Hoitajaopiskelija tyrmistyi vanhusten kohtelusta: Onneksi mummoni ei ole työpaikkallani

Hygieniasta tingitään, potilaita ei kunnioiteta ja juorut leviävät. Sairaanhoitajaopiskelija teki työharjoitteluja vanhustenhoidon parissa ja järkyttyi näkemästään.

Sairaanhoitajaopiskelija Tiia* on tehnyt vuoden ajan lähihoitajan ja sairaanhoitajan sijaisuuksia vanhustenhoidon parissa sekä yksityisessä palvelutalossa että julkisessa sairaalassa Keski-Suomessa. Tutustuttuaan vanhustenhoidon arkeen Tiia on valmis uskomaan julkisuudessakin kerrottujen kauhutarinoiden pitävän paikkansa.

– Ei toteuteta edes käsihygieniaa. Aika monessa paikassa säästetään esimerkiksi hygieniasta ja työasuista, Tiia tuhahtaa.

– Aina kun hoidetaan potilasta, pitäisi vaihtaa hanskat ja huolehtia desinfioimisesta. Monilla hoitajilla on kuitenkin omia olettamuksia, joiden takia poiketaan säännöistä. He saattavat esimerkiksi ajatella, että molemmilla potilailla on jo sairaalabakteeri, joten mitä turhaan vaihtamaan käsineitä.

Näin toimitaan siitä huolimatta, että lääketieteen luennoillakin on kerrottu puutteellisen hygienian aiheuttavan infektioita, Tiia kauhistelee. Vanhusten vastustuskyky kun on heikompi kuin nuoremmilla.


Epähumaania kohtelua


Tiia kuvailee hoidettavien kohtelua epähumaaniksi. Hän kertoo yllättyneensä esimerkiksi kommunikaation puutteesta hoidettavien kanssa. Tiia kertoo todistaneensa lukuisia kertoja, miten hoitajat istuvat mieluummin keskenään kahvittelemassa sen sijaan, että seurustelisivat vanhusten kanssa. Monet eivät lue edes lehteä hoidettavalleen, Tiia harmittelee.


– Vanhuksilta ei kysytä mielipidettä. Toki vaikkapa vuodeosastolla ei voi aina tietää, paljonko hoidettava ymmärtää. Silti minusta tulisi kertoa asioita. Vanhuksille voidaan myös puhua kuin lapselle, heitä ei kunnioiteta.

Tiia kertoo nähneensä, miten vanhuksia on pakkosyötetty – tai laihdutettu. Hoitajat liikuttelevat vanhuksia esimerkiksi pesujen yhteydessä, joten he eivät halua hoidettaviensa lihovan, Tiia selittää.

– Olen usein todistanut, miten on piiloteltu jälkiruokia tai vaihdettu kahvikerma ja sokeri rasvattomaan maitoon ja makeutusaineeseen. Painoa on toki hyvä tarkkailla, mutta ikäihmisiä ei saisi laihduttaa. Ja pitäisi elämään jotain nautintoa minusta suoda.

Vakavimpana ongelmana Tiia pitää henkistä väkivaltaa. Hänen mukaansa esimerkiksi päihdetaustaisiin hoidettaviin suhteudutaan kiusoitellen ja tökerösti.


Ymmärrystä hoitajille – näinkö ongelmia voitaisiin ratkaista?


Toisaalta Tiialla on ymmärtämystä hoitajille: he tekevät sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa työtä puutteellisella palkalla. Hoidettaviin on helppo purkaa omaa turhautumista.


– Koen, että jotkut hoitajat ovat ehkä tulleet sokeiksi omille teoilleen. Motivaation puute on myös suojelumekanismi, Tiia pohtii. Hänen mukaansa erityisesti vanhempien hoitajien turhautuminen näkyy.

Nuorempia ei kuitenkaan ole tulossa tilalle. Tiia tietää, että alalla on liian vähän työntekijöitä.


– Vaikka ihminen ei olisi hyvä työssään, häntä ei voida irtisanoa kun ei ole ketään tulossa tilalle.

Tiian mielestä alalle tulijoilla pitäisi olla altruistinen asenne työhön, luova ote ja halukkuutta kouluttautua.
– Alalla tarvittaisiin monipuolista osaamista. Hoitokodeissa pitäisi olla lähihoitajien lisäksi esimerkiksi sairaanhoitajia ja fysio-, toiminta- ja puheterapeutteja, Tiia haaveilee.

Vaikka sosiaali- ja terveysala on Tiialle kutsumustyö, on hän kokemustensa jälkeen vakuuttunut, ettei aio jatkaa vanhustenhoidon parissa. Samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia on Tiian mukaan opiskelutovereillakin. Eikä Tiia halua joutua tutustumaan vanhustenhoitoon asiakkaanakaan.

– En haluaisi omalle työpaikalleni omaa mummoa tai vaaria. Jos itse päätyisin näin epävirikkeelliseen paikkaan, varmaan minäkin lopettaisin syömisen jotta kuolisin nopeammin pois.

*)haastateltavan nimi ja paikkakunta muutettu

Asiantuntijat erimielisiä – tarpeeksi hoitajia vai ei?

Katso myös viime viikolla keskustelua herättänyt lähetyksemme vanhustenhoidosta. Studiossa vastakkain olivat SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola ja työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen.

Mikä lääkkeeksi tulevaisuuden hoitajapulaan? 25:00

Lue myös:

    Uusimmat