Mainos

Kansalaisaktivisti lähetyksessä: Vedenkäyttö tappaa!

Kansalaisaktivisti Olli-Pekka Haavisto kritisoi Studio55.fi-lähetyksessä länsimaista kulutuskulttuuria, jossa kulutuksen seurauksia ei enää ajatella.

Olli-Pekka Haaviston mukaan vesikriisin suhteen ollaan niin pahassa tilanteessa koko maailmassa, ettei enää voi syyttää teollisuutta, yrityksiä tai yksittäisiä ihmisiä luonnonvarojen tuhlaamisesta. Kyse on Haaviston mukaan siitä, että ihmiset elävät keskellä kulutuskulttuuria, jossa seurauksia ei enää ajatella.

– Kulutamme enemmän luonnonvaroja kuin mitä maapallo kestää. Tämä kulutus on jakautunut epäoikeudenmukaisesti maapallon asukkaiden kesken. Me suomalaiset olemme siellä päässä, jossa käytämme vuoden aikana käytettävät luonnonvarat loppuun jo maaliskuussa, Olli-Pekka Haavisto kertoi ohjelmassa.

– Mutta vaikka suomalainen käyttäisi vain viisi litraa vettä päivässä, ei se säästäisi muiden kuin suomalaisten vettä eikä sillä ole tekemistä globaalin vesikriisin kanssa, hän selvensi.

Ainoana ratkaisuna Haavisto näkikin materiaalisen kulutuksen rajun vähentämisen.

– Tällainen talousjärjestelmä, jossa holtittomasti voidaan tehdä mitä vain kuvitteellisen hyvinvoinnin nimissä, on päin kallion seinää ajamista.

Vaatimattomuus ei tarkoita köyhyyttä

Vastuuttomalla kulutuskulttuurilla on Haaviston mukaan erittäin vakavia vaikutuksia.

– Intian suuri eteläinen osavaltio, Tamil Nadu, on yksi sellaisista paikoista, joissa maanviljelijät tekevät itsemurhia vuosittain siksi, että elinkeino on mennyt alta.

Haavisto totesi lähetyksessä, että kulutuskulttuurin vähentämisen yhteydessä ihmisille voi tulla mielikuva elämänlaadun huononemisesta. Haaviston mukaan elämän ei kuitenkaan missään nimessä tarvitse olla kurjaa.

– Olen perehtynyt vanhaan musiikkiin ja todennut, että vaikka ihmiset olivat ennen vanhaan meidän näkökulmastamme köyhiä, kun heillä ei ollut radiota tai sähköä, niin eivät he olleet. Ei sellaista, meitä tänäkin päivänä rikastuttavaa musiikkia, olisi voitu tuottaa synkässä ympäristössä.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta vesikriisistä keskusteltiin.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.