Kuin scifi-leffasta – tämäkö meitä kaikkia odottaa tulevaisuudessa?

Eteläkorealainen virikerobotti jumppaa vanhusten aivoja, mutta se osaa mitata myös kuumeen ja verenpaineen sekä syöttää ruokaa.

"Tulevaisuudessa robotit korvaavat ihmiset" on scifi-elokuvista tuttu yhteiskunnan kehitysmalli. Mutta se on jo arkipäivää helsinkiläisessä Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa. Siellä on lokakuusta lähtien pyörinyt muun henkilökunnan joukossa neljä robottia, jotka osallistuvat hoitolaitoksen asukkaiden arkeen.

– Se oli Paula Kokkosen viimeisiä aloittamiaan hankkeita ennen eläkkeelle jäämistään, Kustaankartanon johtaja Leena Pohjola kertoo.

Entinen kokoomuksen kansanedustaja Kokkonen jäi eläkkeelle viime elokuussa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan virasta.

– Hän oli muissa asioissa virkamatkalla Etelä-Koreassa, kun hänelle oli esitelty robotteja. Sieltä sitten otettiin myöhemmin yhteyttä ja tarjottiin tätä yhteistyöhanketta, Pohjola selvittää taustoja sille, miksi helsinkiläisessä vanhustenkeskuksessa on neljä eteläkorealaista hoitorobottia.

Kokeilut ensin lapsilla nyt pilotti vanhuksilla

Pohjola tietää kertoa, että virikerobotteja on käytetty Etelä-Koreassa englanninkielen opetuksessa lapsille. Nyt niitä kokeillaan ensimmäistä kertaa maailmassa vanhusten viriketoiminnassa Suomessa.

Robottien käyttöön on koulutettu kaksi Kustaankartanon työntekijää kahden viikon kurssilla.

Vanhustenkeskuksessa robotteja käytetään viriketoimintaan, jonka tarkoituksena on aktivoida aivojen eri osia. Robottien avulla voi muun muassa pelata erilaisia pelejä.

Robotteja voidaan käyttää myös oikeissa hoitotoimissa kuten kuumeen tai verenpaineen mittaamisessa tai ruuan syöttämisessä

– Niinhän ne korealaiset meille kertoivat, mutta meillä robotteja käytetään ehdottomasti vain viriketoiminnassa. Ne tuovat iloa elämään, Pohjola rajaa.

Kustaankartanon asukkaista ja päiväkävijöistä osa on ollut johtaja Pohjolan mukaan hyvinkin innokkaita tutustumaan uusiin virikekavereihin, mutta osaa ne eivät ole kiinnostaneet.

– Emme tietenkään pakota ketään osallistumaan.

Suunnitteilla massatuotanto

Robotit viihdyttävät Kustaankartanossa helmikuulle asti. Pohjola sanoo, että hänellä ei ole tietoa siitä, että Helsinki suunnittelisi robottien hankkimista pysyväksi osaksi hoitokeskuksen arjen toimintoja. Hanke on suomalaisille ilmainen.

– Yhtään emme ole kuluttamassa tällä yhteiskunnan rahoja. Tämä hanke tuo vain hauskaa lisäarvoa, Pohjola toteaa.

– Mahdollisista jatkotoimista voidaan alkaa keskustella vasta, kun käsillä olevan kokeilun tulokset on kattavasti arvioitu ja saatu määriteltyä pitkäjänteiset kehittämislinjat ja tavoitteet hoitoteknologioiden hyödyntämiselle, kehittämiskonsultti Jukka-Pekka Sorjonen Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta sanoo.

Robots-and-androids -verkkojulkaisussa kerrottiin viime vuonna, että Silbotin peliominaisuudet on kehitetty siten, että niistä voisi olla hyötyä Alzheimerin taudin hoidossa ja ehkäisyssä. Silbot voisi kyetä myös alkeelliseen tunteiden näyttämiseen, aivan kuten Star Wars -elokuvista tuttu sympaattinen R2D2: "Silbot on rakennettu tunnistamaan neljä eri perusilmettä. Jos näytät surulliselta, Silbot voi sanoa: Näytät surulliselta, mikä vikana?"

Silbot ja Mero ovat eteläkorealaisen Munsang Kimin keksimiä. Kustaankartanon infotilaisuudessa vieraillut professori Munsang Kim arvioi Robots and androids -julkaisussa Silbotin hinnaksi noin 34 000 dollaria, mutta hinta tulee laskemaan massatuotannon myötä.Hänen laboratoriossaan on kehitteillä parikymmentä muutakin robottimallia.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Lue myös:

    Uusimmat