Hoitotyön konkari paljastaa tapauksia suljettujen ovien takaa: Näin karusti vanhuksia kohdellaan

Tiina* on tehnyt pitkän uran hoitoalalla. Huonokuntoisten vanhusten tilanne hirvittää itsekin eläkeikää lähestyvää naista.

Tiinan omat eläkepäivät ovat käsillä muutaman vuoden kuluttua. Vuosikymmenet hoitoalalla työskennellyt nainen alkaa olla vähitellen valmis laittamaan pillit pussiin.

− Tämä on mielenkiintoista ja mukavaa työtä, mutta vuosi vuodelta on tullut enemmän kiirettä ja enemmän vaatimuksia.

Nykyinen kehitys vaikuttaa vääjäämättä alan työntekijöiden jaksamiseen. Hoitoala ei myöskään houkuta uusia työntekijöitä, vaikka etenkin nuoresta työvoimasta on pula.

− Sen näkee, että ihmiset ovat kyllästyneitä, ja osa ei ole myöskään ammattitaitoisia, Tiina toteaa.

Puutteita ammattitaidossa

Juuri ammattitaidon puute on yksi Tiinaa erityisesti huolestuttava seikka. Oma työsarka sijoittuu sairaalaan, mutta samalla Tiina on seurannut pitkään tuttaviensa kautta, miten kotihoito toimii.

Hoitoalan ammattilainen tiedostaa, että kotihoitajan työ on raskasta ja heikosti palkattua. Silti hän on järkyttynyt tajuttuaan, etteivät kotihoidon työntekijät hallitse välillä edes perushoidollisia toimenpiteitä.

− Koulutus ei ole riittävää, tai ei nähdä sitä oikeaa todellisuutta. Työntekijöiden pitäisi esimerkiksi olla terveyskeskusten vuodeosastoilla vähän aikaa, että he osaavat tehdä hommat konkreettisesti, Tiina ehdottaa.

Esimerkkinä ammattitaidon puutteesta Tiina mainitsee kotihoidon rutiinitoimenpiteen, erilaisten haavojen hoidon. Jos näitä toimenpiteitä ei suoriteta oikein, seuraukset ovat kauaskantoiset.

− Jalat tulehtuvat sairaalasta kotiutumisen jälkeen viikossa uudestaan, koska hoito on epähygieenistä. Jalat ovat kireissä paketeissa, ja niissä muhii pahoja tulehduksia, koska ne eivät saa ilmaa, Tiina kuvaa.

Kuka ehtisi auttaa?

Myös esimerkit kiireestä ja välinpitämättömyydestä ovat paikoin räikeitä. Tiina on kuullut tapauksista, joissa hoitaja ei ole viitsinyt pakollisten töiden lomassa nostaa vanhukselle kaapista tämän tarvitsemaa tavaraa. Vaippoja käyttävät vanhukset saattavat joutua makaamaan märissä vaipoissa jopa yli 16 tuntia.

Eräässä tuoreessa tapauksessa lääkärikäynnille lähtevä vanhus jätettiin täysin oman onnensa nojaan.

− Vanhus oli päässyt itse istumaan sänkyyn ja pyörätuoliin, mutta vaatteita hän ei ollut pystynyt laittamaan kunnolla. Taksikuski joutui lopulta nostamaan hänen housunsa ylös!

Myös perushoidossa on laajalti puutteita. Suihkussa käynti on usein kortilla, ja pesut suoritetaan hutaisten. Käynnin päätteeksi vanhus jää oman onnensa nojaan. Vaikeimmassa tilanteessa ovat liikuntarajoitteiset.

− Ei hoitajilla ole aikaa kuunnella vanhuksia, tai ainakaan ottaa mitään asioita hoitaakseen ne eteenpäin. Vanhus saa olla ihan siellä kotona vaivoineen ja kipuineen, avuttomana päivät pitkät vaan. Ne ovat pitkät ajat maata tuntitolkulla sängyssä tai tuolissa istumassa.

− Vanhalle ihmiselle lääkärit ja hoitajat ovat melkein jumalia. Heille ei uskalleta sanoa mitään, Tiina lisää.

Päättäjät testiin

Tiina tiedostaa, ettei muutos tapahdu yhdessä yössä. Tilanteesta on kuitenkin tärkeää keskustella. Hoitoalan ammattilainen toivoisi myös, että päättäjät saisivat jollain tapaa konkreettisen kosketuksen vanhustenhoidon ongelmiin.

− He voisivat mennä vähäksi aikaa kotihoitoon; juuri siihen todellisuuteen, missä moni vanhus oikeasti on. He voisivat kokeilla sitä pyörätuolielämää ja sängyssäoloa avuttomana, ja siinä vielä vaipat koko päivän, kun ei pääse vessaankaan.

Tiina painottaa, että jokaisella meistä on oikeus elää ihmisarvoista elämää loppuun asti.

− Ainakin näihin apuihin pitäisi satsata nyt Suomessa todella paljon. Ja omaisille vapaata autella omia äitejään ja isiään.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat