Mainos

Entinen nokialainen muistelee työvuosiaan: 14-tuntinen päivä ei tuntunut missään

Usvainen näky on ainoa, mitä Anne-Liisa Palmu-Joronen muistaa kiihkeimmistä Nokia-vuosistaan. Silloin työtä tehtiin välillä vuorokauden ympäri, eivätkä 14-tuntiset työpäivät tuntuneet missään. Vuonna 2004 Palmu-Joronen jättäytyi lakiasiainjohtajan pestistä sapattivapaalle, eikä palannut enää Nokialle. Hän kiittää Luojaa siitä, että teki ratkaisun tarpeeksi ajoissa. Suhde tyttäreen ei ollut vielä menetetty.

Anne-Liisa Palmu-Joronen aloitti vuonna 1988 työt Nokia-Mobiralla, joka oli silloin pieni osa Nokiaa. Nokia oli jo tuolloin suuri monialayritys, vaikka matkapuhelintoiminta ei ollut vielä lyönyt läpi. Muutaman vuoden ajan Palmu-Joronen teki suhteellisen normaaleja työpäiviä, mutta 90-luvulla kaikki muuttui. GSM-verkot ja -teknologia tulivat kaupallisesti tarjolle. Liiketoiminta räjähti, samoin työtuntien määrä.

– Se liittyi vahvasti telepuolen bisneksen vapautumiseen. Kun ala yksityistyi, tuli täysin uusi liiketoimintamalli. Alkoi markkinoiden valtaaminen. Koko ajan tuli uusia maita ja uusissa maissa uusia operaattoreita.

Nokian matkapuhelinalan kohdemarkkina oli koko maailma. Niin paljon kuin kännyköitä tehtiin, niitä saatiin kaupaksi. Alkoi käsittämätön kasvu, ja organisaation koko muuttui valtavasti matkapuhelintuotannon myötä.

– Kertoimet muuttuivat suuresti, ja maailma pieneni meidän silmissämme. Ei ollut enää olemassa aikavyöhykkeitä. Kun aamulla mentiin töihin, Aasiasta oli tullut jo paljon yhteydenottoja. Sen jälkeen oli Euroopan vuoro, ja kun eurooppalaiset alkoivat viettää iltaa, siirryttiin Yhdysvaltoihin.

Palmu-Joronen ei osaa pukea sanoiksi sitä työtahtia, joka Nokialla vallitsi. Kiireisimmät ja kiivaimmat vuodet muistuvat jälkeenpäin mieleen vain sumuisena ja usvaisena näkynä.

– Se oli niin mielettömän mielenkiintoista, dynaamista ja palkitsevaa. Saimme valtavasti positiivisia kokemuksia ja meillä oli hyvin voimakas yhteishenki.

Puolisot arjen sankareita

Työpäivät venyivät uskomattoman pitkiksi. Juristeilla 14 tunnin päivä ei ollut vielä mitään. Joskus Palmu-Joronen ei nukkunut moneen vuorokauteen, jos töiden vuoksi piti matkustaa valtamerien taakse ja aikaero sekoitti unirytmin. Juristien tehtävä on Palmu-Jorosen mukaan oma lukunsa kansainvälisessä yhtiössä, sillä heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa työn määrään.

– Juristin työssä ei voi katsoa kelloa, ja tulee paljon pakerrettua itsekseen. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun tein töitä vuorokaudet läpensä.

Palmu-Joronen toteaa, että ne puolisot ovat sankareita, jotka ovat jaksaneet ymmärtää, tukea ja hoitaa lapsia kiireisinä vuosina. Palmu-Joronen oli koko Nokia-uransa ajan naimisissa, ja sama mies on rinnalla edelleen. 90-luvun puolivälissä syntyneen tyttären myötä arjen ja työn yhdistäminen muuttui haasteelliseksi, mutta siitäkin selvittiin.

– Mies oli myös itse Nokialla töissä, ja siitä oli iso apu, sillä hän ymmärsi sen ympäristön, jossa työskentelin. Kaikkien puolisot eivät ymmärtäneet sitä. Kun tulet eri maailmasta, on vaikea ymmärtää työn ehdoilla elämistä.

Kun työ vei kaiken ajan, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen muuttui lähes mahdottomaksi. Kaikki aika, mitä töistä jäi, kului perheen kanssa.

– On selvää, ettei sellainen työn tekemisen malli johda siihen, että voisi elää täyspainoista elämää. Olen antanut aikani totaalisesti yritykselle.

Työtahti ei olisi hiljentynyt

Ajatus sapattivapaasta kävi monta kertaa Palmu-Jorosen mielessä. Hän uskoo, että monella muullakin työtoverilla kävi. Työpaikalla keskusteltiin paljon siitä, että työntekijän itsensä pitäisi pystyä jarruttamaan. Jaksamisen rajoilla oltiin monta kertaa.

– 2000-luvun alussa mietin vakavasti, mitä haluan tehdä loppuelämäni. Inhimilliset rajat tulevat vastaan, kun monta vuotta jaksaa niin täysillä. Mietin, että Nokialla olen saanut kokea ja nähdä kaiken, mitä juristi voi nähdä.

Jo 90-luvun loppupuolella Palmu-Joronen kiinnostui johtamisesta ja organisaatiopsykologiasta. Vuonna 2004 oli selvää, että matkapuhelinliiketoimintaan oli tulossa uudistuksia sisällöntuotannon suuntaan. Palmu-Joronen tiesi, että hänenkin olisi pitänyt juristina muuttua, muuten hän ei olisi voinut jatkaa työtään. Silloin nainen teki päätöksen, ettei hän jatkaisi enää Nokialla.

– Olin antanut yksilönä itsestäni tarpeeksi paljon. Päätin, että haluan keskittyä organisaatiopsykologiaan ja johtamiseen. Minulla oli kokemusta ja osaamispääomaa siihen. Jos olisin jäänyt Nokialle, minun olisi pitänyt uudistua juristina paljon, koska sisältötuotanto on hyvin erilainen liiketoiminta-alue, eikä työtahti olisi ainakaan hiljentynyt.

Luottamusjohtamisen puolesta

Nyt Palmu-Joronen tietää tehneensä oikean valinnan. Kun hän jäi pois Nokiasta viisi vuotta sitten, hänen lapsensa oli 10-vuotias.

– Olen Luojalle kiitollinen, että ymmärsin jäädä pois. Olen onnellinen, että tein muutoksen siinä vaiheessa, kun lapsella oli vielä kiinnostus äitiään kohtaan. Parin vuoden päästä tilanne olisi voinut olla toinen. Silloin olisi ollut vaikea mennä sanomaan, että hei olen tässä, tehdäänkö jotain.

Nykyään Palmu-Joronen on itsenäinen yrittäjä, jolla on kytköksiä moniin verkostoihin useilla yhteiskunnallisilla sektoreilla. Hän puhuu luottamusjohtamisen puolesta ja pyrkii viemään uutta johtamiskulttuuria eteenpäin. Kovan, numeroihin keskittyvän tehokkuusjohtamisen sijaan hän kannattaa johtamistapaa, joka huomioi myös ihmisen.

Palmu-Joronen julkaisi huhtikuussa 2009 muistelmakirjansa ”Nokia-vuodet, mitä johtamisesta voi oppia” (Atena), jossa hän käsittelee työvuosiensa lisäksi johtamiseen liittyviä kysymyksiä.

– Tämä ei ole uutta eikä poikkeuksellista. On paljon ihmisiä, jotka ovat havainneet saman asian. Kyse on vain jokapäiväiseen tekemisen tapaan liittyvistä täsmennyksistä, joita pyrin kuvaamaan kirjassani.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.