Mainos

Eeva paljastaa: Tältä tuntuu työskennellä alastomana useiden ihmisten edessä

Miltä tuntuu poseerata alasti, hiljaa ja hievahtamatta jopa kymmenien ventovieraiden edessä? Piirustustuntien alastonmallilta vaaditaan jotain muuta kuin ulkonäköä. Malli on osaltaan luomassa taidetta, kertoo elävän mallin piirustuskursseilla poseeraava Eeva.

Eeva tietää, miltä alasti poseeraaminen tuntuu. Hän kävi jo teini-iässä poseeraamassa taidekoulussa muutaman kerran, ja toimii nyt toisinaan mallina croquis-piirustusilloissa Helsingin Taidehallilla.

– Joku taisi vain kysyä minulta, haluaisinko tehdä tätä. Nuorena sitä tarttuu kaikkiin pätkätöihin, Eeva muistelee kiinnostavan sivutyön aloitusta.

Eeva ei kuitenkaan tienaa leipäänsä vain taiteilijoille poseeraamalla. Hän on kyllä taidealalla, mutta näyttämötaiteen puolella. Näyttelijän taustasta ja taidoista on hänen mukaansa hyötyä mallin työssä.

– Se on myös esiintymistä. On tärkeää piirtäjille, että malli on hengessä mukana. Olen taiteen palveluksessa myös ollessani mallina, samalla tavalla kuin esiintyessäni.

Piirtäjä ei tiiraile

Eeva kertoo olleensa aina avomielinen ja kokeilunhaluinen. Alastomana olo on tuntunut alusta lähtien vain luonnolliselta.

– Alastomuus on jännä juttu joillekin. Olen persoonaltani sellainen, että ihmiskeho on minulle luonnollinen asia. En näe siinä mitään hävettävää, se on osa ihmisyyttä.

Ensimmäistä kertaa poseeratessaan Eeva empi enemmän kuin vartaloaan sitä, osaako hän olla hyvä malli.

– Piirtäjille alastomuus on todella normaalia, ei siellä kukaan ole tiirailemassa tai arvostelemassa. Onhan se henkilökohtainen tilanne tavallaan. Mutta näyttelijänäkin voin joutua olemaan vaatteitta vieraiden edessä – se vain kuuluu joihinkin töihin.

Ammattitaitoinen alastonmalli

Asentojen ottaminen ja niiden pitäminen on muuta kuin vain seisoskelua. Kunnianhimoinen nainen kertoo, että hänen kohdallaan poseeraaminen voi olla rankkaakin työtä. Tanssitausta helpottaa asentojen löytämistä.

– Kun lähden asentoon, otan liikkeen, joka pysähtyy johonkin. Yllätän itsenikin, en suunnittele asentoja etukäteen.

Asentoja voidaan vaihdella nopeastikin, tai sitten sama asento voidaan pitää jopa 15 minuutin ajan. Se vaatii hermoja, kuntoa ja keskittymistä.

– Jos asento on liian haastava ja kunnianhimoinen, saa kärsiä! Ammattiylpeys vaatii, että ajattelen piirtäjiä ja sinnittelen: en voi sanoa, etten jaksakaan. Ammattitaitoinen malli tajuaa, millaiset asennot ovat sopivia – tarpeeksi kiinnostavia, mutta ei sellaisia, joista taju lähtee, Eeva kuvailee.

– Oikeastaan se on aika haastavaa olla vain paikoillaan ja viihdyttää itseään. Yritän keskittyä, että asento olisi koko ajan yhtä innostunut. Se, mitä ajattelen, näkyy ulospäin, joten ajattelen positiivisesti.

Eeva kokee onnistumisen riemua, kun hän on saanut pidettyä vaikean asennon kunnialla loppuun asti. Myös piirtäjien innostus tuottaa mallille iloa.

– Huomaan, kun kynät rapisevat, ja ihmiset ovat piirtämisen pauloissa. Koen, että yksi syy miksi tätä teen on, että olen mukana luomassa taidetta.

Haastattelu on julkaistu alunperin toukokuussa 2012.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat Patrik Rastenberger/Taidehalli ja Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.