nimeä. Meidät vihittiin kolme kuukautta myöhemmin, minun jo odottaessa esikoista.

Epäilijöitä riitti, osa loukkaajiksi asti, osa huoliaan purkaen. Vaan nyt taloudelliset vaikeudet, kahden vuoden etäavioliiton, yhtenäisenä perheenä asumisen riemun ja nuoremman lapsen vaikean elämänaloituksen yhdessä kokeneena on rauhoittavaa katsoa tuota miestäni ja huomata, kuinka koskemattomalta hän edelleen näyttää.

Varattu mies tuntui sielunkumppanilta

Tapasin netin keskustelupalstalla varatun miehen. Heti ensimmäisestä sananvaihdosta jutut menivät yhteen. Edes ikäeromme ei haitannut – minä olin 48-vuotias ja hän vasta 36. Kun mies oli menossa vieraalle paikkakunnalle hengähtämään oman liiton painolastin takia, hän pyysi minua mukaansa. Minä lähdin, vaikka oli varattu, minulla vain oli tunne että hän tarvitsee minua. Siitä alkoi neljä kuukautta kestävä ihana rakkaustarina. Me olimme sielunkumppanit ja yhdessäolossa oli aina taikaa, vaikka emme tehneet mitään erikoista.

Juttu loppui siihen, kun mies ei kestänyt sitä tosiasiaa, että vaikka hän kuinka halusi minua, niin hän ei voinut jättää vaimoaan, koska tällä ei ollut ketään muuta kuin tämä mies. Heillä ei ollut yhteisiä lapsia, koska mies ei niitä pystynyt saamaan. Hän sanoi, että jos jatkamme, niin hän menee lopulta hajalle, joten kirvelin sydämin sanoin hänelle hyvästi. Silti ei mene päivääkään, etten häntä muistaisi ja toivoisi, että asiat muuttuisivat niin, että saisin hänet omakseni.

Sydän muualla kuin omassa liitossa

Se oli työpaikkaromanssi. Miehen kanssa oli ihanaa aikaa, töissä yhdessä, kotona kimpassa. Molemmilla omat kämpät kuitenkin. Ihan tosissaan häntä rakastin, hän oli kaikkea mitä halusin, näköä, kokoa ja samanlainen huumori. En kuitenkaan kelvannut hänelle taivaspaikkani luovuttajaksi. Ehkä kahlitsin liikaa häntä. Hän halusi lähteä luotani, jatkoimme kuitenkin samassa työpaikassa vielä hetken.

Ihastuin toiseen, menin naimisiin ja sain lapsia. Edelleen soittelemme toisillemme salaisia puheluita kerran–kaksi vuodessa, ja aina juttu jatkuu samasta, mihin viimeksi jäimme. Olemme jo sopineet, että elämme yhdessä vanhainkodissa rinnakkain. Odotan aina juhlapyhinä hänen tekstiviestiään tai soittoaan. Joskus kun liian pitkä aika on kulunut, laitan vahingossa viestin hänelle. Niin saan taas annoksen ihanaa oloa, ja niin hänkin... Hän on elämäni mies.

Elämän rakkaustarina kesti minuutteja

Tämä nyt ei ole kovin pitkä rakkaustarina, noin kuusi minuuttia, mutta silti. Olin siis teatterissa viime talvena ja istuin eturivissä. Lopussa kun kaikki oli selvinnyt, soitettiin biisi, että yleisö sai aikaa sulatella loppuratkaisua. Hymyilin, koska minusta näytelmä oli erinomainen.

Siinä istuessani pääosanesittäjä tuli eteeni ja kumarsi, ja ennen kuin tajusin, tanssin herran kanssa näyttämöllä sen biisin tahtiin. Voin sanoa, että en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Tämä näyttelijä ei ole koskaan minusta ollut mikään kummoinen tyyppi, mutta silloin rakastuin sekunnissa, ja täytyy sanoa, että kyseessä oli yksi elämäni parhaista hetkistä. Lopuksi sain pusun poskelle ja pitkän halauksen.

Olemme tämän jälkeen jutelleet parikin kertaa, ja nykyään ravaan ympäri Suomea katsomassa herran esityksiä. Mitään suurempaa tästä ei siis (vielä) ole tullut, mutta se viisiminuuttinen oli elämäni rakkaustarina. Ajattelen sitä edelleen lähes päivittäin.

Chattikaveri ilmestyi tanssilavalle

Mieheni oli kuollut muutamia vuosia sitten ja olin päättänyt, etten enää koskaan ota toista miestä "vaivoikseni". Elämäni oli hyvällä mallilla, viihdyin työssäni, ja rahaakin alkoi riittää elämiseen. Olin vapaa menemään ja tulemaan niin kuin itse halusin.

Jostain syystä sain päähäni mennä seuranhakupalstoille nettiin, ihan vain omaksi huvikseni ja miehiä kiusatakseni. Suurin osa miehistä ei paljoa kiinnostanut. Sitten yhtenä lauantai-iltana minut klikkasi naapurikaupungista oleva mies juttelukaverikseen. Mies oli minua hieman vanhempi, vanhempi mitä yleensä olin ajatellutkaan seurakseni.

Kirjoittelimme toisillemme kaikkea mahdollista – minä välillä kyllä vähän satuilinkin, ettei hän vaan tunnistaisi minua, koska suhteellisen nuoria leskiä ei varmaankaan kovin montaa täälläpäin ole. Kirjoittelimme parisen tuntia. Sitten ajattelin, että pääsen hänestä eroon, kun pyydän puhelinnumeron – olihan hän liian vanha makuuni, enkä todellisuudessa edes miestä itselleni hakenut. Koska numeroa ei heti tullut, päätin klikata itseni sivustolta pois ja mennä saunaan.

Myöhemmin huomasin Facebookista, että ystäväni on menossa paikalliselle tanssilavalle. Lähdin mukaan, mutta tanssipaikassa taas ajattelin, että mitähän täälläkin teen: en edes tanssi, enkä ainakaan hae itse ketään tanssimaan, sehän on miehen tehtävä... Mutta enpä ehtinyt siellä kauaa seisoskelemaan, kun silmiini osui mitä komein mies. Juuri sellainen, josta olen aina haaveillut näin niin kuin ulkonäön perusteella. Ja kuinka ollakaan, askeleeni vain veivät hänen luokseen ja hain häntä tanssimaan, vaikka en ikinä niin tee.

Tanssimme ja juttelimme. Hän vei minut pois muutaman tanssin jälkeen. Katseeni pysyi yhä hänessä, ja hain häntä pian uudelleen. Puheet jatkuivat ja tuli selväksi asuinpaikka, ammatti ja ikä... Kysyin, ettet kai vain ole se, jonka kanssa chattailin aikaisemmin tänään netissä. Mies vastasi: olen!

Siitä se lähti, meidän rakkaustarina. Sattumoisin tavattiin, mies ei ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa. Netissä ei ollut mitään puhetta, että kumpikaan olisi sinne menossa. Kolme vuotta tulee pian täyteen, kihloihin ollaan menty. Kummankaan ei pitänyt koskaan enää ketään "vaivoikseen" ottaa. Saati sitten, että minä ottaisin noin "vanhan".

Ei mene viikkoakaan, ettemme puhuisi meidän tapaamisestamme. Sen täytyi olla tähtiin kirjoitettu. Ei tuollaista sattumaa tapahdu edes elokuvissa. Mutta rakkaus on ja pysyy, ja olemme onnellisempia kuin koskaan.

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.