Mainos

Hoidon tarve erottaa vanhoja pariskuntia edelleen – tässä luvut

Heinäkuussa 2013 voimaan tulleesta vanhuspalvelulaista huolimatta kaikki pariskunnat eivät edelleenkään pääse jatkamaan yhdessä asumista, kun kotona asuminen muodostuu mahdottomaksi. Kunnille pariskuntien yhteisasuminen olisi itse asiassa taloudellista.

Vanhuspalvelulaissa sanotaan, että iäkkäille avo- ja aviopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä, kun heistä kumpikin tai vain toinen tarvitsee pitkäaikaista hoitoa muualla kuin aikaisemmassa kodissaan.

Vanhuspalvelulaissa ei myöskään ole rajattu niitä palvelumuotoja, joissa puolisoiden yhdessä asuminen voidaan toteuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla kerrotaan, että maksujärjestelyt eivät saisi olla esteenä puolisoiden yhdessä asumiselle: jos haluaisi asua hoivakotiin sijoitetun puolison kanssa, kunta voisi periä parempikuntoiselta puolisolta korvausta asumisesta ja ruoasta.

Käytännössä pariskuntien yhdessä asuminen siinä tapauksessa, että vain toinen tarvitsee hoivapalvelua, on järjestetty julkisella sektorilla kolmessa prosentissa terveyskeskusten tai sairaaloiden pitkäaikaisosastoista, viidessä prosentissa vanhainkodeista ja 19 prosentissa tehostetun palveluasumisen yksiköistä. Yksityisellä sektorilla järjestely on onnistunut kolmessa prosentissa vanhainkodeista, 25 prosentissa sotainvalidien laitoshoitopaikoista ja 30 prosentissa tehostetun palveluasumisen paikoista.

Kun pariskunnan molemmat osapuolet tarvitsevat hoitopaikkaa, luvut nousevat julkisella sektorilla palvelutyypistä riippuen 71–85 prosenttiin ja yksityisellä sektorilla 62–100 prosenttiin. Tiedot selviävät viimeksi helmikuussa päivitetystä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vanhuspalvelulain toimeenpanon seurannasta. Eri toimintayksikköjen tilannetta pääsee tarkastelemaan tästä linkistä.

Mitkä ovat perusteluita sille, ettei mahdollisuutta asua yhdessä lain muotoilusta huolimatta kaikkialla toteuteta?

– Ehkä meillä on vielä suhteellisen uusi ajatus, että puolisoiden tulisi voida asua yhdessä silloinkin, kun toinen tai kumpikin tarvitsee niin intensiivistä huolenpitoa, ettei sitä voida toteuttaa heidän alkuperäisessä kodissaan. Vanhuspalvelulaki toi tämän ajatuksen yhdeksi pitkäaikaishoitoa ohjaavista periaatteista, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ole vanhuspalvelulain nojalla subjektiivista oikeutta vaatia, että asuminen järjestetään yhdessä puolison kanssa, hallitusneuvos Riitta Kuusisto sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.

Vanhuspalvelulaissa säädetään kunnan yleisistä velvollisuuksista hoitaa ikääntymispolitiikkaansa asianmukaisesti, palvelujen laadun varmistamisesta sekä palveluprosessista eli iäkkään ihmisen kohtelusta asiakkaana, palvelutarpeiden selvittämisestä, palvelujen suunnittelusta ja päätöksenteosta.

– Muun lainsäädännön perusteella määräytyy, mitä palveluja ja millä perusteilla iäkäs ihminen saa. Suurin osa sosiaalipalveluista on sellaisia, että niihin ei ole subjektiivista oikeutta, vaan niiden järjestäminen perustuu kunnan tapauskohtaiseen tarveharkintaan. Sama koskee puolisoiden yhdessä asumista.

– Vanhuspalvelulaki kuitenkin ohjaa kuntien toimintaa siihen suuntaan, että yhdessä asuminen mahdollistettaisiin nykyistä useammassa tapauksessa. Sellainen järjestely on lopulta myös kunnan kannalta taloudellista, sillä tutkimukset osoittavat, että yhdessä asuvat puolisot voivat paremmin ja tarvitsevat siten vähemmän ulkopuolista hoivaa kuin ne, jotka on erotettu puolisostaan, Kuusisto huomauttaa.

Lähteinä haastattelun lisäksi Stm.fi ja Thl.fi

Studio55.fi-ohjelmassa puhuttiin vanhustenhoidosta ja sen tulevaisuuden näkymistä geriatrian professori emerita Sirkka-Liisa Kivelän kanssa maaliskuussa 2014. Katso video alta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.