Kodissani on murtovaras! Perheenisä heräsi taskulampun häikäisyyn

On marraskuinen aamuyö vuonna 2009. Kello käy kuutta aamulla, ulkona on yhä pimeää. Porvoolainen perhe − äiti, isä ja kolme teini-ikäistä lasta, on vielä unten mailla.

Poikkeuksellisesti alakerran työhuoneessa nukkuva Kai-isä havahtuu horroksesta, kun silmäluomien edestä pyyhkii valokiila. Kas, pojat leikkivät taskulampuilla, Kai päättelee pökkyrässä.

Hetkinen. Pojat ovat jo lähes täysi-ikäisiä. Taskulamppuleikkien aika on ohi.

Kain silmät rävähtävät auki. Alakerran eteisessä seisoo vieras hahmo. Adrenaliini ryöpsähtää pintaan. Kodissani on joku vieras!

− Jokainen varmaan reagoi eri tavalla. Minä olin täysin kontrolloimaton, kuin luolamies. Hyökkäsin hahmoa päin ja huusin, Kai sanoo.

Aamuöinen takaa-ajo

Perhettä ravistaneesta tapahtumasta on kulunut puolitoista vuotta. Kai on kerrannut marraskuisen yön kulun monet kerrat mielessään läpi.

Koko tilanne tuntuu yhä uskomattomalta, ikään kuin elokuvan kohtaukselta.

− Kun hyökkäsin, hahmo kääntyi ja lähti pakenemaan. Edestäni juoksi vielä toinen kaveri. Olin näkevinäni toisessa miehessä jotain tuttua. Kuvittelin, että hän on naapuri, kylän poikia. Sitä hakee mielessään viimeiseen asti luontevaa ratkaisua, Kai tajuaa jälkeenpäin.

Kuurainen maa hohkasi kirpakkana, kun Kai säntäsi yöpukusillaan ja paljain jaloin kaksikon perään. Pojat, pysähtykää! Perheenisän karjaisu kuului naapuriin asti.

− Kuvittelin yhä, että he ovat tuttuja. Vasta kylätiellä, sadan metrin juoksun jälkeen, rupesin ajattelemaan, että tämä on oikea tilanne. Olenko vaarassa, mitä oikein teen?

Kai pysähtyi ja tasasi hengitystä. Hän näki, miten tunkeutujat katosivat pakoautoon, jossa oli kolmas kaveri odottamassa. Voroilla oli jotain käsissään.

Kai yritti saada selvää rekisterikilvestä, mutta auto ehti kaasuttaa alta pois. Sitten iski häpeä.

− Mitä minä täällä kuljen yöpukusillani kylätiellä, mies pohti absurdissa tilanteessa.

Harkittu rikos

Kai palasi kotiin ja oli soittamassa poliiseja paikalle, kun tilanteesta autuaan tietämätön vaimo heräsi. Lapset havahtuivat vasta virkavallan tuloon.

− Vaimo oli pöllämystynyt, mutta me aikuiset ymmärsimme asian laidan. Päällimmäinen tunne oli helpotus: selvisimme vähällä, ei käynyt kuinkaan.

Tilannetta oli silti vaikea käsitellä analyyttisesti. Eivät rosvot ehtineet saada mitään, eihän täällä ole edes mitään arvokasta, Kai mietti.

Paikalle saapui tekninen tutkija. Kello läheni kymmentä aamulla, kun Kain piti lähteä töihin. Samalla hän tajusi: nahkatakki ja työsalkku, jossa oli kannettava tietokone, olivat kateissa.

− Jälkeenpäin meille on kerrottu, etteivät varkaat iske sattumalta vaan valitsevat kohteet etukäteen. Ihmisillä on eteisessä lompakot, kännykät ja usein takin taskussa avaimet.

− Meitäkin on luultavasti tarkkailtu etukäteen. Ovia on voitu käydä kokeilemassa kymmenenkin kertaa. Tämä on se, mistä on jäänyt jälkeenpäin trauma.

Turvattomuus jäi alitajuntaan

Murtautumisen jälkeen perheen 250-neliöinen tiilitalo koki ulkoisen remontin: lukot vaihdettiin järeämpiin, sisään asennettiin liiketunnistin, pihalle turvakamera sekä viisi ovitunnistinta.

Henkistä turvallisuutta ei kuitenkaan voi ostaa rahalla. Ensimmäiset illat olivat pahimmat. Kysymys, miten varkaat pääsivät sisään, leijui ilmassa.

− Olen Pohjanmaalta kotoisin. Meillä oli ovet aina auki. Kun olimme poissa, laitoimme luudan ovea vasten merkiksi, että se on auki, menkää sisään odottamaan, Kai kertoo.

Ulko-ovi oli luultavimmin jäänyt myös murtoyönä lukitsematta. Päätelmä on nostanut pintaan syyllisyydentunteen; etenkin perheen kuopukselle, joka pitää nykyään tiukasti huolen tietyistä iltarutiineista.

Myös idyllisen pientaloalueen naapurusto on herännyt todellisuuteen. Kai laittoi jo murtoyönä ilmoituksen tapahtuneesta kyläyhdistyksen nettisivuille. Muillakin oli havaintoja tuntemattomista liikkujista. Sittemmin kutsuvasti houkuttelevat avoimet ovet ovat sulkeutuneet.

− Me aikuiset ymmärrämme, että näin voi sattua. Itse olen sitä mieltä, että selvisimme vähällä. Tunkeutujat eivät päässeet lähelle lähimpiäni, eli lapsia.

− Murtautuminen kuitenkin muistuu yhä mieleen mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Jos vaikka avaa suljetun oven, jota ei ole avannut hetkeen, voi tulla mieleen, että onkohan takana joku, Kai kuvaa perheen nykyisiä tuntoja.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.