Iäkkään kuljettajan vaaranpaikat - näissä tilanteissa rytisee!

Iäkäs kuljettaja naarmuttaa peltiä useammin parkkipaikalla kuin tien päällä.

– Iäkkäät ihmiset kolaroivat useimmin pysäköidessään autoa. Kolhuja syntyy parkkihalleissa ja peruutustilanteissa, Liikenneturvan suunnittelija Aulikki Schrey kertoo.

Parkkipaikalla ajamisesta tekee ikäihmisille hankalaa se, että pitää huomioida monta asiaa samaan aikaan.

– On seurattava auton kääntymistä edestä ja takaa ja varmisteltava tilantarvetta molemmissa suunnissa. Jo pelkästään pään kääntäminen vaikeutuu vanhemmiten: sitä ei välttämättä kerta kaikkiaan enää pysty tekemään.

Kuolonkolarit yleisempiä nuoremmilla

Niin ikään risteykset ja kaistanvaihdot ovat vaaranpaikkoja. Kuolemaan johtaneissa iäkkäiden onnettomuuksissa yleisimpiä syitä ovat havainto- ja ajovirheet, sairauskohtaukset ja nukahtaminen.

Suurin osa Suomessa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on kuitenkin muiden kuin vanhusten aiheuttamia. Vuonna 2011 yli 65-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat 40 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Eniten kuolonkolareita, yhteensä 74, ajoivat 25–44-vuotiaat.

Schrey muistuttaa, että iäkkäillä tiellä liikkujilla on vahvuuksia suhteessa nuorempiin.

– Kokemus, harkitsevaisuus ja riskien välttäminen. Vanhat ihmiset eivät enää lähde ajelemaan pahimpiin keleihin tai ruuhka-aikoihin.

Automaattivaihteet sopivat vanhalle

Jos ikäihminen haluaa helpotusta autoiluun, siihen löytyy lääke.

– Automaattivaihteiseen autoon vaihtaminen kannattaa. Tutkimustenkin mukaan iäkkäät kokevat, että se on helpottanut heidän ajamistaan. Siirtyminen käsivaihteisesta automaattiin onnistuu myös vanhalta hyvin ja nopeasti, Schrey sanoo.

– Kun vaihteita ei enää tarvitse venkslata, huomio pysyy koko ajan ajamisessa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat