Mainos

Kuluttajaneuvoja kertoo: Tällaisia ovat kuluttajien oudoimmat valitukset

Kuluttajaneuvoja kuulee työpäivänsä aikana jos jonkinlaista valitusta. Asiakkaan ongelma saattaa koskea hevoskauppaa, ulkomaanmatkaa tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Joulun jälkeen kuluttajaneuvojan pitävät kiireisenä etenkin epäselvyydet joululahjojen vaihto- ja palautusoikeudessa.

− Hyvin tyypillistä on, että ihmiset kuvittelevat, että he voivat palauttaa mitä vaan, kertoo kuluttajaneuvoja Hilkka Peltomäki.

Hänen mukaansa moni luulee, että kaikilla tuotteilla on automaattisesti palautusoikeus, vaikka sen myöntäminen on jokaisen kauppiaan itse päätettävissä. Eri asia on, jos tuote on viallinen, tai jos myyjä on myynyt väärän tuotteen.

− Vaihto- tai palautusoikeus on hyvää asiakaspalvelua, ei pakollista, Peltomäki sanoo.

Hameen malli on muuttunut, minua on petetty

Peltomäki kertoo esimerkin hänelle soittaneesta, erittäin tuohtuneesta naisasiakkaasta, joka oli monen vuoden aikana ostanut samasta kaupasta useamman samanlaisen hameen. Koska merkki ja malli olivat asiakkaalle tuttuja, hän osti hameen sovittamatta. Kotona hän kuitenkin huomasi, että hameen malli oli hieman muuttunut.

Nainen marssi takaisin kauppaan palauttaakseen hameen, mutta pettymyksekseen hän ei saanutkaan rahojaan takaisin, vaan hänelle tarjottiin lahjakorttia. Nainen otti vihaisena yhteyttä kuluttajaneuvojaan ja kuvitteli, että tämä olisi hänen kanssaan asiasta samaa mieltä.

− Itse asiassa kaupan ei olisi tarvinnut tarjota edes lahjakorttia. Jos myyjä olisi vakuuttanut asiakkaalle hameen olevan tismalleen samanlainen kuin edellisen vuoden malli, hänen olisi pitänyt antaa siitä rahat takaisin, mutta tässä tilanteessa vastuu ostoksesta oli asiakkaalla.

Kondomit jäivät kadoksiin

Peltomäki toivoisi, että kuluttajat harkitsisivat ostoksiaan vähän tarkemmin. Etenkin nettikauppojen kanssa kannattaisi olla varovainen. Hän muistelee pettynyttä asiakasta, joka oli tilannut jostakin epämääräisestä ulkomaalaisesta nettikaupasta lajitelman erittäin edullisia kondomeja. Tilaus ei kuitenkaan koskaan saapunut, ja asiakas toivoi saavansa apua kuluttajaneuvonnasta.

− Emme mekään kaikkia ongelmia pysty ratkaisemaan, Peltomäki huokaa.

Seksikauppojen tuotteet ovat tuottaneet muitakin valituksia.

− Eräs mies soitti ja kertoi epäilevänsä, että hänen hankkimissaan geisha-kuulissa oli jotakin vikaa, sillä hänen tyttöystävänsä ei suostunut käyttämään niitä. Joskus kollegalleni on tullut myös valituksia seksipalveluista, Peltomäki luettelee ja kertoo että joskus kahvipöydässä on vitsailtu, että pitäisiköhän vähän tehdä tuotetestauksia.

Sekin nimittäin kuuluu kuluttajaneuvojan työhön.

Studio55.fi/Elina Rantalainen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.