Mainos

"Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita"

Toimittaja, tietokirjailija Ari Turunen on käsitellyt teoksissaan muun muassa virheettömyyden kulttuuria, joka kukoistaa myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Virheen myöntämistä pidetään heikkouden merkkinä. Uskallatko sinä sanoa olleesi väärässä?

Yksi asia on varma: kaikki meistä tekevät virheitä. Eri asia on se, pystyykö ihminen myöntämään olleensa väärässä.

Ari Turunen toteaa, ettei maailma muutu, jos me emme voi tarkistaa näkemyksiämme.

− Onko olemassa ihmistä, joka on aina oikeassa ja joka ei ole koskaan tehnyt virheitä?

− Tämä on hyvin kaksinaismoralistinen kulttuuri. Organisaatioiden tulee muuttaa toimintastrategioitaan, mutta kansanedustajien on oltava asioista jatkuvasti samaa mieltä, Turunen sanoo esimerkkinä.

Kilpailulla hyvään tulokseen?

Virheettömyyden ylistäminen yhdistettynä kilpailuhenkisyyteen muodostaa toimintamallin, joka heijastuu kaikilla yhteiskunnan tasolla. Turusen ei ole vaikea keksiä asiasta esimerkkejä.

− Suomessa auton äänimerkkiä käytetään negatiivisessa merkissä osoittamaan toiselle virhe, ei varoittaakseen toista.

− Jos organisaation vuosikertomuksessa tulos on hyvä, se on organisaation ansiota. Huono tulos johtuu toimintaympäristöstä, Turunen kuvaa.

Yritysmaailmassa tolkuton kilpailuhenkisyys ja tulospalkkiokulttuuri johtavat yksilösuorituksiin. Turunen haastaa miettimään, onko kilpailu ainoa keino saavuttaa hyvä tulos.

− Me pisteytämme ja arvioimme ihmisiä koko ajan. Se johtaa armottomaan työ- ja koulukulttuuriin. Löylynheittokilpailu on makaaberein esimerkki kilpailukulttuurista!

Ylimielisyys vastaan suvaitsevaisuus

Kolmas Turusta askarruttava aihe on ylimielisyys, joka nousee kantavaksi teemaksi miehen uusimmassa teoksessa Ettekö te tiedä, kuka minä olen, ylimielisyyden historiaa.

− Ylimielisyys on tuhoava voima. Siinä ei ole mitään hyvää kenellekään, vähiten ylimieliselle itselleen, Turunen sanoo.

Ylimielisyyden vastakohta on toleranssi, suvaitsevaisuus. Sellaiset kulttuurit, jotka ovat aikoinaan menestyneet hyvin, ovat olleet nimenomaan suvaitsevaisia.

− Menestys tulee siitä, että olet avoin uusille asioille. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita.

− Esimerkiksi San Francisco on luonut toisen maailmansodan jälkeen valtavasti uutta. Kaupungissa vallitsee avoin kulttuuri. Siellä saa olla vähän erilainen. Suhtautuminen vähemmistöihin on suvaitsevaista, mikä synnyttää luovuutta ja innovaatioita, kuten Piilaakson.

Ari Turunen pähkinänkuoressa

- Tietokirjailija, joka on erikoistunut tapahistoriaan.

- Valtiotieteen lisensiaatti, tutki lisensiaattityössään eri kulttuurien maailmankuvia ja käsityksiä toisistaan.

- Teoksia muun muassa Humalan henki eli juomatapojen tarina, Hyvän ja pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina, Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa, Ei onnistu! jälkiviisasta vastustamisen historiaa ja Uusi ulkokultaisen käytöksen kirja.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.