Kuolema ja sairastelu ajoivat yksinäisyyteen – Pirkko löysi ystävän tukihenkilöstä

Läheisen kuolema ja oma sairastelu ajoivat Pirkon yksinäisyyteen. Reipas nainen löysi itselleen uuden ystävän HelsinkiMission tukihenkilöstä.

Seitsemänkymppinen Pirkko kertoo, että yksin asuminen on toisinaan ollut haastavaa. Yksinäisyyden kanssa hän joutui kuitenkin kosketuksiin vasta oman sairastelunsa ja läheisen sisarensa menettämisen myötä.

Pirkolla on aina ollut läheiset suhteet sisaruksiinsa, vaikka he eivät asukaan samassa kaupungissa. Pirkko kuvailee olleensa lapsesta asti sisarparven vahva vastuunkantaja. Kaikki muuttui vuonna 2011, kun perheen isosisko nukkui pois.

– Hän oli hoitokodissa, ja kävin hänen luonaan kerran viikossa. Kun sisarta ei enää ollutkaan, tuli elämääni valtavan suuri tyhjä aukko, Pirkko muistelee menetystään.

Isosiskon kuolema ei ollut ainoa kriisi vuoden sisällä. Pirkko joutui sairaalaan useaan otteeseen, ja hänelle tehtiin verisuonileikkaus. Leikkauksen jälkeen hän on joutunut käyttämään liikkumisessaan apuvälineenä kyynärsauvoja.

Avuttomana yksin

Pirkko huomasi yksinäisyyden tunteen konkreettisesti eräänä toukokuisena aamuna vuonna 2011. Hän oli pudonnut vuoteesta ja makasi lattialla.

– Tajusin nopeasti, että olen täysin voimaton ja käveleminen oli mahdotonta. Kesti kolme tuntia, ennen kuin sain pyöriteltyä itseni riittävän lähelle kännykkää, jolla pystyin soittamaan itselleni apua, Pirkko muistelee tapahtunutta.

Pirkolla diagnosoitiin keuhkokuume. Sairaalassa Pirkko tajusi ensimmäisen kerran, että hän ei välttämättä pärjääkään aivan yksin, ja soitti veljelleen ja sisarensa tyttärelle.

Joulu yksin sairaalassa

Saman vuoden joulukuussa Pirkko sairastui uudelleen keuhkokuumeeseen. Sairaalareissu kesti tällä kertaa yhdeksän päivää, mukaan luettuna joulun. Sairaalassa ollessaan Pirkko kärsi lohduttomasta surusta ja rajuista itkunpurkauksista. Lääkäritkin ihmettelivät verenpaineen äkillistä nousua.

Samalla aina toisista huolta kantanut Pirkko löysi itsestään uuden puolen. Hän tajusi, että hänelläkin on oikeus olla heikko ja ajatella ensin itseään. Alkuun tunne omasta identiteetistä oli ristiriitainen, mutta se vaihtui pian ymmärrykseen.

– Oli upea ja vapauttava tunne, kun uskalsin tunnustaa heikkouteni. Minun ei tarvinnut esittää niin vahvaa, jona minut oli totuttu näkemään.

Tukihenkilöstä oikea ystävä

Sairaalassa Pirkolle valkeni, että hänen oli haettava apua yksinäisyyteensä. Hän koki, että HelsinkiMission kautta apua järjestyikin helposti.

Pirkko oli kuullut HelsinkiMissiosta ensimmäisen kerran jo kauan aikaisemmin hakiessaan terveyskeskuksesta influenssarokotetta. Odotushuoneessa käyty keskustelu auttavasta järjestöstä oli jäänyt hänen mieleensä.

– Nyt sitten soitin löytämääni HelsinkiMission numeroon, jossa pääsin vastaajaan kertomaan, millaista apua tarvitsen. Pian järjestöstä soitettiin minulle takaisin, ja kauppa-apuun sain henkilön aivan muutaman päivän sisällä, Pirkko muistelee.

– Myöhemmin sain järjestön kautta oman tukihenkilön, josta on ajan kuluessa tullut minulle tärkeä ystävä.

Nyt Pirkko on saanut paljon uusia ystäviä. Hän kertoo, että järjestön tiloissa kahvitellessa koulutustaustalla tai ammatilla ei ole väliä, vaan juttuseuraa ja henkilökuntaa on aina tarjolla. Myös positiivinen elämänasenne ja omana itsenään oleminen ovat auttaneet Pirkkoa eteenpäin.

Tukihenkilöllä ja Pirkolla on ikäeroa 47 vuotta, mutta siitä ei ole ollut haittaa. He tapaavat noin pari kertaa kuukauden aikana, ja Pirkko saa soittaa ja viestitellä hänelle aina halutessaan. Tukihenkilöstä on tullut oikea ystävä.

– Alkuun sovimme tapaamiset HelsinkiMission kautta, mutta nyt sovimme tapaamiset keskenämme, Pirkko iloitsee.

Studio55.fi/ Erja Haverinen

Kuvat Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat