Mainos

Finnwatch: Suomalaisen kuluttajan puheet isommat kuin teot

Suomalainen kuluttaa eettisesti useammin puheissaan kuin teoissaan. Kansalaisjärjestö Finnwatch antaa huonosta omastatunnosta kärsiville synninpäästön: ongelmia ei ratkaista kaupan hyllyllä vaan laissa.

– Vastuullisuudesta on ilman muuta tullut tärkeämpi osa suomalaisten ostoskäyttäytymistä viime vuosien aikana. Lisääntyneen yritysvastuukeskustelun ja tiedon ansiosta ihmiset ovat heränneet kysymään, mistä tuotteet kaupan hyllyllä ovat peräisin, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.

Tietoisuus ei kuitenkaan ole siirtynyt samassa määrin teoiksi.

– Tutkimukset osoittavat, että ihmiset kokevat olevansa paljon vastuullisempia kuluttajia kuin mitä he oikeasti ovat. Monet kertovat pitävänsä tuotteiden eettisyyttä tärkeänä, mutta käytännössä he eivät aina valitse vastuullisia tuotteita.

– Finnwatchissa lähdetään siitä, ettei näitä asioita edes pystytä ratkaisemaan kulutuskäyttäytymisellä, sillä kuluttajalla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa alkutuotantoon. Asioita on muutettava lainsäädännön kautta.

Erilaisia yritysten sisäisiä ja ulkopuolisten tekemiä ohjeistuksiakin on toki olemassa.

– Esimerkiksi OECD on tehnyt ohjeistukset monikansallisille yrityksille. Mutta vaikkei koodistoja olisi, kansainvälisiä standardeja ja työelämän perusoikeuksia pitäisi aina noudattaa. Finnwatchin tutkimuksissa on huomattu, että niitä aika harvoin noudatetaan täydellisesti.

Iso yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyvä kysymys on esimerkiksi palkkaus.

– Jos suomalainen yritys omistaa tehtaan ulkomailla, se kyllä maksaa sikäläisille palkollisille lain mukaista minimipalkkaa, mutta tuolla minimipalkalla ei välttämättä ole mitään tekemistä elämiseen riittävän palkan kanssa, Vartiala sanoo.

– Kiinassa työntekijöillä ei puolestaan ole järjestäytymisvapautta. Siellä työntekijät voivat kuulua ainoastaan yhteen, kommunistisen puolueen alaisuudessa toimivaan ammattiliittoon.

Vartiala kertoo, että suomalaisyritykset ovat reagoineet kiitettävästi Finnwatchin tekemiin selvityksiin.

– Esimerkiksi kaikki vakavista ihmisoikeusloukkauksista epäiltyä ananasmehutoimittaja Vita Food Factorya käyttäneet toimijat – SOK, Kesko ja Tuko Logistics – ovat ryhtyneet toimenpiteisiin. Thaimaan päässä asenneilmapiiri on erilainen, ja muutosten toteutuminen siellä voi kestää kauan. Mutta kun kaupallisiin neuvotteluihin on mahdollista vaikuttaa suomalaisyritysten kautta, onnistutaan paremmin.

Kuva: Colourbox.com

Kymmenen Uutisissa kerrottiin tammikuun lopussa thaimaalaisilla ananasmehutehtailla havaituista ihmisoikeusloukkauksista. Video alkaa kohdasta 00:09:10.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.