Karhuvaara lähetyksessä: Televisio ei kuole

Pekka Karhuvaara totesi Studio55.fi-lähetyksessä tiistaina, että hän ei usko television kuolemaan.

Bill Gates sanoi kuusi vuotta sitten, että viiden vuoden kuluttua televisiota perinteisessä merkityksessä ei enää ole, Pekka Karhuvaara muisteli.

Hän kuitenkin huomautti, että televisiota ei ole koskaan katsottu maailmanlaajuisesti niin paljon kuin viime vuoden aikana. Niinpä Karhuvaara totesikin, että kuoleman sijaan "televisio saa lapsia". Esimerkiksi MTV:llä on jo yhteensä 17 kanavaa.

Pekka Karhuvaara myös kumosi sitkeässä olleen uskomuksen, jonka mukaan yli viisikymppisiä pidettäisiin televisiolle "vääränä yleisönä".

− Puhe siitä oli täydellistä hölynpölyä. Maikkarilla on ylivoimaisesti suurin katsojaosuus missä tahansa kohderyhmässä, Karhuvaara muistutti.

Klikkaa kuvaa ja katso päivvän ohjelma, jossa Pekka Karhuvaara kertoo lisää näkemyksiään television tulevaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat