Ikääntyneen työttömyys ehkä lopullista – "Suomeen tulee uusi köyhien luokka"

Ennen eläkeikää työttömiksi jäävät suomalaiset ovat vaarassa muodostaa uuden köyhien luokan. Pirjo Nikanderin johtama kolmivuotinen hanke seuraa, miten he pärjäävät.

– Samaan aikaan, kun Suomessa pyritään nostamaan eläkeikiä ja kannustetaan ihmisiä tekemään töitä mahdollisimman pitkään, neli-, viisi- ja kuusikymppisiä jää hirveästi työttömiksi. Eikä ole ollenkaan varmaa, että he pääsevät takaisin työelämään. Tutkimme tätä paradoksia juuri alkaneessa, Koneen säätiön rahoittamassa Kohti kaksitahti-Suomea? -hankkeessa, sosiaalipsykologi ja dosentti Pirjo Nikander sanoo.

"Olen nyt todellakin tajunnut, että olen liian vanha työmarkkinoilla. Olen 55-vuotias KTM, eikä mistään löydy töitä, vaikka ottaisin vastaan melkein mitä tahansa. Pitäisi vielä kärvistellä 10 vuotta ennen eläkeikää, ja mikä pahinta, eläkekertymä on naisihmisellä tässä vaiheessa vielä surkea."

Studio55.fin lukijakyselyn satoa.

Yli 270 000 euron rahoituksella tehdään käytännössä seurantatutkimusta: työllistyvätkö työttömiksi jääneet ikääntyneemmät ja mitä heille tapahtuu, jos eivät?

– On hurja kokemus lähteä siinä tilanteessa hakemaan töitä. Kun viisikymppinen lähettää työhakemuksen, siitä katsotaan vain syntymävuosi. Käytäntö ja ihmisten kokemukset ovat jotain ihan muuta kuin lainsäädäntö. Lisäksi viisikymppiseen mieheen ja naiseen suhtaudutaan työhaastatteluissa eri tavoin.

– Eriarvoistuminen näkyy Suomessa siten, että ihmisten eläkkeet tulevat olemaan jotain ihan muuta. Suomeen tulee uusi köyhien luokka monenkirjavan eläkeläisporukan kautta. Jos jäät työttömäksi 50-vuotiaana, niin sittenpä se eläke ei kartu, Nikander sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat