Mainos

Entinen poliisi: Moni kollega on tehnyt itsemurhan työn rankkuuden takia

Poliisin työssä kohtaa stressiä, pahuutta ja kuolemaa. Sakari Pipatti kertoo, että se sai monen kollegan riistämään henkensä.

Kun Sakari Pipatti aloitti työt poliisina vuonna 1968, se edusti hänelle jatkumoa ja varmaa työpaikkaa.

– Enää poliisin työ ei ole sellaista. Eikä palkkakaan ole kovin hyvä.

Maaseutupoliisitkin on siirretty lähes kaikkialla keskuspiireihin ja erikoistettu tiettyihin tehtäviin.

– Ennen maalaispoliisissa sai tehdä kaikkea. Se oli mielekästä. Tylsää oli ainoastaan pelkässä hälytyspartiovuorossa tai öisillä ulkovuoroilla, kun poljeskelin tirskua torilla iltamyöhään. Nykyään yövuorossa ei saa enää siunaaman rauhaa, Pipatti sanoo.

Maailmasta ei saa parempaa paikkaa

Pipatti koki poliisin työn stressaavaksi miltei ensi metreiltä lähtien.

– Poliisi joutuu jatkuvasti puuttumaan ihmisten asioihin. Eikä niille mahda mitään. Horoskooppinikin sanoo, että "vesimies haluaa tehdä maailmasta kaikille paremman paikan" – se ei tule siinä työssä onnistumaan, vaikka mukana olisi kuinka monta vesimiestä.

– Ja se paperipino! Juttuja on niin paljon, ettei niitä kaikkia pysty millään selvittämään. Onnistumisen paine on kova, Pipatti sanoo.

Tuijotti pyssyn piippuun

Uransa aikana Pipatti joutui pari kertaa aseella uhatuksi.

– Kerran tuijotin haulikon piippuun, kerran pienoispistoolin. Molemmat olivat kotihälytyksiä. Kirveelläkin uhattiin kerran, kun olin viemässä haastetta. Jotenkin nuppi kesti tilanteet, enkä miettinyt niitä jälkeenpäin.

Selvittämättömät jutut sen sijaan vaivasivat.

– Taakse jätetyt työt pyörivät unissa lomillakin.

Kuolema ei enää liikuttanut

Pipatti lopetti poliisin työt vuonna 1992. Moni on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

– Tiedän useita poliiseja, jotka ovat tehneet itsemurhan. Tunnolliset ihmiset kokevat voimattomuutta eivätkä löydä muuta ratkaisua. Poliiseilla on aina ollut korkea moraali – "mätämunia" on ilmennyt vuosikymmenten aikana hyvin vähän.

Työssä kohtaa paljon pahaa.

– Olen nähnyt niin monta ruumista, ettei sitä uskokaan. Nuorena jouduin aina ruumiinavauksiin mukaan, koska poliisin läsnäoloa vaadittiin, jos taustalla oli vähänkään arveluttava kuolema. Jollain tavalla niihin oppi suhtautumaan, muttei ikinä tottunut.

Turtuminen oli silti lähellä.

– Ymmärsin, että jotain on vialla, kun näin tytön verilammikossa ammuttuna, eikä se enää tuntunut miltään. Olen kuitenkin ollut aina tunneihminen, Pipatti sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.