Mainos

Lemmikki vai villieläin? Koirasusi vaatii vastuuntuntoisen omistajan

Kennelliitto ei hyväksy koirasusia, koska koirasudet ovat osaksi villieläimiä, joita ei ole tarkoitettu elämään ihmisten kanssa. Suomen koirasudet ry:n puheenjohtajasta arvelee, että koirasusiharrastajien määrä on kasvanut viime vuosina.

Ihmisten suhtautuminen koirasusiin, eli koiran ja suden sekoituksiin, vaihtelee. Suomen koirasudet ry:n puheenjohtaja Taru Pekkarinen kertoo tietävänsä useita koirasuden omistajia, jotka eivät kerro lemmikistään avoimesti, koska aihe aiheuttaa närää.

– Susi tarkoittaa sanana petoa ja se aiheuttaa ihmisissä pelkoa. Omasta mielestäni koirasudet ovat samanlaisia lemmikkejä kuin tavalliset koirat. Kunhan osaa kasvattaa ja kouluttaa oikein, niin koirasudesta saa todella lempeän lemmikin. Rotukoirastakin saa pedon, jos haluaa.

Kennelliitto ei hyväksy koirasusia, ja esitti koirasusien kieltämistä lailla maa- ja metsätalousministeriölle vuonna 2006. Esitys ei ole edennyt, mutta Kennelliiton kanta on pysynyt samana. Kanta perustuu eläimen hyvinvointiin ja ihmisten turvallisuuteen.

– Kennelliitto on eläinten ja koirien puolestapuhuja. Kriteeri on, että villieläin ei sovi urbaaniin ympäristöön, sanoo Kennelliiton viestintäjohtaja Kaija Unhola.

Pekkarinen sanoo, ettei koirasuden pitäminen kerrostalossa tai rivitalossa ole poissuljettua, vaikka omakotitalo tarhamahdollisuudella olisi paras vaihtoehto. Hän korostaa, että koirasudella pitää olla riittävästi aktiviteetteja ja vähintään yksi koirakaveri. Koirasusilla on taipumusta ulvomiseen, mikä ei välttämättä sovi kerrostaloasumiseen.

Unholan mukaan tarha ei ole koirasudelle hyvä ympäristö, vaan hän vertaa sitä villieläimen vangitsemiseen.

Koirasusi ei sovi egon jatkeeksi

Pekkarinen sanoo, että karkean arvion mukaan Suomessa on noin tuhat koirasutta. Hän itse aloitti koirasusien harrastamisen vuonna 2006 ja muistelee, ettei silloin ollut paljoa koirasusia. Harrastamisen määrä on kasvanut Pekkarisen mielestä erityisesti viimeisen kolmen vuoden aikana.

– Kasvattajat tietävät, että koirasudet menevät nyt kaupaksi ja pentueita teetetään liiankin usein.

Pekkarisella ei ole suoraa vastausta siihen, mikä koirasuissa viehättää.

– Voi olla, että ei ole löytänyt koiraroduista mieluistaan. Koirasudessa yhdistyy useiden koirien piirteitä ja susimaisuus tulee siihen päälle. Jotkut ovat kiinnostuneita koirasusista niiden eksoottisuuden takia.

Egon jatkeeksi Pekkarinen ei suosittele koirasutta. Hän toivoo, että koirasuden ostaja kävisi ensin tutustumassa koirasusiin kasvattajan luona. Suositeltavaa olisi myös, että koirasuden ostajalla olisi ollut aiemmin koiria.

Koirasusien ostajat haluavat selvityksen eläimen vanhemmista

Koirasusien ostajat haluavat terveen koiran ja nähdä tietoja koirasuden vanhemmista.

Taru Pekkarinen kertoo, että vastuuntuntoiset kasvattajat tutkituttavat koirasusien vanhemmat ottamalla suun limakalvolta MyDogDNA-näytteen. Näytteestä tutkitaan yli sata perinnöllistä tautia. Tämän lisäksi vanhempien lonkat, selkä ja kyynärät tutkitaan.

Pekkarinen kuvailee koirasusia käytökseltään tavallisia koiria varautuneemmiksi. Hän sanoo, että tähän vaikuttaa usein se, kuinka paljon koirasudessa on sutta ja mitä koiraa sekoitukseen on käytetty.

Susiprosentti määräytyy vanhempien perimän mukaan

Eläimen susiprosenttisuus määräytyy sen vanhempien kautta. Vanhempien susiprosentit lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella. Esimerkiksi koiran ja 30 prosenttisen koirasuden pennut ovat 15 prosenttisesti koirasusia.

Pekkarinen aloitti itse harrastuksensa 10 prosenttisella koirasudella. Nyt laumasta löytyy kuusi koirasutta, joiden susipitoisuus vaihtelee neljästä prosentista 35 prosenttiin. Hän kertoo, että hänen koirasusistaan ne, joilla on korkeammat susiprosentit, suhtautuvat varauksella uusiin ihmisiin ja eläimiin.

Unhola kertoo, että koirarotujen kohdalla voidaan ennustaa millaiset luonteenpiirteet eläimellä korostuvat. Koirasuden kohdalla on epävarmaa, mikä luonteenpiirre nousee esille. Hän summaa, että vanha perimä ja villieläimen käytösmalli vaikuttavat. Unhola sanoo, että yhteiskunnassa koirankin pitää olla yhteiskuntakelpoinen. Ennen kuin koirasusi on täysikasvuinen, eli noin kolmevuotias, on vaikea sanoa millainen se lopulta on.

– Koiran elämä on mielekästä silloin, kun sillä on rodulle ominaista toimintaa, oli kyseessä sitten seura- tai metsästyskoira. Koirasudelle rodunomaisia piirteitä on vaikea määritellä, Unhola sanoo.

Pekkarinen kertoo harrastavansa omien koirasusiensa kanssa jäljestämistä, reenvetoa ja epävirallisissa näyttelyissä käymistä. Hän kuvailee, että koirasudet tekevät loppuun asti ja täysillä sen mitä harrastetaan.

Ollessaan Suomen koirasudet ry:n puheenjohtaja Pekkarinen ei ole kuullut, että koirasusi olisi hyökännyt ihmisen kimppuun. Hänellä on kotonaan kolmevuotias poika ja viikonloppuisin teini-ikäinen tytär, eikä vaaratilanteita ole ollut. Hän ei usko, että ehdotus koirasusien kieltämiseksi etenee.

– Koirasusien omistajat ovat vastuuntuntoisia. 

Kuva: Colourbox

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.