Mainos

Kauppa: Näin käy ruoan hinnalle tänä vuonna

Päivittäistavarakauppaliiton toimitusjohtaja kertoo, että ruoan hinta kallistunee tänä vuonna entisestään. Se johtuu sään ääri-ilmiöiden yleistymisestä ja verotuksesta.

– Ruoan hinta nousi Suomessa viime vuonna enemmän kuin yleinen inflaatio: noin viisi prosenttia. Trendi tulee todennäköisesti jatkumaan tänä vuonna aika lailla samalla tasolla. Sen jälkeen kasvuprosentti toivottavasti pienenee, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.

Mistä hinnan nousu johtuu?

– Sekä Suomessa että muualla maailmassa on ollut hyvin paljon ääreviä sääilmiöitä. Ne ja niiden aikaansaamat kasvuolosuhteet vaikuttavat tulevaisuudessakin siihen, paljonko ruoka tulee maksamaan. Yksi keskeinen tekijä on vilja, sillä sitä käytetään monessa ruoassa raaka-aineena.

Sääilmiöitä merkittävämpänä vaikuttajana Luoto pitää silti verotusta.

– Verotus on Suomessa suurin ruoan hintatasoon vaikuttava tekijä. Arvonlisävero nousi vuodenvaihteessa 13 prosentista 14 prosenttiin, mutta sen lisäksi on olemassa erilaisia valmisteveroja. Jokaisen ruokalaskun hinnasta noin 40 prosenttia koostuu erilaisista veroista.

– Jos arvonlisäveroa ei oteta huomioon, ruoka oli Suomessa vuonna 2011 hieman halvempaa kuin EU-maissa keskimäärin. Meillä on itse asiassa Pohjoismaiden halvinta ruokaa, Luoto sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.