Lotan toive suomalaisille itsenäisyyspäivänä: Ymmärtäkää vähän enemmän toinen toisianne

92-vuotias Aune Rahola toivoo suomalaisille yhteishenkeä ja tyytyväisyyttä. Itänaapurin arvaamattomuus pelottaa sodan nähnyttä lottaa edelleen.

Talvi- ja jatkosodassa lottana työskennellyt Aune Rahola valittiin vuonna 2010 Vuoden Lotaksi. Mitä Aune haluaisi sanoa kaikille suomalaisille tänä itsenäisyyspäivänä?

– Meidän pitäisi vaalia omaa kansallista yhtenäisyyttämme. Että olisimme yksi kansa. Minua kauhistuttaa esimerkiksi eduskunnan kyselytuntien julkisia lähetyksiä katsoessa, kuinka hirveää toisten mustaamista siellä on. Eikö sitä voida tehdä yhteistyötä, vaikka ollaan vähän eri puolueissa, Aune sanoo.

– Mutta kyllä Suomi on hyvä maa. Meillä on nyt hyvä presidentti ja hyvät puolustusvoimat, ja vaikka tämä maahanmuutto voi nyt tuntua pahalta, niin eiköhän me siitäkin selvitä yhteisvoimin. Toivon, että saisimme taloutemme sellaiseen kuntoon, että voisimme auttaa toisia, mutta pitää oman maamme.

Yksi asia Aunea arveluttaa.

– Kunhan tuo naapuri pysyisi siellä omalla puolellansa ja antaisi meidän olla rauhassa. Se pelko kumminkin on, kun minä olen kokenut sen niin julmana silloin 1939, kun keskellä kirkasta päivää tulee pommitus.

Aune kertoo edesmenneestä miehestään, joka oli talvisodan alkaessa suorittamassa asevelvollisuuttaan Suomenlinnassa.

– Hän oli ulkona seurustelemassa toisten asevelvollisten kanssa, kun he huomasivat, että lentokoneita tulee hirveän matalalta kohti. Ennen kuin ne koneet olivat päällä, he näkivät, että niissä oli punaiset tähdet. Siinä samassa alkoi Helsingin pommitus ja sota.

– Kun tällaista voi tapahtua, niin sitä on peloissaan. Eihän sitä tiedä, mitä tästä tulee, mutta luotan kuitenkin, että saamme olla rauhassa ja että meille tulisi yhteishenki. Että ihmiset ymmärtäisivät vähän enemmän toinen toisiansa.

Ja vielä yksi asia.

– Sen sanoisin suomalaisille, että ole tyytyväinen, silloin olet onnellinen. Kun olin viidennellä luokalla Tampereen tyttölyseossa, niin oli tapana, että viidesluokkalaiset tekivät sormuksen. Me emme tehneet sormusta vaan rannekkeen, johon pantiin lyhenne OTTO. Se tarkoitti: olet tyytyväinen, olet onnellinen. 15-vuotiaat tytöt keksivät tällaisen! Sillä tyytymätönhän voi olla, ja siten myrkyttää elämänsä, Aune sanoo.

Lasten riemua itsenäisyyspäivänä

Katso, miten lasten itsenäisyyspäiväjuhlat sujuivat Finlandia-talossa vuonna 2012.

Lue myös:

    Uusimmat